GRK on valittu toteuttamaan Viron rautateiden sähköistämistä – hankkeen arvo lähes 80 miljoonaa euroa
Virossa on tavoitteena sähköistää suurin osan maan rataverkosta vuoteen 2028 loppuun mennessä. Eesti Raudtee valitsi tarjouskilpailun perusteella GRK Suomi Oy:n ja GRK Eesti AS:n toteuttamaan hanketta, jossa Aegvidusta Tarttoon kulkevaa pääraidetta sähköistetään noin 150 kilometrin verran.
Virossa on noin 1 200 kilometrin rataverkosto, josta vain Tallinnan ympäristön rataosuudet ovat sähköistetty. Rautateiden sähköistäminen on osa Viron vihreää siirtymää, sillä sen myötä dieselillä kulkeva junaliikenne voidaan korvata ympäristöystävällisemmällä kalustolla.
Hanke siirtyy GRK:n tilauskantaan heti sopimuksen allekirjoituksen yhteydessä helmikuussa 2023. Työt alkavat helmikuussa 2023, ja urakan pitää olla kokonaisuudessaan valmis 1.12.2024 mennessä.
”Tämä on historiamme suurin urakka Virossa. Toimimme Virossa kaikilla infrarakentamisen osa-alueilla, mutta näemme, että meillä on kasvumahdollisuuksia erityisesti rataliiketoiminnassa, johon Virossa investoidaan voimakkaasti. Nykyisen rataverkon modernisoinnin lisäksi Virossa on myös Rail Baltica -hanke, johon olemme rakentaneet jo yhden vihersillan”, GRK Eesti AS:n toimitusjohtaja Priit Paabo kertoo.
Sähköradan suunnittelun ja toteutuksen lisäksi GRK vastaa kunnossapidosta
Hankkeen aikana GRK vastaa sähköradan ja syöttöasemien toteutussuunnittelusta ja niiden rakentamisesta. Tämän lisäksi kokonaisuuteen kuuluu kunnossapitosopimus, jonka perusteella GRK vastaa rakentamisen jälkeen viiden vuoden ajan (2025–2030) sähköraiteen viankorjauksesta ja huollosta.
Aegvidu-Tapa-Tarton välinen rataosuus on vilkas henkilö- ja tavaraliikenteen väylä. Sähköistämisestä ei tule merkittäviä katkoja junaliikenteeseen.
”Urakka vaatii erityisosaamista sekä erikoiskalustoa ja -materiaaleja, ja yhteensä rakennusvaiheessa hanke työllistää yhteensä noin 20 ammattilaista Virosta ja Suomesta. Virossa sähköradalle tulee 2x25 kV -sähköistysjärjestelmä, joka on käytössä myös Suomessa. Suurin osa Suomen henkilöliikenteestä kulkee sähkövetoisesti, joten meille on kertynyt runsaasti kokemusta kyseisestä sähköratajärjestelmästä”, kehitysjohtaja Tero Palosaari GRK Suomi Oy:n rataliiketoiminnasta kertoo.
Sopimuksessa merkittävää on myös se, että rakentamisen jälkeen kunnossapito siirtyy GRK:lle. Virossa rataverkon kunnossapitoa ei ole aiemmin merkittävästi ulkoistettu. Tilaajalla on mahdollisuus uusia kunnossapitosopimus neljä kertaa, ja jokainen kunnossapitojakso voi kestää viisi vuotta kerrallaan.
”Meillä on hyvää kokemusta Suomesta, jossa olemme vastanneet ratojen kunnossapidosta pääkaupunkiseudulla ja Lounais-Suomessa sekä sähköratakunnossapidosta Tampereen käyttökeskusalueella. Käytännössä GRK vastaa siitä, että rataverkko pidetään liikennekelpoisena koko ajan. GRK:n kunnossapitoon kuulu mm. ympärivuorokautinen päivystys, tarkastukset, määräaikaishuollot ja viankorjaukset”, kertoo Palosaari.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Juha ToimelaToimitusjohtajaGRK Infra Oyj
Puh:+358 40 594 5473juha.toimela@grk.fiTero PalosaariKehitysjohtajaGRK Suomi Oy, rataliiketoiminta
Puh:+358 40 658 5077tero.palosaari@grk.fiTietoja julkaisijasta
GRK
GRK rakentaa väyliä, teitä, raiteita ja siltoja. GRK on Suomessa, Ruotsissa ja Virossa toimiva rakennusalan konserni. Liikevaihtomme oli vuonna 2021 yli 430 miljoonaa euroa. Työllistämme noin 1 000 ammattilaista.
GRK-konserniin kuuluvat emoyhtiö GRK Infra Oyj:n lisäksi tytäryhtiöt GRK Suomi Oy Suomessa, GRK Infra AB Ruotsissa sekä GRK Eesti AS Virossa.
GRK:n ydinosaamiseen kuuluvat vaativien infrarakennushankkeiden toteutus, suurten hankkeiden projektinjohto sekä laaja-alainen radanrakennusosaaminen. Väylä-, taito- ympäristö- ja teollisuusrakentamisessa GRK tarjoaa kaikki tarvittavat palvelut suunnittelusta rakentamiseen ja kunnossapitoon.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta GRK Infra Oyj
GRK påbörjar flera broprojekt i Sverige24.4.2025 13:30:01 EEST | Pressmeddelande
GRK:s svenska dotterbolag GRK Sverige AB inleder utbyte av två broar i norra Sverige under maj månad. Utöver dessa två broar har GRK dessutom ett broprojekt i projekteringsfas som går snart in i utförandefasen. Det totala värdet av projekten som beställts av Trafikverket är cirka 180 miljoner kronor, vilket motsvarar cirka 16 miljoner euro.
GRK aloittaa useita siltaprojekteja Ruotsissa24.4.2025 13:30:01 EEST | Tiedote
GRK:n Ruotsin maayhtiö GRK Sverige AB aloittaa toukokuussa kahden sillan uusimisen Pohjois-Ruotsissa. Lisäksi GRK:lla on meneillään yhden siltaprojektin suunnitteluvaihe, jonka odotetaan siirtyvän seuraavaksi rakennusvaiheeseen. Trafikverketin tilaamien projektien kokonaisarvo on noin 180 miljoonaa kruunua, eli noin 16 miljoonaa euroa.
Finanssivalvonta on hyväksynyt GRK Infra Oyj:n suomenkielisen esitteen20.3.2025 19:00:00 EET | Tiedote
EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI, KOKONAAN TAI OSITTAIN, SUORAAN TAI VÄLILLISESTI YHDYSVALLOISSA, AUSTRALIASSA, KANADASSA, HONGKONGISSA, JAPANISSA, UUDESSA-SEELANNISSA, ETELÄ-AFRIKASSA TAI SINGAPORESSA TAI MISSÄÄN MUUSSA MAASSA, JOSSA JULKISTAMINEN TAI LEVITTÄMINEN OLISI LAINVASTAISTA.
The Finnish Financial Supervisory Authority has approved GRK Infra Plc's Finnish language prospectus20.3.2025 19:00:00 EET | Press release
NOT FOR PUBLICATION, DISTRIBUTION OR RELEASE, IN WHOLE OR IN PART, DIRECTLY OR INDIRECTLY, IN OR INTO THE UNITED STATES, AUSTRALIA, CANADA, HONG KONG, JAPAN, NEW ZEALAND, SOUTH AFRICA OR SINGAPORE, OR ANY OTHER JURISDICTION IN WHICH PUBLICATION OR DISTRIBUTION WOULD BE UNLAWFUL.
GRK Infra Oyj julkistaa suunnitellun listautumisantinsa merkintähinnan ja lisätietoa sen osakkeiden listaamisesta Nasdaq Helsingin pörssilistalle20.3.2025 15:15:06 EET | Tiedote
EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI, KOKONAAN TAI OSITTAIN, SUORAAN TAI VÄLILLISESTI YHDYSVALLOISSA, AUSTRALIASSA, KANADASSA, HONGKONGISSA, JAPANISSA, UUDESSA-SEELANNISSA, ETELÄ-AFRIKASSA TAI SINGAPORESSA TAI MISSÄÄN MUUSSA MAASSA, JOSSA JULKISTAMINEN TAI LEVITTÄMINEN OLISI LAINVASTAISTA.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme