Vaasan Sähkö Oy

Leuto sydäntalvi pienensi riskejä – loppuvuodelta tappiota 12 miljoonaa euroa

Jaa
Pahimmat riskit jäivät toteutumatta odotettua lämpimämmän loppuvuoden vuoksi – Vaasan Sähkö -konsernin viimeinen vuosineljännes tuotti 12 miljoonaa euroa tappiota. Kolmen ensimmäisen vuosineljänneksen plussan puolella oleva tulos tasapainotti erittäin vaikeaa loppuvuotta.
Vaasan Sähkö. Kuva: Ann-Sofi Berg
Vaasan Sähkö. Kuva: Ann-Sofi Berg

Kun marraskuussa Vaasan Sähköllä tehtiin päätös laskea toistaiseksi voimassa olevan sähkötuotteen hintaa kesken hintakauden, otettiin yhtiössä suuri, mutta harkittu tulosriski.

- Korkean markkinahinnan vuoksi vuoden 2021 kaltainen, kylmä joulukuu olisi aiheuttanut viimeiselle kvartaalille huomattavasti suuremman tappion. Mitä enemmän asiakkaamme olisivat kuluttaneet, sen enempi tappiota olisi syntynyt. Nyt tuli leuto alkutalvi ja asiakkaat ovat ansiokkaasti säästäneet sähköä, toteaa toimitusjohtaja Stefan Damlin. Sähkönkulutuksen väheneminen näkyi myös Vaasan Sähköverkossa siirretyn energian historiallisen alhaisena tasona.

Tuotantopuolella epävarmuutta aiheuttivat Olkiluoto 3:n suunniteltua vähäisempi testituotanto sekä Vaskiluodon voimalaitoksen vaatimat korjaustoimenpiteet.

Epävarmuudesta huolimatta Vaasan Sähkö -konsernissa haluttiin loppuvuodesta tehdä toinenkin asiakkaiden laskuihin vaikuttava hintapäätös. Vaasan Sähköverkko päätti tuoda Fingridin kaikille sähkönsiirtoyhtiöille suunnatut helpotukset kantaverkkomaksuihin sellaisinaan asiakkaiden maksamiin verkkopalvelumaksuihin.

Liikevoittoprosentti kertoo vaikeasta vuodesta

Suuren yleisön katseet ovat luonnollisista syistä olleet sähkön hinnassa ja sen myötä sähkön myyntiliiketoiminnassa. Viime vuosina kasvanut liikevaihto voisi antaa kuvan parantuneesta kannattavuudesta. Tilanne on kuitenkin päinvastainen.

- Konsernin liikevoittoprosentti kertoo kahdesta vaikeasta vuodesta sähkönmyynnin osalta. Sähkökauppa on ollut nyt kaksi vuotta peräkanaa tappiollista, kommentoi Damlin.

Taustalla on lyhyellä aikavälillä muuttuneet markkinat ja alan toimintaedellytykset. Vaasan Sähkö on monen muun yhtiön tavoin vastannut tilanteeseen kehittämällä tuotetarjontaansa ja hinnoittelumalleja.

- Viime vuosi näytti, että meidän on pystyttävä tarjoamaan tuotteita, jotka pienentävät asiakkaiden riskiä vaihtelevassa markkinassa. Samalla meidän on saatava sähkön myynti tuottavaksi liiketoiminnaksi. Uskon, että työstämämme tuotevalikoima vastaa näihin haasteisiin, toteaa Damlin.

Vaasan Sähkö -konserni

1–12/2022 *)

1–12/2021

Liikevaihto M€

329,9

208,7

Liikevaihdon muutos %

58,1

84,9

Liikevoitto M€

6,1

6,5

Liikevoitto %

1,8

3,1

Investoinnit M€

32,0

35,1

Omavaraisuusaste %

40,8

47,0

     

Sähkön myynti GWh

1 866

1 891

Kaukolämmön myynti GWh

693

724

Sähkönsiirto GWh

927

1 015

*) Tulostiedot perustuvat vielä vahvistamattomaan tilinpäätökseen.


Lue myös:
Vaasan Sähkö laskee kvartaalituotteensa hintaa

 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Vaasan Sähkö. Kuva: Ann-Sofi Berg
Vaasan Sähkö. Kuva: Ann-Sofi Berg
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Vaasan Sähkö Oy
Vaasan Sähkö Oy
Kirkkopuistikko 0
65100 VAASA

06 324 5111http://www.vaasansahko.fi

Vaasan Sähkö on vahva energiakonserni, jonka liiketoimintoja ovat sähkökauppa, sähkönsiirto ja kaukolämpö. Konserniin kuuluu tytäryhtiö Vaasan Sähköverkko Oy. Konsernissa työskentelee noin 150 henkilöä ja liikevaihto vuonna 2023 oli noin 200 milj. euroa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vaasan Sähkö Oy

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye