Kuntaministeri Paatero: Tulevaisuuslukutaitoa tarvitaan Suomen resilienssin vahvistamiseksi
11.2.2023 09:30:00 EET | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

- Suomi ei voi pysähtyä ja seurata vain sivusta, vaikka eteen tulisi finanssi-, energia-, ilmasto- tai huoltosuhdekriisi. Kriisienkin hetkellä on kyettävä katsomaan jatkuvasti eteenpäin ja uudistumaan, jotta voimme vastata myös tulevaisuuden uhkakuviin ja haasteisiin mahdollisimman hyvin. Se onnistuu vain luomalla uutta, investoimalla, innovoimalla ja toimimalla kansainvälisesti. Muuten vaarana on, että taannumme ja kykymme selviytyä tulevaisuuden haasteista murenee, Paatero toteaa.
Paateron mukaan erityisesti tulevaisuuslukutaitoa tarvitaan jatkossa vahvasti päätöksenteon tukena. Myös OECD on Suomea koskevassa raportissaan suositellut parempaa tulevaisuuslukutaitoa politiikkatoimien valmisteluun. Maailma on monimutkaistunut ja valtavia muutoksia tapahtuu nopeammin kuin koskaan aiemmin. Siksi myös politiikassa tarvitaan uusia työkaluja siihen, että päättäjät tunnistaisivat paremmin ennakoinnin ja pitkäjänteisyyden merkityksen politiikkatoimissa.
- Esimerkiksi eduskunnan tulevaisuusvaliokunta on suunnitellut kansanedustajille suunnattua tulevaisuuslukutaitokoulutusta. Se olisi erittäin tarpeellista, sillä päättäjien parempi tulevaisuuslukutaito vahvistaisi maamme valmistautumista, varautumista, joustavuutta ja kestävyyttä sekä kykyä sopeutua – eli resilienssiä. Emme voi kasvattaa resilienssiämme vain vasta kriisin keskellä, vaan sitä on tehtävä jatkuvasti, Paatero kommentoi.
Paatero huomauttaa, että kaikkein vaativimpien ongelmien ratkaisemiseksi ei riitä yksi hallituskausi. Siksi tarvitaan yhteistä ymmärrystä pitkän aikavälin haasteista ja sitoutumista niiden ratkaisemiseksi yli hallitusrajojen.
- Maailmaa on kyettävä tarkastelemaan pidemmälle aikavälille kuin neljä vuotta ja hallitusohjelma kerrallaan. Jos politiikka on sitä, että reagoidaan vain sen hetken ongelmiin ja hoidetaan kriisejä pistemäisesti, menetämme otteemme maamme tulevaisuuden hallinnasta, Paatero pohtii.
Yhteyshenkilöt
Sirpa PaateroKuntaministeri
Yhteydenotot: erityisavustaja Sofia Nevalainen, p. 050 433 7237
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
Tytti Tuppuraisen puhe 12.8.2026 SDP:n puoluejohdon ja eduskuntaryhmän työvaliokunnan kesäkokouksessa Kouvolassa12.8.2026 14:35:56 EEST | Tiedote
Muutokset puhuttaessa mahdollisia.
SDP:n Skinnari: Suomalainen työ takaisin kasvupolitiikan ytimeen – teollisuuden kasvurahoitus remonttiin12.8.2026 14:30:25 EEST | Tiedote
Suomen kasvurahoitusjärjestelmää pitää uudistaa palvelemaan paremmin myös Suomessa jo toimivia teollisuusyrityksiä. Kansanedustaja Ville Skinnarin (sd.) mukaan suomalainen työ pitää nostaa kasvupolitiikan tärkeimmäksi tavoitteeksi.
Kansanedustaja Piritta Rantanen vaatii tilannekatsausta ministeri Sari Essayahilta eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunnalle pikaisesti11.8.2026 14:27:38 EEST | Tiedote
- Vaikka tänään tiistaina ei varmistunut uusia sikaruttotapauksia, ei tilanne itärajalla ole ohi vielä pitkään aikaan. Rajoituksia jatketaan ainakin vuoden ajan tällä tietoa. Tämä vetää vakavaksi. Ministerin olisi syytä tulla ulos poterosta ja maa- ja metsätalousvaliokunta tarvitsisi nyt tilannekatsauksen missä mennään ja millainen vuosi Kaakkois-Suomen ihmisille ja yrityksille on edessä, vaatii Rantanen.
SDP:n Aki Lindén: Perheiden taloudelliset erot näkyvät lasten terveydessä - valitettavasti10.8.2026 14:48:47 EEST | Tiedote
HUS on tänään 10.8.2026 tiedottanut lastentautien tutkijalääkäreiden tuoreesta tutkimuksesta, jonka mukaan myös lasten bakteeriperäisissä infektioissa on havaittavissa perheiden sosiaaliekonomiseen asemaan liittyviä eroja. Aikaisemmin on samanlaisia tuloksia julkaistu mm syövän hoitoon, suun terveyteen ja ensihoidon käyttöön liittyen.
SDP:n Paula Werning: Sikarutto on uusi kriisi Kaakkois-Suomessa – Miten Essayah reagoi?10.8.2026 13:18:58 EEST | Tiedote
Sikarutto aiheuttaa Kaakkois-Suomessa epätietoisuutta ja pelkoa tulevaisuudesta. Kansanedustaja Paula Werning (sd.) toteaa, että ihmiset tarvitsevat nyt selkeitä ohjeita ja yrittäjät tietoa siitä, miten elinkeinoja voidaan turvata taudin torjunnan aikana.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
