Suomen 4H-liitto

Lasse Uutela, 18, on Vuoden 4H-yrittäjä – keksi keinon työllistää myös kaverit kesätöihin

Jaa
Tamperelainen Lasse Uutela on Vuoden 4H-yrittäjä. Vanhempien sarjassa tuomariston suosikiksi noussut Uutelan pihatyöt työllisti ilman kesätöitä jääneitä nuoria viime kesänä. Nuorempien sarjan voittajaksi nousi hankasalmelainen 13-vuotias Paulus Aitto-oja, jonka nimikkotuote on noussut paikallisten suureksi suosikiksi.
Lasse Uutelan 4H-yritys Uutelan pihatyöt loi ympärilleen nuorten yrittäjien verkoston, jonka kautta myös Uutelan kaverit saivat kesätöitä.
Lasse Uutelan 4H-yritys Uutelan pihatyöt loi ympärilleen nuorten yrittäjien verkoston, jonka kautta myös Uutelan kaverit saivat kesätöitä.

Kilpailussa jaettiin lisäksi toinen ja kolmas sija molemmissa sarjoissa sekä kunniamainintoja. Kaikki palkitut 4H-yritykset löytyvät tiedotteen lopusta.

Vanhempien sarjan voittajan tamperelaisen Lasse Uutelan 4H-yritys Uutelan pihatyöt tarjoaa erilaisia pihatöitä, kuten nurmikonleikkausta ja lumenluontia. Töitä on kertynyt neljässä vuodessa varsinkin kesäaikaan jo niin paljon, että Uutela on tarjonnut töitä muille 4H-yrittäjille sekä kavereille kevytyrittäjyyden kautta.

”Kaverini ei saanut kesätöitä, joten tarjosin heille mahdollisuutta tehdä kanssani yhteistyötä. En itse ehtinyt tekemään kaikkia töitä, joten lähetin kaverini tekemään osan keikoista. Minä laskutin asiakasta ja kaverit minua”, Uutela kertoo.

Uutela perusti 4H-yrityksensä jo 14-vuotiaana, koska ei silloin saanut kesätyöpaikkaa. Yritysideana on pihatöiden töiden tekeminen asiakkaiden työvälineillä. Asiakkaille Uutela kulkee suurilta osin polkupyörällä ja hän mainostaa yritystään paikallisissa Facebook-ryhmissä.

”4H-yrittäjänä saan vapautta päättää mitä ja milloin teen. Haluan jatkossakin toimia yrittäjänä ja olenkin päättänyt pyrkiä kauppakorkeakouluun. Heinäkuussa aloitan armeijan, mutta lomilla voin tehdä keikkaa vakioasiakkailleni” Uutela kommentoi tulevaisuuden suunnitelmiaan.

Vuoden 4H-yrittäjä Paulus Aitto-ojan, 13, nimikkotuote on haluttua tavaraa - tuotteet myydään hetkessä loppuun

Paulus Aitto-ojan hiivaleivät viedään käsistä. Hän leipoo hiivaleipää viikoittain myyntiin. Innostus leivontaan syttyi korona-aikana, jolloin Aitto-oja vietti paljon aikaa kotonaan.

”Olen oppinut leivän ja kakkujen valmistusta sekä saanut innostusta ja kiinnostusta ruoan valmistukseen. Käytän leipomisessa ainoastaan kotimaisia raaka-aineita. Kehitän yritystäni, ja uusia tuotteita tulee myyntiin kysynnän mukaan”, Aitto-oja kommentoi.

Nuori yrittäjä on oppinut, että raha ei kasva puussa ja sen eteen täytyy tehdä paljon töitä.

”Kaupassa kannattaa vertailla kilohintoja, eikä ostaa kalleinta, niin saa tuotteesta paremman katteen”, Aitto-oja kiteyttää. ”Olen myös oppinut palvelemaan asiakkaita yrittäjyyden kautta.”

Aitto-oja jatkaa 4H-yrittäjänä ja työllistää itsensä näin myös kesällä. Aitto-ojalla on myös unelmia tulevaisuudelle.

”Haaveilen omasta kahvilasta tai puodista, jossa voisin myydä leipomiani tuotteita ja kahvia.”

Yrittäjyyden asiantuntijoista koostuva tuomaristo valitsi voittajat

Vuoden 4H-yrittäjä -kilpailun tuomaristo koostui yrittäjyyden alan asiantuntijoista. Tuomaristossa oli Suomen 4H-liiton toimitusjohtaja Tomi Alakoski, kansanedustaja ja 4H-liiton hallituksen puheenjohtaja Marko Kilpi, Vuoden 2021 4H-yrittäjä Sofia Kraptsak, Nordean liiketoimintajohtaja Aleksi Lehtonen, Uusyrityskeskukset ry:n puheenjohtaja Reino Meriläinen, tubettaja Nelli Orell sekä Yksityisyrittäjäin säätiön asiamies Annukka Åstrand.

Arvioinnissa kiinnitettiin huomiota mm. liikeidean toimivuuteen, yrityksen kannattavuuteen, kestävään kehitykseen sekä markkinointiin ja viestintään. Tuomarit pääsivät katsomaan lisäksi finalistien lähettämät minuutin mittaiset pitchausvideot yrityksistään.

"Vuoden 4H-yritys -kilpailuun osallistui jälleen hieno määrä ahkeria ja innovatiivisia nuoria. Iloitsen erityisesti siitä, että finalisteja oli eri puolilta Suomea. On hienoa, että yrittäjyys kiinnostaa nuoria. Tämä luo uskoa Suomen menestykseen myös tulevaisuudessa." Alakoski kiteyttää.

Palkitut 4H-yritykset

Nuorempien sarja 13–17-vuotiaat

  1. Paulus Aitto-Oja, 13 vuotta
  2. Empun talkkari- ja metsätalousapu, Elmeri Kärkkäinen, 17 vuotta, Kuopio
  3. ReVen, Venni Kolanen, 17 vuotta, Laukaa

Kunniamaininta Joose Soini, 17 vuotta, Espoo

Vanhempien sarja 18–28-vuotiaat

  1. Uutelan pihatyöt, Lasse Uutela, 18 vuotta, Tampere
  2. Kupittaan kesäkahvila, Annika Varho, 21 vuotta, Turku
  3. Oispaa__, Janika Höysniemi, 25 vuotta, Tampere

Kunniamaininta TT-palvelut, Toivo Takkinen, 18 vuotta, Pieksämäki

Tietoa tiiviisti 4H-yrittäjyydestä

Vuonna 2022 toimi 2050 nuorta 4H-yrittäjänä. Yritysten yhteenlaskettu liikevaihto oli 3,27 miljoonaa euroa.

4H-yritys on turvallinen tapa kokeilla yrittäjyyttä 13–28-vuotiaana. 4H-yhdistykset ympäri Suomen tukevat yrittäjiä muun muassa järjestämällä yrityskoulutuksia. Jokaisen 4H-yrittäjän tukena on myös oma yritysohjaaja.

4H-yrityskoulutuksesta saa valmiudet oman yrityksen perustamiseen. Monet nuoret ovat työllistäneet itsensä kesäksi oman 4H-yrityksen kautta.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:


Sirkka Suomäki, kehityspäällikkö
sirkka.suomaki@4h.fi
p. +358 40 534 6361


Haastattelupyynnöt:


Aino Heininen, viestinnän asiantuntija
aino.heininen@4h.fi
p. +358 44 783 0323

Kuvat

Lasse Uutelan 4H-yritys Uutelan pihatyöt loi ympärilleen nuorten yrittäjien verkoston, jonka kautta myös Uutelan kaverit saivat kesätöitä.
Lasse Uutelan 4H-yritys Uutelan pihatyöt loi ympärilleen nuorten yrittäjien verkoston, jonka kautta myös Uutelan kaverit saivat kesätöitä.
Lataa
Paulus Aitto-oja, 13, nimikkotuote on hiivaleipä, jolle löytyy paljon kysyntää.
Paulus Aitto-oja, 13, nimikkotuote on hiivaleipä, jolle löytyy paljon kysyntää.
Lataa
Yrittäjyyden asiantuntijoista koostuva tuomaristo valitsi voittajat 4H-yrittäjille suunnatussa Business Lab -tilassa Helsingissä. Mukana olivat Aleksi Lehtonen (vas), Nelli Orell, Tomi Alakoski, Annukka Åstrand, Reino Meriläinen, Sofia Kraptsak ja Marko Kilpi.
Yrittäjyyden asiantuntijoista koostuva tuomaristo valitsi voittajat 4H-yrittäjille suunnatussa Business Lab -tilassa Helsingissä. Mukana olivat Aleksi Lehtonen (vas), Nelli Orell, Tomi Alakoski, Annukka Åstrand, Reino Meriläinen, Sofia Kraptsak ja Marko Kilpi.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen 4H-liitto
Suomen 4H-liitto
Karjalankatu 2 A
00520 Helsinki

https://www.4h.fi

4H on valtakunnallisesti toimiva, poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton nuorisojärjestö. 

Annamme lapsille ja nuorille mahdollisuuden löytää omat vahvuutensa tekemällä oppien. Luomme harrastuksen kautta turvallisen ja vastuullisen polun aktiiviseen ja kestävään elämäntapaan, työelämään ja yrittäjyyteen. Toimimme sen puolesta, ettei yksikään lapsi tai nuori jäisi syrjään yhteiskunnasta.

4H-järjestö muodostuu Suomen 4H-liitosta ja eri puolella Suomea sijaitsevista yli 180 paikallisesta 4H-yhdistyksestä. Toiminnassamme on mukana 46 000 jäsentä.

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen 4H-liitto

Tutkimustulos: Tekemällä oppii parhaiten – vapaa-ajan yrittäjyys vahvistaa merkittävästi nuorten yrittäjyysvalmiuksia28.6.2024 07:30:00 EEST | Tiedote

LUT-yliopisto tutki 4H-yrittäjyyttä laajan aineiston pohjalta. Ainutlaatuinen tutkimus vahvistaa käsitystä harrastusten merkityksestä nuorten yrittäjyyspotentiaalin kehittymisessä. Tutkimuksen mukaan 4H-järjestön nuoria vapaa-ajan yrittäjyyteen ohjaava prosessi tukee heitä oikea-aikaisesti ja oikealla tavalla. 4H-yrittäjät myös kasvattavat kuntien elinvoimaa tuottamalla paikallisia palveluita.

Ruokakoulu-päiväleirit tarjoavat lapsille elämyksiä ruoanvalmistuksen ja liikunnan parissa29.5.2024 09:02:37 EEST | Tiedote

Kesäkuussa käynnistyvät 4H:n Ruokakoulu-päiväleirit. Ruokakoulussa lapset pääsevät kokkailun lisäksi tutustumaan ruuan alkuperään maatilavierailulla sekä valmistamaan päivällisen läheisilleen. Leirejä järjestetään ympäri Suomen yhteensä yli 60. Niiden järjestämisestä vastaavat paikalliset suomen- ja ruotsinkieliset 4H-yhdistykset. Toimittajat ovat tervetulleita vierailemaan Ruokakouluissa.

Vuoden 4H-yrittäjä Mandi Koskela, 14, loi tankotanssiharrastuksestaan menestyvää liiketoimintaa26.3.2024 07:58:00 EET | Tiedote

Valtakunnallisessa Vuoden 4H-yritys -kilpailussa palkitaan vuosittain menestyviä nuoria 4H-yrittäjiä. Tankotanssiharrastuksestaan monipuolista liiketoimintaa tehnyt ranualainen Mandi Koskela nousi tuomariston suosikiksi nuorempien sarjassa 4H-yrityksellään MandiKo. Vanhempien sarjan voittajaksi nousi ylöjärveläinen 4H-yritys Nuppula. 19-vuotias Elsa Tabell otti riskin laajentaessaan yritystoimintaansa perustamalla Nuppula pop-upin vanhaan rintamamiestaloon. Kilpailussa jaettiin lisäksi toinen ja kolmas sija molemmissa sarjoissa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye