Eve Hietamies kirjoitti huumehelvetistä selvinneen Riikan tarinan
22.2.2023 02:00:00 EET | Docendo | Kutsu

Hyvinkääläisen Riikka Tuomen, 40, lapsuudenkodissa elämää terrorisoivat alkoholistiäidin väkivaltaiset miesystävät, koulussa Riikka joutui kiusatuksi ja opettajien silmätikuksi. Riikka oppi hiljentämään pahan olonsa päihteiden avulla. Hän kokeili ensimmäistä kertaa alkoholia yhdeksänvuotiaana ja pilveä 11-vuotiaana. Teini-ikäisenä hän käytti huumeita säännöllisesti.
Väkivallan ja rikosten täyttämä huumehelvetti kesti lopulta 20 vuotta, kunnes pohja tuli vastaan. Riikka riuhtaisi itsensä irti päihdemaailmasta vertaistuen avulla – viimeisellä mahdollisella hetkellä.
”Moni luulee, että ongelmat ratkeavat, kun lopettaa päihteiden käyttämisen. Kun päihteet loppuvat, ongelmat vasta alkavat”, Riikka sanoo.
Nykyään hän auttaa työkseen rikos- ja päihdetaustaisia naisia sekä kiertää kokemusasiantuntijana kertomassa huumeista esimerkiksi kouluissa.
Riikka kertoi Eve Hietamiehelle traagisesta ja järkyttävästä elämästään, mistä syntyi suuria tunteita herättävä selviytymistarina.
”Yleisin harhaluulo on se, että addiktiosairaus olisi ihmisen omaa valintaa, omaa syytä. Sama, kuin sanoisi, että astma tai diabetes ovat sairastuneen omaa syytä. Sairaus on sairaus. Joku sairastuu astmaan, toinen diabetekseen, kolmas addiktioon. Minä addiktoiduin aikanaan huumeisiin. Kaikki huumeidenkäyttäjät eivät myöskään tule rikkinäisistä kodeista eikä kaikista huonoista oloista kotoisin olevista tule käyttäjiä.”
Eve Hietamies on kirjailija, toimittaja ja käsikirjoittaja, joka tunnetaan muun muassa suosituista Antti Pasas -romaaneistaan sekä tv-sarjojen Kovaa maata, Sydän toivoa täynnä ja Tauno Tukevan sota kirjoittajana.
Eve Hietamies: Palavaa lunta (Docendo 2023), sidottu, 300 sivua.
Ilmoittautumiset julkistukseen ja arvostelukappaletiedustelut:
tiedotus@docendo.fi – toimittaja, kysy ennakkoon kirjan sähköistä vedosta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tuomas MarjamäkiTuottajaDocendo
Puh:040 557 7086tuomas.marjamaki@docendo.fidocendo.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Me rakastamme hyviä kirjoja sekä aitoja tarinoita. Maineemme perustuu korkeatasoisiin sekä kiinnostaviin teoksiin, joiden tekijöinä ovat parhaat kirjailijat ja asiantuntijat. Docendo kuuluu Werner Söderström Osakeyhtiöön.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Docendo
Kriisiytynyt maailma, rikollisuuden monet kasvot ja historian käännekohtia – Docendon syksy on ajan hermolla8.4.2026 11:04:00 EEST | Tiedote
Uusia avauksia, tuttuja henkilöitä ja ajankohtaisia aiheita. Tutustu koko luetteloon tiedotteen linkistä ja tilaa mediavedos ennakkoon tiedotus@docendo.fi.
Tämä täytyy tietää drooneista ja tulevaisuuden sodankäynnistä –Turvallisuuspoliittinen iltapäivä Keskustakirjasto Oodissa 8.4.30.3.2026 11:05:00 EEST | Tiedote
Avoin yleisötilaisuus tarjoaa ajankohtaista tietoa tulevaisuuden sodankäynnistä ja Venäjän toimintatavoista. Puhujina tekniikan ja sotatieteiden tohtori Jyri Kosola sekä Exeterin yliopiston emeritusprofessori David Lewis. Tapahtuman moderaattorina toimii suurlähettiläs emeritus Hannu Himanen.
Pekka Virkki suorittaa kirjassaan suomalaisen kommunismin ruumiinavauksen26.3.2026 02:00:00 EET | Tiedote
Pekka Virkin Suomalaisen kommunismin ruumiinavaus -kirjan julkistustilaisuus järjestetään Ravintola Ostrobotnian juhlasalissa 26.3. kello 14.00–15.30, osoitteessa Museokatu 10. Tervetuloa mukaan!
Entinen ”Puolustusvoimien Q” Jyri Kosola kertoo kirjassaan, mitä on sodankäynnin tulevaisuus12.3.2026 02:00:00 EET | Tiedote
Jyri Kosolan ajankohtainen tietoteos Koneiden sota – droonien läpimurto ja vallankumous julkaistaan 12. maaliskuuta.
Pate Mustajärven elämäkerta julkaistaan 8.7.24.2.2026 11:03:10 EET | Tiedote
Pate Mustajärven ja Tina Finnin teos Testamenttini julkaistaan heinäkuussa. Kirjan nimi ja kansi säilyvät edesmenneen Mustajärven toiveen mukaisena.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme



