Yksinäisyys koskettaa yhä useampaa Suomessa – tuoreen barometrin tulokset ovat hälyttäviä
14.2.2023 04:00:00 EET | Suomen Punainen Risti SPR | Tiedote

Yksinäisyys on laajentunut koskettamaan yhä useampaa Suomessa viimeisen vuoden aikana. Lisäksi eristäytymisen ja ulkopuolisuuden kokemukset ovat tuoreen tutkimuksen valossa lisääntyneet vuodessa.
– Emme ole vieläkään palanneet takaisin korona-aikaa edeltäviin matalampiin yksinäisyyslukuihin. 61 prosenttia vastaa kokevansa yksinäisyyttä ainakin joskus. Viime vuonna näin koki 52 prosenttia. Yksinäisyyden ja eristäytymisen kokemusten kasvaminen viimeisen vuoden aikana osoittaa sen, että poikkeuksellisten aikojen jälkeen vaaditaan aikaa ja erityistä vaivaa, jotta ihmiset saadaan taas liikkeelle kotoa ja solmimaan ihmissuhteita. Yksinasuminen korostuu tässä selkeästi yhtenä selittävänä taustatekijänä, kertoo Suomen Punaisen Ristin sosiaalisen hyvinvoinnin koordinaattori Maaret Alaranta.
Nuoret ja nuoret aikuiset kokevat eniten yksinäisyyttä
Vuosittaisen yksinäisyysbarometrin tulokset kertovat erityisesti nuorten ja nuorten aikuisten vakavasta ahdingosta, jota koronarajoitusten poistaminen ei ole helpottanut.
Yksinäisyyttä, ulkopuolelle jätetyksi tulemista ja eristäytyneisyyttä kokevat eniten 15–34-vuotiaat nuoret ja nuoret aikuiset Suomessa. Kolmannes 15–24-vuotiaista nuorista tuntee itsensä ulkopuolelle jätetyksi vähintään kuukausittain.
– Koronapandemialla on ollut nuorten hyvinvoinnille tuhoisat vaikutukset, joita korjataan vielä pitkään. Yksinäisyysbarometrin tulokset osoittavat saman surullisen kehityskulun, jota on havaittu aiemmissa tutkimuksissa nuorten ahdistukseen ja muihin mielenterveyden haasteisiin liittyen, kertoo Suomen Punaisen Ristin nuorten yksinäisyystyön asiantuntija Varpu Salmenrinne.
Vuorovaikutus- ja tunnetaitojen vahvistaminen avainasemassa
Suomen Punaisen Ristin Taloustutkimuksella teettämään barometriin vastanneet yksinäiset nuoret ja nuoret aikuiset kuvaavat haasteita erityisesti omissa vuorovaikutustaidoissaan. Peräti puolet yksinäisyyttä kokevista nuorista 15–24-vuotiaista mieltää oman yksinäisyytensä syyksi muun muassa sosiaalisten tilanteiden jännittämisen.
– Yksinäisyyttä voidaan vähentää esimerkiksi mahdollistamalla kohtaamisia ja tukemalla nuoria vuorovaikutus- ja tunnetaidoissa. Itsetuntemusta on tärkeää vahvistaa, koska kaikkien ihmissuhteiden pohjana on toimiva suhde itseen. Ja on hyvä muistaa, että jokainen meistä voi rakentaa yhteisöllisyyttä huomioimalla muut. On sekä yksilön että yhteiskunnan etu, että teemme kaikkemme ennen kuin ihminen eristäytyy kokonaan, kuvailee Salmenrinne.
Yksinäisyyden vähentämiseksi tarvitaankin eri tasoisia ratkaisuja ja myös valtakunnallisia toimenpiteitä.
– Olemme yksinäisyyden osalta Suomessa nyt siinä pisteessä, että järeitä keinoja on otettava käyttöön. Yksinäisyyden vähentäminen ei ole tällä hetkellä kenenkään vastuulla, ja tämä tulisi korjata kansallisella yksinäisyysstrategialla ja toimenpiteillä, toteaa Alaranta.
Punaisen Ristin Ystävänpäivä-kampanja kutsuu mukaan ystävätoimintaan: https://www.punainenristi.fi/tule-ystavaksi
Suomen Punainen Risti tutki toista kertaa barometrin avulla laajemmin yksinäisyyttä, syitä yksinäisyyden taustalla ja sen vaikutuksia. Yksinäisyysbarometrin toteutti Taloustutkimus tammikuussa 2023. Suomen Punainen Risti seuraa säännöllisesti barometrin avulla yksinäisyyden tilaa Suomessa.
Lisätietoja:
Nuorten yksinäisyystyön asiantuntija Varpu Salmenrinne, Suomen Punainen Risti, puh. 040 352 0772
Sosiaalisen hyvinvoinnin koordinaattori Maaret Alaranta, Suomen Punainen Risti, puh. 040 358 3257
Viestinnän asiantuntija Ada Bergroth, Suomen Punainen Risti, puh. 040 610 9447
Avainsanat
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Suomen Punainen Risti on yksi Suomen suurimmista humanitaarisista järjestöistä. Punaisen Ristin tehtävänä on auttaa apua eniten tarvitsevia kotimaassa ja ulkomailla.
Punainen Risti auttaa ihmisiä katastrofien ja onnettomuuksien sattuessa ja kouluttaa heitä varautumaan niihin. Järjestö kannustaa ihmisiä hoitamaan terveyttään ja pitämään huolta toisistaan. Inhimillisyyden puolustaminen on yksi järjestön päätavoitteista.
Finlands Röda Kors är en av de största humanitära organisationerna i Finland. Röda Korset har i uppgift att hjälpa dem som mest är i behov av hjälp såväl i hemlandet som utomlands.
Röda Korset hjälper människor i samband med katastrofer och olyckor och ger utbildning i beredskap. Organisationen uppmuntrar människor att sköta sin hälsa och ta hand om varandra. Att försvara humanitet är en av Röda Korsets huvudmål.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Punainen Risti SPR
//KORRIGERAT PRESSMEDDELANDE//Rättelse i den sista meningen i pressmeddelandet, där tidigare beviljat stöd angavs som bakgrundsuppgift. Bidragsbeloppet har korrigerats korrekt//Finlands Röda Kors ger sammanlagt 650 000 euro till ebolaarbetet i Sydsudan och Demokratiska republiken Kongo9.6.2026 09:39:13 EEST | Pressmeddelande
Finlands Röda Kors ökar sitt stöd till arbetet mot ebola genom att ge medel ur sin katastroffond till biståndsoperationen i Sydsudan och Demokratiska republiken Kongo. Röda Korsets lokala frivilliga är i sina lokalsamhällen viktiga informationsförmedlare i en situation där epidemin som sprider sig väcker rädsla och oro.
//KORJATTU TIEDOTE//Korjaus tiedotteen viimeiseen lauseeseen, jossa taustatietona aiemmin annettu tuki. Avustussumma korjattu oikein//Suomen Punainen Risti antaa yhteensä 650 000 euroa ebolatyöhön Etelä-Sudanissa ja Kongon demokraattisessa tasavallassa9.6.2026 09:39:13 EEST | Tiedote
Suomen Punainen Risti lisää tukeaan ebolan vastaiseen työhön antamalla katastrofirahastostaan varoja avustusoperaatioon Etelä-Sudanissa ja Kongon demokraattisessa tasavallassa. Paikalliset Punaisen Ristin vapaaehtoiset ovat omissa yhteisöissään tärkeitä tiedon välittäjiä tilanteessa, jossa leviävä epidemia herättää pelkoja ja huolta.
Finlands Röda Kors ger sammanlagt 650 000 euro till ebolaarbetet i Sydsudan och Demokratiska republiken Kongo9.6.2026 05:17:00 EEST | Pressmeddelande
Finlands Röda Kors ökar sitt stöd till arbetet mot ebola genom att ge medel ur sin katastroffond till biståndsoperationen i Sydsudan och Demokratiska republiken Kongo. Röda Korsets lokala frivilliga är i sina lokalsamhällen viktiga informationsförmedlare i en situation där epidemin som sprider sig väcker rädsla och oro.
Suomen Punainen Risti antaa yhteensä 650 000 euroa ebolatyöhön Etelä-Sudanissa ja Kongon demokraattisessa tasavallassa9.6.2026 05:17:00 EEST | Tiedote
Suomen Punainen Risti lisää tukeaan ebolan vastaiseen työhön antamalla katastrofirahastostaan varoja avustusoperaatioon Etelä-Sudanissa ja Kongon demokraattisessa tasavallassa. Paikalliset Punaisen Ristin vapaaehtoiset ovat omissa yhteisöissään tärkeitä tiedon välittäjiä tilanteessa, jossa leviävä epidemia herättää pelkoja ja huolta.
Marja Lehto ny ordförande för Finlands Röda Kors6.6.2026 15:05:36 EEST | Pressmeddelande
Finlands Röda Kors har valt Marja Lehto, som har gjort en lång karriär som diplomat och inom internationell rätt, till ny ordförande. Finlands Röda Kors ordinarie stämma sammanträder i Rovaniemi 6–7.6 och fattar beslut om riktlinjerna för organisationen under de närmaste åren. Vid stämman väljs även Röda Korsets högsta förtroendevalda.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme