Kangasalan kaupunki

Kangasalle uusi suurtapahtuma-avustus: kaupunki jakaa jopa 50 000 € järjestäjille

Jaa
Kangasalle on tullut hakuun uusi suurtapahtumille tarkoitettu avustus. Avustuksen suuruus on 10-50 000 euroa. Haku on tällä hetkellä avoinna ja se on jatkuva. Hakemukset käsitellään saapumisjärjestyksessä ja niistä päättää hyvinvointilautakunta.

Suurtapahtuma-avustus on tarkoitettu oikeuskelpoisille yhteisöille, kuten rekisteröidyille yhdistyksille, osuuskunnille, säätiöille ja yrityksille, joiden suunniteltu tapahtuma sijoittuu Kangasalle. Avustusta voidaan myöntää yhdelle tai useammalle järjestäjälle. Hakemus tulee toimittaa sähköisellä lomakkeella osoitteessa ttps://www.kangasala.fi/suurtapahtumaavustus.


Suurtapahtuma-avustusten tavoitteena on mahdollistaa Kangasalle erilaisia kohderyhmiä kiinnostavia tapahtumia, jotka mm. edistävät matkailua ja elinkeinotoimintaa, luovat myönteistä kaupunkikuvaa ja lisäävät kaupungin veto-, pito- ja lumovoimaa. Tapahtumakoordinaattori Jasmine Pajari kertoo, että Kangasalasta halutaan tehdä tapahtumien kaupunki ja suurtapahtuma-avustuksen myötä kaupunki on valmis panostamaan tähän entistä kovemmin.


Suurtapahtuma-avustuksen saajien kanssa laaditaan yhteistyösopimus kaupungin ja toimijan välille. Osa avustuksesta voidaan maksaa etukäteen yhteistyösopimuksessa määritellyin ehdoin. ’’Tapahtumaa ei siis tarvitse järjestää tänä vuonna, vaan tukea voi hakea ensi vuoden tapahtumalle.’’ Pajari tarkentaa.


’’Odotusarvo on, että yhä useampi tapahtumajärjestäjä aktivoituisi Kangasalla. Uskon, että rahallisen tuen ja uuden yhteistyömuodon myötä Kangasalla tullaan näkemään entistä monipuolisempia ja rohkeampia tapahtumia. Nyt jos koskaan kannattaa ideoida ja kokeilla oman tapahtumaidean mahdollisuuksia.’’ Pajari summaa.

Lisätiedot:
Anna Toiva, kulttuurikoordinaattori, anna.toiva@kangasala.fi, puh. 044 481 3020
Jasmine Pajari, tapahtumakoordinaattori, jasmine.pajari@kangasala.fi, puh. 044 481 3050

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Liitteet

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Kangasalan kaupunki
Kangasalan kaupunki
Kunnantie 1
36201 Kangasala

03 5655 3000http://www.kangasala.fi

Kangasala on hyvinvoiva, kasvava ja voimakkaasti kehittyvä yli 33 000 asukkaan kaupunki kauniissa harju- ja järvimaisemissa hyvien kulkuyhteyksien äärellä Tampereen naapurissa. Olemme palveleva, uudistuvan toimintakulttuurin ja sujuvan arjen kaupunki, joka tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet asumiseen, harrastamiseen, yrittämiseen ja työntekoon.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kangasalan kaupunki

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye