Keskusta julkisti talous- ja kasvulinjauksensa

- Keskusta on sitoutunut laittamaan julkisen talouden kuntoon oikeudenmukaisella tavalla, jotta hyvinvointiyhteiskunta voidaan pelastaa. Tarvitsemme kahden vaalikauden mittaisen talouden tervehdyttämisohjelman, sanoo Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko.
- Julkisen talouden kestävyyttä on vahvistettava, jotta selviämme tulevista kriiseistä ja väestön ikääntymisestä seuraavasta menopaineesta. Seuraavan vaalikauden isoin asia on sopeutua ikääntyväksi kansakunnaksi, Saarikko sanoo
Keskustan mukaan Suomi tarvitsee sosiaalisesti ja ympäristöllisesti kestävää kasvua, joka ottaa kaikki mukaan ja jonka tuloksista jokainen saa myös osansa. Keskusta lupaa tehdä työtä sen eteen, että talouden uusi suunta, fossiilisista polttoaineista vapaa vihreä ja vähähiilinen talous siivittää maakunnat ja Suomen uuteen nousuun. Vihreät innovaatiot luovat työpaikkoja ja kestävää kasvua. Samalla ihmiset, ilmasto ja ympäristö kiittävät.
- Emme voi tyytyä Suomelle tälle vuosikymmenelle ennakoituun noin yhden prosentin kasvuun vaan tavoitteeksi on asetettava vähintään sen kaksinkertaistaminen, Saarikko linjaa.
- Keskustan mielestä maamme todellinen menestys vaatii koko Suomen mahdollisuuksiin tarttumista. Ensi vaalikaudella on eri alueiden vahvuuksia kehitettävä toden teolla. Keskustan erottaa muista puolueista aito, kaikkien Suomen alueiden puolustaminen – myös vaalien välillä. Valjastamalla koko Suomen voimavarat käyttöön, voi maamme menestyä tulevaisuudessakin.
Keskustan tavoite on, että vuoteen 2030 mennessä Työllisten määrä 18-70 vuotiaissa on noussut 150 000:lla, puolet ikäluokasta on suorittanut korkeakoulututkinnon ja mm. TKI-investointien ansiosta tuottavuuden kasvu on vauhdittunut. Tämän saavuttaakseen Keskusta esittää mm. työuran pidentämisen verokannustinta sekä työperäisen maahanmuuton helpottamista, ansioturvan ja työmarkkinatuen uudistamista sekä paikallisen sopimisen lisäämistä. Toisen asteen oppilaitosten on sijaittava kohtuullisen matkan päässä kotoa ja jokaisessa maakunnassa on oltava vähintään yksi korkeakoulu.
Keskustan talouden saattamiseksi kestävälle pohjalle Keskusta linjaa, että vuoteen 2030 mennessä
- Julkista taloutta on tasapainotettu 9 miljardilla eurolla.
- Suomi on netto-omavarainen sähkössä ja lämmössä mm. vetytalouden, tuulivoiman, aurinkoenergian, ydinvoiman ja bioenergian avulla
- Vaalikaudella 2023-2027 vahvistamme julkista taloutta 4,5 – 5,5 miljardia: Menoleikkauksilla 2,5-3 miljardia euroa, työllisyyttä ja talouskasvua vahvistamalla 1,5 miljardia euroa, verotuksella 0,5-1 miljardia euroa.
Keskusta linjaa julkisen talouden tasapainotuksesta myös, että
- Valtion taloudessa on sitouduttava kehysmenettelyyn. Menokehysten tulee olla mahdollisimman kattavat siten, että ne pitivät sisällään myös investointimenot. Julkisen talouden vahvistamistoimet tulee laskea nettomääräisesti.
- Julkisen talouden säästöt on menokartoituksen pohjalta kohdennettava siten, että niistä on mahdollisimman vähän haittaa turvallisuudelle, hyvinvoinnille, kasvulle ja työllisyydelle.
- Mitään kohdetta ei pidä rajata menosäästöjen ulkopuolelle. Tasapainotuksen on oltava etupainotteista, mutta ajoituksessa huomioitava myös talouden yleinen kehitys.
- Merkittävä säästöpotentiaali tulee esimerkiksi indeksikorotusten leikkaamisesta ja asumistukijärjestelmän uudistamisesta.
- Korotamme lapsilisää 200€ vuositasolla. Edistämme lapsimyönteistä Suomea. Tämä nostaa 178 milj. € muuta sopeutustarvetta.
Veropolitiikan osalta Keskusta toteaa, ettei realismia tulevalla vaalikaudella ole merkittävä verotuksen keventäminen. Veronkorotuksia ei tule kohdistaa työntekoon ja yrittämiseen, vaan lähinnä haittaveroihin ja välilliseen verotukseen. Keskusta on valmis jatkamaan suurituloisten solidaarisuusveroa.
Puolue esittää liikenteen verotuksen uudistamista niin, että aloitetaan vaiheittainen siirtyminen polttoaineiden verotuksesta tieluokkien mukaiseen kilometriperusteiseen verotukseen. Siinä autoilu on suhteellisesti edullisempaa siellä, missä ei ole toimivaa joukkoliikennettä, henkilöauton käyttö on välttämätöntä ja etäisyydet pitkiä. Keskusta esittää myös dieselin käyttövoimaverosta luopumista, koska sille ei nykyhinnoin ole perusteita.
Kasvun vauhdittamiseksi Keskusta haluaa vuoteen 2030 mennessä yksityiset ja julkiset TKI-panostukset ovat 4 prosenttiin BKT:sta ja liikkeelle kymmenien miljardien eurojen lisäinvestoinnit vauhdittamaan Suomen siirtymistä vähähiiliseen talouteen. Kohteina ovat etenkin uusiutuva energia ja vetytalous, mineraalisektori, akkuteollisuus, bioenergia, kiertotalous ja start-up -yritykset. Keinoina mm. investointien joustava luvitus, investointeja tukevan infrastruktuurin rakentaminen, strategiset TKI-investoinnit sekä strategisten valtionyhtiöiden valjastaminen vihreän uusteollistamisen moottoreiksi.
Talouslinjauksessa on myös vahva aluepoliittinen leima. Keskusta näkee, että Suomi kasvaa parhaiten kaikkien alueiden vahvuuksia hyödyntäen. Keskustan tavoitteena on, että vuoteen 2030 mennessä:
- Kaikkialla Suomessa voidaan hyvin ja Suomessa on useita toimivia erityistalousalueita, jotka luovat hyvinvointia koko Suomeen alueiden vahvuuksia hyödyntäen,
- huonosti kannattavista uusista miljardien ratahankkeista on luovuttu ja sen sijaan hoidettu nykyisen liikenneverkon korjausvelkaa koko maassa,
- erityistalousalueille tulee kannustimia, kuten määräaikainen vapautus elinkeinoverotuksesta, opintolainojen hyvitys, muuttoavustus, porrastettu sähköverotus, alennetut sosiaaliturvamaksut, poistojen vapaa käyttöönotto, ohituskaista luvituksille, työvoiman saatavuusharkinnasta luopuminen sekä TKI:hin ja osaamiseen panostamista.
Yhteyshenkilöt
Markus Lohi
Puh:040 069 2682Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Keskusta. Rohkeutta. Ratkaisuja. Keskusta on yli 110-vuotias kansanliike, joka rakentaa politiikkansa ihmisen, ei järjestelmän tarpeille.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Keskusta r.p.
Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkosen vappupuhe 1.5.20251.5.2025 13:05:00 EEST | Tiedote
Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen piti vappupuheen Helsingissä Kyösti Kallion patsaalla.
Keskustan Vihreä vappu - Antti Kaikkosen vappupuhe Helsingissä 1.5. klo 13.0029.4.2025 09:52:09 EEST | Tiedote
Keskustan puoluejohto, kansanedustajat ja muut keskustavaikuttajat pitävät vappupuheitaan vappuaattona ja vapunpäivänä ympäri Suomea. Puheenjohtaja Kaikkosen vappupuheen voi kuunnella tänä vuonna Helsingissä vapunpäivänä klo 13, Kyösti Kallion patsaalla. Tervetuloa mukaan!
Keskusta ehdottaa perustaitojen tarkastuspistettä hallituksen koulutusleikkausten sijaan26.4.2025 16:46:02 EEST | Tiedote
Keskustan puoluevaltuusto ehdottaa, että hallitus lisäisi peruskoulun 2. luokan loppuun tarkastuspisteen perustaitojen oppimisen varmistamiseksi. Perustaidot kuten lukeminen, kirjoittaminen ja laskeminen ovat oppimisessa välttämättömiä taitoja, joita haluamme tällä mallilla vahvistaa.
Antti Kurvinen: Keskusta nostaisi pk-yritykset kasvupolitiikan keskiöön26.4.2025 11:15:00 EEST | Tiedote
Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvisen mukaan kasvupolitiikan keskiöön tulee nostaa pk-yritykset, jotka toimivat kaikkialla Suomessa. Kokoomuksen ja SDP:n linjaa yhdistää se, että niistä kumpikaan ei ole pienyrittäjien puolella. Ero on vain siinä, että SDP sanoo sen avoimesti, mutta Kokoomus lässyttää korulauseita.
Puoluesihteeri Antti Siika-aho: Keskustaan on jälleen tunkua26.4.2025 11:00:00 EEST | Tiedote
-Me emme julista armonlaukauksia kilpailijoille, emmekä me jatkossakaan sorru tekemään omaa politiikkaa riitaa haastamalla. Me pannaan reput selkään ja lähdetään keräämään sinne eväät Suomen paremmasta suunnasta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme