Sujuvoitamme maahanmuuttajien asiointia: Ukrainasta paenneet voivat hakea kotikuntaa verkossa maaliskuusta alkaen

Viimeisen vuoden aikana ukrainalaisten tilanne on koskettanut suomalaisia ja auttaminen on noussut koko yhteiskuntamme asiaksi.
Kotikunnan hakeminen on ukrainalaiselle askel itsenäiseen elämään Suomessa. Kotikunnan saatuaan hän siirtyy vastaanottopalveluista tietyn kunnan ja hyvinvointialueen palveluiden asiakkaaksi ja kuntalaiseksi. Kotikunta määräytyy sen mukaan, missä hän asuu.
Ukrainasta paennut voi hakea kotikuntaa Digi- ja väestötietovirastosta (DVV) sitten, kun hän on asunut Suomessa vuoden. Ensimmäiset heistä voivat siis tehdä hakemuksen jo maaliskuun alussa. Lisäksi hakijalla pitää olla suomalainen henkilötunnus ja vähintään vuosi sitten haettu tilapäisen suojelun oleskelulupa.
"On koko Suomen kannalta tärkeää, että Ukrainasta paenneet pääsevät tiiviimmin osaksi suomalaista yhteiskuntaa. Maahanmuuttajien sujuva asiointi on myös DVV:n tavoitteena", kertoo DVV:n ylijohtaja Timo Salovaara. "Kotikunnan hakemista onkin valmisteltu huolella DVV:ssa ja eri ministeriöiden ja virastojen kanssa viime kesästä lähtien."
Kotikuntaa voi hakea helposti verkossa
Viime vuonna Suomeen tuli sotaa pakoon lähes 47 000 ukrainalaista. DVV:ssa on valmistauduttu käsittelemään tuhansia kotikuntahakemuksia jo kevään aikana. Hakijoiden runsaus on vauhdittanut prosessin digitalisoimista, ja kotikuntaa voi hakea verkossa pian ensimmäistä kertaa Suomessa.
"Viranomaisten kanssa toimiminen pitää olla mahdollisimman helppoa. Erityisen merkityksellistä se on tässä Ukrainan tapauksessa, sillä sieltä paenneet voivat olla monin tavoin kuormittavassa tilanteessa. DVV pyrkii siihen, että asiointi kanssamme on mahdollisimman helppoa. Usein käytännössä vaivattomin ratkaisu on hoitaa asiat verkossa", jatkaa Timo Salovaara.
Kotikunnan hakeminen on vapaaehtoista
Kotikunnan hakeminen perustuu omaan harkintaan, mikään pakko kotikuntaa ei ole hakea. Kotikunnasta on hyötyä, jos aikoo jäädä Suomeen pidemmäksi aikaa. Se tuo kansalaiselle oikeuksia ja velvollisuuksia. Esimerkiksi kunnan järjestämä lasten päivähoito ja oppivelvollisuus koskevat vain kunnan asukkaita.
Kotikunta Suomessa ei vaikuta kansalaisuuteen eikä se ole este, jos ukrainalainen haluaa myöhemmin palata Ukrainaan.
Ohjeita ja neuvontaa ukrainan kielellä
DVV on tehnyt Ukrainasta paenneille ohjeita ja verkkosivun, jossa myös hakemuslomake julkaistaan maaliskuussa. Lisäksi DVV:ssa on aloittamassa neljä ukrainankielistä neuvojaa, jotka auttavat kotikuntaan liittyvissä kysymyksissä. Heidän avullaan virasto pystyy palvelemaan ja auttamaan Ukrainasta paenneita entistä paremmin.
Linkit
Ohjeita Ukrainasta saapuneille suomeksi, ruotsiksi, englanniksi ja ukrainaksi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Timo SalovaaraYlijohtaja, Palvelut
Väestötietopalvelut ja tietojen luovutukset
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Digi- ja väestötietovirasto
Digi- ja väestötietovirasto edistää yhteiskunnan digitalisaatiota, turvaa tietojen saatavuutta ja tarjoaa palveluja asiakkaiden elämäntapahtumiin.
Digi- ja väestötietovirasto huolehtii yhteiskunnan perustana olevan väestötietojärjestelmän ylläpidosta ja yhteiskunnan digitalisaatiosta. Viraston tehtäviä ovat mm. siviilivihkimiset, nimen- ja osoitteenmuutokset, holhous- ja edunvalvonta-asiat, väestötietojärjestelmän ylläpito, sähköisen identiteetin ratkaisujen kehittäminen sekä keskitettyjen sähköisen asioinnin tukipalvelujen kehittäminen ja ylläpito. Tällaisia sähköisen asioinnin tukipalveluja ovat mm. Suomi.fi-verkkopalvelu, sähköiset viranomaisviestit (Suomi.fi-viestit) sekä valtuuttaminen toisen puolesta asiointiin (Suomi.fi-valtuudet). Virasto myös vastaa kansallisen palveluarkkitehtuurin toteutuksesta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Digi- ja väestötietovirasto
Datautbytet om flyttningar mellan Finland och Estland har inletts – 13 266 personer har adress i båda länderna17.12.2025 08:00:00 EET | Pressmeddelande
Det automatiska datautbytet om personer som flyttar mellan Finland och Estland inleddes den 2 december 2025. När någon flyttar från det ena landet till det andra meddelar inflyttningsstaten detta till utflyttningsstaten, som då i sitt eget befolkningsregister antecknar personen som utflyttad. Då upphör personens adress och hemkommun i utflyttningsstaten.
Suomen ja Viron välinen muuttotietojen vaihto käynnistyi – 13 266 henkilöllä osoite kahdessa maassa17.12.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Suomen ja Viron välillä muuttavien henkilöiden muuttotietojen automaattinen vaihto käynnistyi 2.12.2025. Henkilön muuttaessa asumaan toiseen maahan tulovaltio ilmoittaa tästä muuttajan lähtövaltiolle, joka merkitsee henkilön väestörekisterissä maasta muuttaneeksi. Tällöin muuttajan osoite ja kotikunta lähtövaltiossa lakkaa olemasta voimassa.
Exchange of migration data between Finland and Estonia begins – 13 266 persons have an address in both countries17.12.2025 08:00:00 EET | Press release
Automatic exchange of migration data for people who move between Finland and Estonia began on 2 December 2025. When someone moves to the other country, the country of entry reports this to the country of origin, who then registers them as an emigrant. This marks their address and municipality of residence as expired in the country of origin.
Nu når myndigheternas digitala post bättre fram – du får en notifikation när du identifierar dig i myndigheternas elektroniska tjänster2.12.2025 07:03:00 EET | Pressmeddelande
Från och med 2.12.2025 får du en notifikation i samband med Suomi.fi-identifikation om du har ett nytt oläst meddelande i Suomi.fi-meddelanden. Notifikationen visas när du identifierar dig i statens, kommunens eller välfärdsområdets elektroniska tjänster. Ändringen bidrar till att säkerställa att mottagaren säkert ser viktiga myndighetsmeddelanden, såsom beslut, fakturor och tidsbokningsbrev.
Viranomaisten lähettämä digiposti tavoittaa nyt varmemmin - saat ilmoituksen kun tunnistaudut viranomaisten sähköisiin palveluihin2.12.2025 07:03:00 EET | Tiedote
2.12.2025 alkaen saat Suomi.fi-tunnistuksen yhteydessä muistutuksen, jos sinulla on uusi lukematon viesti Suomi.fi-viesteissä. Muistutus näkyy, kun tunnistaudut valtion, kunnan tai hyvinvointialueen sähköisiin asiointipalveluihin. Muutos auttaa varmistamaan, että tärkeät viranomaisviestit, kuten päätökset, laskut ja ajanvarauskirjeet, tulevat varmasti huomatuiksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

