SDP:n Matias Mäkynen: Päättäväisillä toimilla kohtia energiaomavaraisuutta, hiilineutraaliutta ja edullista energiaa
16.2.2023 09:01:29 EET | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Marinin hallitus on päättäväisesti reagoinut tilanteeseen useilla keinoilla, kuten kuluvan vuoden budjetissa olevilla verotuksen sähkövähennyksellä ja sähkötuella, minkä lisäksi sähkön arvonlisävero on kevään ajaksi laskettu kymmeneen prosenttiin.
Lisäksi eduskunnan käsittelyssä on parhaillaan hallituksen esitys sähköhyvitykseksi, jossa sähköyhtiöt hyvittäisivät suoraan marras-helmikuulta asiakkailleen yli 10 sentin kilowattihinnan sähkösopimuksista sähkölaskusta puolet omavastuun ylittävältä osalta. Toimien yhteisvaikutuksena paljon sähköä käyttävien kuluttajien sähkön hinta saadaan painettua korkeintaan 16 sentin paikkeille per kilowattitunti. Pidemmällä tähtäimellä tulee edelleen jatkaa sähkön hintakaton valmistelua, jotta meillä on tulevaisuudessa entistä paremmat mahdollisuudet reagoida kriiseihin.
-Samalla kun luomme siltaa yli vaikean talven, on hyvä huomata, että Suomi on vahvasti matkalla kohti energiaomavaraisuutta, esimerkiksi voimakkaasti lisääntyneen tuulivoiman myötä. Olemme Suomessa viisaasti rakentaneet laajaa energiapalettia, mikä on merkinnyt monia muita maita pienenpää riippuvuutta fossiilisesta tuontienergiasta. Tähän meidän tulee jatkossakin vahvasti panostaa, jotta voimme palata Euroopan edullisimman energian maaksi suhteessa ostovoimaan, Mäkynen jatkaa.
Suomi on jo nyt kokoaan suurempi toimija maailmalla puhtaan energian ratkaisuissa. Jotta voimme turvata hyvän kehityksen jatkossa tulee meidän varmista riittävä rahoitus tutkimukseen ja kehitykseen ja edetä päättäväisesti kohti neljän prosentin tavoitetta suhteessa bruttokansantuotteeseen. Tätä tukevat syksyllä hyväksytyt lait tutkimus- ja kehitystoiminnan rahoituksesta sekä yrittäjien T&K-verovähennyksestä.
Samoin koulutetun ja osaavan työvoiman saatavuus kaikissa ammattiryhmissä on ensiarvoisen tärkeässä asemassa tulevaisuuden energiaratkaisujen suunnittelu-, rakennus- kuin myös huoltotöissä. Tarvitsemmekin tulevaisuudessa vahvempia panostuksia koko koulutusjärjestelmäämme.
Samalla on hyvä muistaa, että puhtaan energian ja vihreän siirtymän ratkaisut ovat myös tulevia kasvun edellytyksiä sekä korkean jalostusasteen vientituotteita. Kunnianhimoinen ilmastopolitiikka ei ole kilpailukyvyn rasite, vaan se kannustaa meitä kohti yhä parempia ratkaisuja, ja tämän myös monet maamme merkittävät yritykset ovat jo kauan sitten huomanneet.
-Tässä ajassa meillä on oiva tilaisuus toimia edelläkävijänä fossiilisesta energiasta irtautumisessa. Se on oikeudenmukaista ja kestävää politiikkaa, mutta samalla myös taloudellisesti viisasta. Olemalla aktiivinen toimija, voimme olla myös kokoamme suurempi toimia globaaleilla markkinoilla. Siksi puheet Suomen hiilineutraliustavoitteen lykkäämisestä ja muusta ennakoitavuuden heikentämisestä ovat myrkkyä investoinneille ja yritysten toiminnalle, Mäkynen päättää.
Yhteyshenkilöt
Matias MäkynenKansanedustaja
Puh:040 509 4409Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Paula Werning: Missä todellisuudessa ministeri Rydman elää? Sairaalalaskut päätyvät ulosottoon, mutta ministeri vähättelee ihmisten hätää4.11.2026 14:01:40 EET | Tiedote
Kansanedustaja Paula Werning (sd.) arvostelee kovin sanoin sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin puheita siitä, ettei raha estä ihmisiä hakeutumasta hoitoon. Werningin mukaan ministerin väitteet osoittavat hämmästyttävää vieraantumista tavallisten suomalaisten arjesta. Samaan aikaan kun Orpon hallitus on korottanut terveydenhuollon asiakasmaksuja rajusti ja valmistelee uusia korotuksia, yhä useampi suomalainen kamppailee hoitokulujensa kanssa.
SDP:n Lauri Lyly: Hallituksen esitys palkkatasa-arvosta jäi erittäin puutteelliseksi4.11.2026 11:21:45 EET | Tiedote
– Naisten ja miesten epätasa-arvoiseen palkkaukseen puuttuminen on ehdottoman tärkeää, mutta hallituksen esitys jää erittäin puutteelliseksi, koska se ei täytä edes EU:n palkka-avoimuusdirektiivin vähimmäisvaatimuksia, summaa työ- ja tasa-arvovaliokunnan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Lauri Lyly (sd.). Valiokunnan demariryhmä esittää lakiin selkeitä korjauksia, jotka edistäisivät sukupuolten välisen palkkatasa-arvon toteutumista hallituksen esittämää tehokkaammin.
SDP:n Seppo Eskelinen: Maakunnan laaja edunvalvonta tuotti tulosta4.11.2026 10:11:48 EET | Tiedote
-On hyvä, että maakuntalentojen ja saavutettavuuden tärkeys vihdoin ymmärrettiin, kun Finnair ilmoitti tänään, että lennot Joensuuhun jatkuvat markkinaehtoisesti vuodesta 2028 nykyisen ostopalvelusopimuksen jälkeen, sanoo kansanedustaja Seppo Eskelinen (sd).
SDP:n Pia Viitanen: SDP ei korota pieni- ja keskituloisten verotusta eikä leikkaa heidän eläkkeistään4.11.2026 09:56:55 EET | Tiedote
Pia Kauma antoi SDP:n kansanedustaja Pia Viitasen mukaan väärän todistuksen kokoomuksen ryhmäpuheenvuorossa eduskunnan välikysymyskeskustelussa.
SDP:n Seppo Eskelinen: Hallituksen bensariitely ei paljon maakunnissa lämmitä3.11.2026 16:31:13 EET | Tiedote
-Hallituksen julkinen riitely ei maakunnissa paljon ajavia lämmitä. Pitkän riitelyn tuloksena hallitus sai aikaan paketin, joka ei pumppuhinnoissa näy eikä vastaa ihmisten hätään. Kaiken kukkuraksi se rahoitetaan osin teiden kunnosta leikkaamalla, sanoo kansanedustaja Seppo Eskelinen (sd).
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
