Aluehallitukselle katsauksia ajankohtaisiin aiheisiin

Hyvinvointialuejohtaja Ilkka Luoman tilannekatsauksen aiheita olivat muun muassa valtionvarainministeriön 17.2. järjestämä kuulemistilaisuus hyvinvointialueiden valtionavustukseen liittyen, Pohjois-Suomen yhteistyöalueen johdon tapaamisen ajankohtaiset kuulumiset sekä kiinteistöihin liittyvät kysymykset.
Ateria- ja puhtauspalvelujen toiminta käynnistynyt pääasiassa hyvin
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde on vastannut 1.1.2023 alkaen Pohjois-Pohjanmaan julkisista sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastuspalveluista. Myös tukipalvelujen, kuten ateria- ja puhtauspalvelujen järjestämisvastuu siirtyi hyvinvointialueelle. Ateria- ja puhtauspalvelut tuotetaan alueella kolmen in-house-yhtiön ja kilpailutuksella valittujen yrityskumppanien kanssa. Ateria- ja puhtauspalvelujohtaja Tanja Koski esitteli aluehallitukselle ateria- ja puhtauspalvelujen toiminnan käynnistymistä.
Suurin osa Pohteen ateria- ja puhtauspalveluluista tuotetaan Oulun Tuotantokeittiö Löökin sekä kahden alueyhtiön, PPP-Köökin ja PPE-Köökin toimesta. Yhtiöt ovat niin kutsuttuja in-house-yhtiöitä, ja ne ovat Pohteen ja alueen kuntien yhdessä omistamia. Näiden osalta toiminta on sujunut odotetusti, eikä palvelun laadussa ole havaittu huomauttamista.
Muhoksella, Utajärvellä ja Vaalassa on käyty keskustelua erityisesti ateriapalvelun laadusta. Ateria- ja puhtauspalvelut tuottaa kunnissa yksityinen yritys Fodbar Oy. Pohde on keskustellut toiminnan puutteista Fodbarin kanssa. Helmikuun alusta yrityksen tuottamien palvelujen laatu on parantunut ja epäkohtia on korjattu. Toiminnan kehittyminen ja palvelun laadun parantuminen varmistetaan aktiivisella laadun seurannalla ja vuorovaikutuksella asiakkaiden ja palvelutuottajan kanssa.
Laboratorio- ja kuvantamispalvelujen myynti yksityisille
Hyvinvointialueilla on mahdollisuus myydä laboratorio- ja kuvantamispalveluja yksityisille toimijoille tarkasti rajatuissa tapauksissa. Toimialuejohtaja Jaakko Niinimäki esitteli aluehallitukselle laboratorio- ja kuvantamispalvelujen myyntiä ja muun muassa toimintaan vaikuttavia lakeja.
Tilanteessa, jossa palveluita tuottavia yksityisiä yrityksiä alueella ole, voi hyvinvointialueen vähäinen palveluiden myynti yksityisille toimijoille olla yleisen edun mukaista. Esimerkiksi työterveyshuollon palvelujen tuottaja voisi hankkia työterveyshuoltoon kuuluvat laboratorio- ja kuvantamispalvelut hyvinvointialueen toimintayksiköltä.
Hyvinvointialueen on omavalvonnallaan varmistettava, että se itse hoitaa tehtävänsä lainmukaisesti ja että sen tekemiä sopimuksia noudatetaan. Myyntitilanteessakin hyvinvointialueiden täytyy valvoa asiakkaiden yhdenvertaisuutta.
Aluehallitus totesi, että Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen kannattaa myydä laboratorio- ja kuvantamispalveluja alueen yksityisille toimijoille lain mahdollistamalla tavalla.
Tarpeenmukaiset sote-keskukset
Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisjohtaja Kirsti Ylitalo-Katajisto, strategia- ja talousjohtaja Anu Vuorinen ja toimialuejohtajat Päivi Peltokorpi ja Leena Mämmi-Laukka esittelivät aluehallitukselle luonnosta sosiaali- ja terveyskeskusten palveluverkostosta 2023–2025.
Tarpeenmukaiset sote-keskukset ovat osa sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämissuunnitelmaa. Kaikissa Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen kunnissa tulee olemaan sosiaali- ja terveyskeskus, mutta palveluvalikoima voi vaihdella väestön määrä, palvelutarve ja välimatkat huomioiden.
Aluehallitus keskusteli luonnoksesta ja evästi viranhaltijoiden jatkotyöskentelyä.
Toimeenpano etenee Vaalassa
Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämissuunnitelman toimeenpano etenee Vaalassa. Asiaa esitteli aluehallitukselle toimialuejohtaja Mervi Koski ikäihmisten toimialueelta ja toimialuejohtaja Päivi Peltokorpi terveyden ja sairaanhoidon toimialueelta.
Kotas-keskuksen toimintaa ollaan laajentamassa ja etälääketieteen tuen keskus käynnistää toimintansa. Lisäksi kotisairaalahoitopaikkoja on tulossa lisää. Myös muita kotiin annettavia palveluja vahvistetaan ja yhteistyötä ensihoidon kanssa tehdään nykyistä tiiviimmin. Vaalan akuuttiosastolla toimeenpano on jo käynnissä, sillä osastolla on tarvetta toimintojen supistamiseen henkilöstövajeesta johtuen. Akuuttiosaston toiminta Vaalassa lakkaa 31.3.2023 mennessä. Korvaavat palvelut ovat toiminnassa ennen osaston lakkaamista. Vaalan akuuttiosaston henkilöstölle tarjotaan osaston lakkaamisen myötä muita työtehtäviä.
Aluehallitus välitti kiitokset Vaalan akuuttiosaston henkilöstölle, joka on suhtautunut muutokseen myönteisesti ja tehnyt aktiivista kehittämistyötä palvelujen järjestämisessä uudelleen.
Katsaus palkanmaksuun
Pohteen henkilöstöhallinto antoi aluehallitukselle katsauksen palkanmaksun sujuvuuteen.
Tammikuussa Pohteelta lähti 29 494 palkkalaskelmaa. Ilmoituksia virheellisistä palkoista saatiin yhteensä 2797. Suurin osa virheistä koski tehtäväkohtaisia palkkoja (1148 ilmoitusta) sekä kokemuslisiä (744 ilmoitusta). Palkkoja tammikuussa puuttui 279 työntekijältä. Puuttuvia palkkoja on maksettu niin sanottuna pikapalkkana. Virheellisten palkkojen taustalla on ollut puutteelliset tiedot henkilöstöhallinnon järjestelmässä.
Turvallista siirtymää luovuttavista organisaatioista hyvinvointialueelle on varmistettu tekemällä priorisointeja. Ensisijaisena tavoitteena on ollut, että tehtäväkohtainen palkka saadaan maksettua henkilöstölle oikein. Priorisoinnista johtuen osa työkokemuslisistä on vielä maksamatta tai niissä on virheitä. Vuosilomatiedot eivät ole myöskään vielä ajan tasalla. Työ näiden korjaamiseksi jatkuu.
Muut kokousasiat
Aluehallitus keskusteli liikkeenluovutuksen piirissä olleiden kuntien ja kuntayhtymien selvityksistä ja esityksistä hyvinvointialueelle siirtyvästä irtaimesta omaisuudesta, sopimuksista, vastuista ja toimitiloista. Aluehallitus esittää aluevaltuustolleniiden ottamista vastaan esityksen mukaisesti.
Aluehallitus hyväksyi hyvinvointialueen asiakirjojen ja tietojen antamisesta perittävät maksut esityksen mukaisesti.
Virkoja perustettiin OYS Sairaala ja ensihoidon palvelut -toimialueelle ja perhe- ja sosiaalipalvelut OYS Psykiatria -toimialueelle.
Kokousajat ja pöytäkirjat löytyvät Pohteen verkkosivuilta.
Aluehallitus kokoontuu seuraavan kerran tiistaina 21.2.2023. Kevään kokousajat, esityslistat ja tarkastetut pöytäkirjat löydät Pohteen verkkosivustolta aluehallituksen sivulta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tapani TölliAluehallituksen puheenjohtajaPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Puh:050 511 3180tapani.o.tolli@gmail.comIlkka LuomaHyvinvointialuejohtajaPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Puh:040 767 1609ilkka.luoma@pohde.fiJouko LuukkonenKonsernipalveluiden johtajaPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Puh:050 564 6947jouko.luukkonen@pohde.fiAnu VuorinenStrategia- ja talousjohtajaPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Puh:044 365 5473anu.vuorinen@pohde.fiKirsti Ylitalo-KatajistoSosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisjohtajaPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Puh:044 703 4007kirsti.ylitalo-katajisto@pohde.fiJuha JääskeläinenHenkilöstöjohtajaPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Puh:040 068 8270juha.jaaskelainen@pohde.fiTanja KoskiAteria- ja puhtauspalvelujohtajaPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue
Puh:040 359 3223tanja.koski@liminka.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde vastaa yli 415 000 asukkaan hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta 1.1.2023 alkaen. Työllistämme noin 18 500 sosiaali- ja terveysalan sekä pelastustoimen osaajaa. Yhdessä tarjoamme Pohjois-Pohjanmaan ihmisille tukea elämään ja apua terveyteen tai hätään aiempaa paremmin. Toimimme vaikuttavasti ja uusin tavoin – samalla henkilöstöömme panostaen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Uusi potilastietojärjestelmä otetaan Pohteen perusterveydenhuollossa käyttöön vaiheittain – ensimmäisenä vuorossa Tyrnävä ja Hailuoto28.4.2025 14:09:09 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde ottaa perusterveydenhuollossa vaiheittain käyttöön Esko-potilastietojärjestelmän, jota käytetään myös Pohteen erikoissairaanhoidossa. Ensimmäisenä Esko otetaan käyttöön Tyrnävällä ja Hailuodossa.
Pohde korjaa puutteita opiskeluhuollon psykologipalvelujen järjestämisessä28.4.2025 07:02:52 EEST | Tiedote
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on antanut Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueelle Pohteelle huomautuksen opiskeluhuollon psykologipalvelujen järjestämisestä, koska lakisääteiset opiskeluhuollon psykologipalvelut eivät ole toteutuneet yhdenvertaisesti koko alueella. Pohde on ryhtynyt toimiin palvelujen saatavuuden parantamiseksi.
Muutoksia Pohteen ympärivuorokautisen palveluasumisen yksiköihin Limingassa ja Tyrnävällä25.4.2025 11:05:37 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjamaan hyvinvointialueella Pohteella suunnitellaan muutoksia ikäihmisten palvelujen ja vammaispalvelujen toimialueille. Muutokset koskevat Limingassa sijaitsevaa palvelukoti Pajusirkkua, joka on palveluasumisen yksikkö sekä Tyrnävällä sijaitsevaa vammaispalvelujen asumisyksikköä. Suunnitelmiin liittyvät yhteistoimintaneuvottelut alkoivat 24.4.2025.
Perhe- ja sosiaalipalvelujen ja OYS Psykiatrian toimialueelle suunnitteilla muutoksia24.4.2025 09:33:24 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde suunnittelee muutoksia perhe- ja sosiaalipalvelut ja OYSPsykiatria –toimialueelle. Suunnitelmat perustuvat talousarvion linjauksiin ja niillä tavoitellaan muun muassa yhdenmukaista palvelujen saatavuutta Pohteen alueella. Koska suunnitelmiin sisältyy henkilöstövaikutuksia, Pohde käynnisti yhteistoimintaneuvottelut henkilöstöjärjestöjen kanssa torstaina 24.4.2025.
Aluehallitus koolla: toimitilaratkaisuja selvitetään22.4.2025 16:51:14 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen aluehallitus kokoontui 22.4.2025 puheenjohtaja Tapani Töllin johdolla. Aluehallitus päätti käynnistää vaihtoehtoisten tilaratkaisujen selvittämisen. Lahjoitusohje ja edustamista koskeva ohje hyväksyttiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme