Kasarmialueelle remontoidaan uusi päiväkoti: vastaa kyselyyn ja vaikuta suunnitteluun
16.2.2023 15:04:52 EET | Vaasan kaupunki - Vasa stad | Tiedote

Kasarmialueen uuden päiväkodin rakennusprojektissa on meneillään hankesuunnitteluvaihe, jossa selvitetään suunnittelun lähtökohtia.
Kyselyyn voi vastata osoitteessa www.vaasa.fi/ajankohtaista/kasarmialueelle-remontoidaan-uusi-paivakoti-vastaa-kyselyyn-ja-vaikuta-suunnitteluun
Kyselyssä voi kertoa muun muassa asioista, joihin perheet toivoisivat uuden päiväkodin suunnittelussa kiinnitettävän erityisesti huomiota.
Uuden päiväkodin arvioidaan valmistuvan vuonna 2025
Väestömäärä keskustan alueella kasvaa, ja jatkossa kaupungin keskustaan tarvitaan yhä lisää varhaiskasvatuspaikkoja.
Uuden ruotsinkielisen päiväkodin arvioidaan avautuvan elokuussa 2025. Sinne siirtyy muun muassa Gustavsborgin päiväkoti kokonaisuudessaan. Myös Raastuvankadun väliaikaisesta päiväkodista siirrytään kasarmialueelle, kun toiminta Raastuvankadulla loppuu keskustan yhtenäiskoulun rakentamisen myötä.
Kulttuuritoimijoille uusi tiloja sekä vuokra- ja toiminta-avustuksia
Vaasan kaupunki vuokraa varhaiskasvatuksen käyttöön siirtyvää kasarmirakennus 13:a tällä hetkellä kulttuuritoimijoille, kuten Vaasan taiteilijaseuralle sekä taiteilijoille. Vuokraustoiminnasta luovutaan vuoden 2023 loppuun mennessä.
Kasarmialueen kulttuuritoimijoille on etsitty uusia tilaratkaisuja toiminnan harjoittamisen jatkamiseksi. Kulttuuri- ja liikuntalautakunta päätti 1.12.2023, että Vaasan taidehallin tilat vuokrataan Vaasan taiteilijaseuralle.
Kulttuuri- ja kirjastopalvelut saa myös käyttöönsä nykyisen kasarmirakennus 13:n vuokrasta vapautuvan noin 90 000 euron määrärahan, joka kohdennetaan vapaan kentän kulttuuritoimijoiden vuokra- ja toiminta-avustuksiin vuodesta 2024 lähtien. Keskustelu muista tilaratkaisuista jatkuu.
Kasarmialueen tilat:
- Kasarmi 11: Vaasan kaupungin taiteen perusopetus Taikon
- Kasarmi 12: Pikku kasarmin päiväkoti
- Kasarmi 13: remontoidaan päiväkotitiloiksi
- Kasarmi 14: remontoidaan päiväkotitiloiksi
- Soittokunnan talo: päiväkoti Pikku kasarmin tiloja
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
palvelupäällikkö Maria Karvonen, puh. 050 325 4821,maria.karvonen@vaasa.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa on helppo olla onnellinen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad
Kandidater söks till valet för ungdomsfullmäktige1.9.2026 15:45:05 EEST | Pressmeddelande
Ungdomsfullmäktigeval ordnas i Vasa i november. I valet kan ställa upp unga i Vasa som går minst i årskurs 7 och är högst 20 år. Sökandet efter kandidater pågår till tisdag 15 september.
Nuorisovaltuuston vaaleihin etsitään ehdokkaita1.9.2026 15:43:00 EEST | Tiedote
Nuorisovaltuustovaalit järjestetään Vaasassa marraskuussa. Ehdolle voivat asettua vaasalaiset nuoret, jotka ovat nuorimmillaan 7.-luokkalaisia ja enintään 20-vuotiaita. Ehdokkaiden etsintä on käynnissä tiistaihin 15.9. saakka.
Vasa frågar återigen sina invånare: Vad gör dig lycklig?1.9.2026 11:40:44 EEST | Pressmeddelande
Vasa stad öppnar igen sin årliga lyckoenkät som nu genomförs för sjunde gången. Enkäten samlar in information om vilka faktorer som påverkar lyckan och följer upp Vasabornas välbefinnande och upplevda lycka. Resultaten används som stöd för att utveckla stadens tjänster, verksamhet och livsmiljö.
Vaasa kysyy jälleen asukkailtaan: Mikä tekee sinut onnelliseksi?1.9.2026 11:40:32 EEST | Tiedote
Vaasan kaupunki avaa jälleen vuosittaisen onnellisuuskyselyn, joka toteutetaan nyt seitsemättä kertaa. Kyselyllä kerätään tietoa onnellisuuteen vaikuttavista asioista ja seurataan vaasalaisten hyvinvointia ja onnellisuutta kaupungin palveluiden, toimintojen ja elinympäristön kehittämisen tueksi.
Invånarmöte om servicen i Lillkyro ordnas 16.931.8.2026 16:00:00 EEST | Pressmeddelande
Ett öppet invånarmöte om servicen och utvecklingen av livskraften i Merikart, Tervajoki och Lillkyro ordnas 16.9.2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
