Marja-Leena Tiainen: Gangsterin poika -kirja tuo esille viihteellistetyn rikollisen elämän toisen puolen
20.2.2023 09:30:00 EET | Avain | Blogi

(Kirjoitus on julkaistu Kustantamon kuulumisia -blogissa 20.2.2023.)
Olen kirjoittanut lukuisan määrän erilaisia kirjoja, joukossa seitsemän selkonuortenromaania. Kahdeksas, Gangsterin poika, ilmestyy toukokuussa. Kirja yllätti minut, sillä olin jo ehtinyt kuopata ajatuksen kirjoittaa enää yhtään selkokirjaa. Päässäni ei ollut enää sopivaa ideaa, ja tuntui vaikealta ruveta väkisin miettimään sellaista. Vanhojen kirjojeni muokkaaminen selkokirjoiksi ei sekään innostanut.
Sitten tapahtui ihme, jota vauhditti Avaimen kustannustoimittaja Katja lähettämällä minulle sähköpostia loppukesällä 2022. Katja kyseli hienovaraisesti, onko minulta kenties lähiaikoina tulossa uutta selkoromaanikäsistä. Vastasin, ettei minulla ole mitään sellaista suunnitteilla, työn alla on romaanikäsikirjoitus, jota työstän, muuhun ei ajatusenergiani liikene.
Vastauksen lähettämisen jälkeen mieltäni alkoi painaa katumus, johon sekoittui syyllisyyttä. Nuorille suunnatut selkokirjani ovat olleet suosittuja, ja niille olisi varmasti kysyntää jatkossakin. Enkö tosiaan pysty enää vastaamaan kustantajani ja lukijoiden toiveisiin?
Kustannustoimittajan hellä sysäys pisti kuolontilaiset aivosoluni liikkeelle. Päivittäisten sauvakävelylenkkien aikana aloin kehitellä tarinaa pojasta, jonka isä on vankilassa. 15-vuotias Jesse on kantanut lähes koko ikänsä raskasta taakkaa isänsä vuoksi. Isä on tappanut ihmisen, tehnyt teon, jolla ei voi rehvastella kavereille. Jesse on selvinnyt hyvin lähipiirinsä avulla. Hän vierailee usein isänsä luona ja toivoo tämän vapautuvan.
Muutto uudelle paikkakunnalle suistaa Jessen rauhallisen elämän raiteiltaan. Isän rikos ja sen seuraukset pulpahtavat yllättävällä tavalla hänen elämäänsä. Jesse joutuu silmätikuksi ja kiusatuksi, kun uudelle kaveripiirille selviää isän tausta.
Gangsterin poika -tarina syntyi sangen helposti, kun olin saanut mietityksi henkilöt ja heidän suhteensa toisiinsa. Kirjan teematkin olivat selvillä alusta alkaen. Syrjityksi tuleminen, kiusaaminen, väkivalta, pelko ja selviytyminen. Samoja aiheita olen pyöritellyt useissa nuortenkirjoissanikin. Suvaitsevaisuus ja erilaisuuden hyväksyminen ovat asioita, joita haluan antaa lukijoideni pohdiskeltaviksi. Tärkeä asia on myös toivo, ja sitäkin Gangsterin pojassa on. Kaikkien vaikeuksien jälkeen Jessestä tulee vahvempi ihminen kuin aiemmin. Hän on selviytyjä.
Kirjani tarina on fiktiota, mutta se voisi olla totta. Lehdistä ja netistä saa lukea päivittäin rikosuutisia. Kauheuksista kirkuvat otsikot lipuvat puhelintemme näytöllä, emmekä useinkaan jaksa lukea koko juttua. Itse jään usein miettimään ihmisiä, joita rikokset koskettavat. Monilla pahantekijöillä on perhe, puoliso ja lapsia. Mitä heille tapahtuu? Mitä miettii lapsi, jonka isä pahoinpitelee äitiä? Mitä tapahtuu nuorelle, koulussa hyvin menestyvälle pojalle, jonka isän naamakuva komeilee iltapäivälehden kannessa, ja alla on teksti: Rikollisjengin pomo sai pitkän tuomion.
Rikokset ovat viihdettä. Luemme vertahyytäviä dekkareita, katsomme sarjoja, joissa ihmisiä tapetaan kuin kärpäsiä. Rikollisessa elämässä ei ole kuitenkaan mitään ihailtavaa. Todellisuudessa rikokset aiheuttavat vain surua, tuskaa ja kärsimystä. Gangsterin poika -kirjassa tuon esille tämän toisen puolen. Jessen isä on tehnyt pahan teon, mutta Jesse itse on viaton. Hän selviää, koska ympärillä on rakastavia ja turvallisia ihmisiä.
Gangsterin poika ilmestyy huhtikuussa 2023.
Marja-Leena Tiainen
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätiedot, haastattelupyynnöt ja arvostelukappaleet
Avain, Suomen kirjastopalvelu Oy, viestintäjohtaja Vilja Kujanpää, vilja.kujanpaa@avain.net, puh. 040 755 3319
arvostelukappaleet: info@avain.net
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Avain on suomalainen kirjakustantamo, joka kustantaa laadukasta kotimaista kirjallisuutta. Kustantamo on palkittu Selkokeskuksen Seesam-palkinnolla tunnustuksena selkokirjallisuuden edistämisestä.
Avain on osa Suomen kirjastopalvelu Oy:tä ja Booky Groupia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Avain
Susanna Makaroffin romaani vie lukijan mysteerin keskelle Tapiolaan20.3.2026 09:15:00 EET | Tiedote
Susanna Makaroffin esikoisromaani Piiri pieni pyörii on tumman huumorin sävyttämä romaani tapiolalaisesta rivitaloyhtiöstä, jossa jokaisella on jotain salattavaa. Millaisiin tekoihin ihminen pystyy suojellakseen itseään ja läheisiään?
Niko Jutilan Paha Pohjanmaa kartoittaa 1900-luvun alun veritekoja17.3.2026 09:15:00 EET | Tiedote
Niko Jutilan kirjoittama Paha Pohjanmaa. Lakeuksien henkirikoshistoria tarjoaa syväluotaavan katsauksen tavallisten suomalaisten elämään ja heidän epätavallisiin kohtaloihinsa 1900-luvun alkupuoliskolla. Kirja keskittyy kahteentoista veritekoon eri puolilla Pohjanmaata.
Ahma – metsän osma -tietokirja on ylistys Suomen pienimmälle suurpedolle17.3.2026 07:50:00 EET | Tiedote
Ahma on Suomen luonnon salaperäisin ja ehkäpä väärinymmärretyin suurpeto. Se on hiljainen kulkija, joka on opittu tuntemaan sitkeydestään ja pelottomasta luonteestaan. Daga Ulvin uutuusteos Ahma – metsän osma kutsuu kaikenikäiset lukijat mukaan löytöretkelle, jossa tutustutaan tämän taitavan kiipeilijän ja mestarietsivän elämään kauniin kuvituksen ja kiinnostavan tiedon siivittämänä.
Pirkko Soinisen tietokirja esittelee 11 kotimaista taiteilijakotia16.3.2026 09:15:00 EET | Tiedote
Kirjailija Pirkko Soinisen Siellä missä sydän on. Kylässä taiteilijakodeissa on tarinallinen tietokirja, joka vie lukijan matkalle mieleen ja sisimpään, löytöretkelle museoiksi muutettuihin taiteilijakoteihin. Soininen tarkastelee kirjassaan 11 taiteilijakotia, jotka valikoituivat paikan ja tilan perusteella.
Kirjajulkkarit: Pirkko Soininen, Siellä missä sydän on5.3.2026 09:15:00 EET | Kutsu
Tule juhlistamaan kanssamme kirjailija Pirkko Soinisen upean tietokirjan Siellä missä sydän on – kylässä taiteilijakodeissa ilmestymistä Keskustakirjasto Oodiin (Töölönlahdenkatu 4, Hki) Saarikoski-matolle (3.krs) tiistaina 24.3. klo 17:00 alkaen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme



