Maanteiden päällystysurakat ovat nyt kilpailutuksessa Pohjalaismaakuntien alueella
Päällystysohjelma on jaettu kolmeen osaan ja tarjouksia odotellaan maaliskuun puolivälissä. ELY-keskus valitsee toteutuksesta vastaavat urakoitsijat. Tämän jälkeen maaliskuussa selviää myös päällystystöiden tämän vuoden hintataso. Hintatasolla on vaikutusta lopulliseen päällystysohjelman laajuuteen. Päällystystyöt käynnistyvät tämänhetkisen tiedon mukaan toukokuun puolessa välissä ja jatkuvat lokakuun loppuun saakka.
Päällystysurakassa on päätieverkkoa, kävely- ja pyöräteitä ja sorateiksi parannettavia teitä
Maantieverkon pituus on alueellamme yhteensä 8 607 km, josta päällystettyjä teitä on noin 6 006 kilometriä. Nykyinen perusväylänpidon rahoitus mahdollistaa tulevana kesänä noin 108 kilometrin pituisen runkopäällystysohjelman. Tämän lisäksi ohjelmassa on mukana päällystettäviä kävely- ja pyöräteitä 7,7 kilometriä ja sorateiksi muutettavia huonokuntoisia päällystettyjä teitä noin 6,6 kilometriä.
Eduskunnan jakovarahankerahoitusta sai neljä kohdetta, jotka suuntautuvat alemmalle tieverkolle. Mukana on myös lisäksi sellaisia kohteita, joita on sovittu kuntien kanssa kunnostettavan ja joissa toimenpiteiden jälkeen maantie muuttuu kunnan omistamaksi kaduksi.
- Maailman tilanne on kaiken kaikkiaan vähintäänkin haasteellinen kustannustason nousun suhteen. Emme tiedä ensi kesän kustannustasoa ja tällä on tietysti merkittävä vaikutus päällysteiden korjauksien suunnitteluun. Nykyinen rahoitustaso on alhainen ja tästä syystä huonokuntoisten teiden määrä sekä korjausvelka kasvaa, toteaa Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen liikenne- ja infrastruktuuri -vastuualueen johtaja Anders Östergård. Tulevan kesän päällystysohjelma on kuitenkin monipuolinen ja tehokkaita kohteita on paljon, hän lisää.
- Päällysteohjelmassa huonokuntoisia teitä saadaan korjattua vilkkaasti liikennöidyltä tieverkolta. Toki alemman tieverkon huonokuntoiset tiet tulevat lisääntymään, kertoo ELY-keskuksen johtava tienpidon asiantuntija Marko Kantanen.
Päällysteohjelmassa on mukana myös huonokuntoisia päällystettyjä teitä, jotka parannetaan sorateiksi. Näillä toimenpiteillä päällysteiden paikkauskustannuksia saadaan jonkin verran rajoitettua.
- Kävely- ja pyörä pystytään tänä kesänä myös jonkin verran päällystämään, mikä on tietysti positiivinen asia liikenneturvallisuuden kannalta, toteaa Marko Kantanen.
Merkittävimmät päällystyskohteet
- Valtatie 8, Åsandan – Bäckliden, 21 kilometriä
- Valtatie 8, Ytterjeppo – Lövö, 20 kilometriä
- Kantatie 66, Asunmaa – Murroneva, 12 kilometriä
Sorateiksi parannettavia kohteita
- Maantie 18057, Ainali – Mutkalampi 5,5 kilometriä
- Maantie 17295, Sappiontie, 1 kilometri
Kävely- ja pyörätie
- Marjoharju – Huissikylä, 4,8 kilometriä
- Heikkilänmäki, 1,7 kilometriä
- Santerinlampi, 0,4 kilometriä
- Kokkola, kävely- ja pyörätie, 0,8 kilometriä
Liitteet
- Maanteiden päällystysurakat kartta
- 8 KARTTA DHJ EPOELY ET 1 2023
- 8 KARTTA DHJ EPOELY ET 2 2023
- 8 KARTTA DHJ EPOELY ET 3 2023
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus:
Marko Kantanen
Johtava tienpidon asiantuntija, Tienpidon suunnittelu
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus, liikenne ja infrastruktuuri
puh: 029 502 7023
marko.kantanen@ely-keskus.fi
Janne Ponsimaa
Yksikön päällikkö, Tienpidon suunnittelu
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus, liikenne ja infrastruktuuri
puh. 029 502 7746
janne.ponsimaa@ely-keskus.fi
Anders Östergård
Johtaja, liikenne ja infrastruktuuri
puh. 029 502 7766
anders.ostergard@ely-keskus.fi
Kuvat
Liitteet
Tietoja julkaisijasta

Päätoimipaikka Seinäjoki: Alvar Aallon katu 8, PL 156
Vaasa: Wolffintie 35 | Kokkola: Pitkänsillankatu 15
0295 027 500http://www.ely-keskus.fi/etela-pohjanmaa
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on monialainen, alueellinen toimija. Haluamme edistää alueemme elinvoimaa, kestävää kasvua ja hyvää tulevaisuutta sekä hyvinvointia ja sisäistä turvallisuutta. Hoidamme elinkeinoihin, ympäristöön ja liikenteeseen liittyviä tehtäviä asiakkaidemme eli ihmisten, yritysten ja yhteisöjen hyväksi. Teemme työtämme Etelä-Pohjanmaan lisäksi Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan alueilla ympäristö- ja liikenneasioissa.
ELY-keskusten valtakunnallisia tiedotteita voit lukea täältä: ELY-keskukset
NTM-centralen i Södra Österbotten är en branschövergripande, regional aktör. Vi vill främja livskraft, hållbar tillväxt, en god framtid samt välstånd och intern säkerhet i regionen. Vi sköter uppgifter i anslutning till näringslivet, miljön och trafiken för våra kunders, dvs. människors, företags och sammanslutningars bästa. Vi är verksamma utöver i Södra Österbotten även i Österbotten och Mellersta Österbotten i fråga om miljö- och trafikfrågor.
NTM-centralernas riksomfattande pressmeddelanden kan du läsa här: NTM-centralerna
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten
NTM-centralen i Södra Österbotten har gett MKB-kontaktmyndighetens motiverade slutsats om MKB-beskrivningen för Metsä Board Oyj:s kartongfabrik i Kaskö (Österbotten)27.9.2023 09:00:00 EEST | Tiedote
Metsä Board Oyj planerar att bygga en kartongfabrik i Kaskö på samma industriområde där den nuvarande kemitermomekaniska massafabriken är belägen. Dessutom granskas två alternativa utlopp för avloppsvatten antingen i Tallvarpen eller havsområdet mellan Ådskär och Tunngrund.
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on antanut YVA-yhteysviranomaisen perustellun päätelmän Metsä Board Oyj:n Kaskisten kartonkitehtaan YVA-selostuksesta (Pohjanmaa)27.9.2023 09:00:00 EEST | Tiedote
Metsä Board Oyj suunnittelee Kaskisiin kartonkitehdasta, joka sijoittuu nykyisen kemihierretehtaan kanssa samalle tehdasalueelle. Lisäksi tarkastellaan nykyiselle jätevesien purkupisteelle kahta vaihtoehtoista purkupistettä joko Tallvarpenin lahdella tai Ådskärin ja Tunngrundin välisellä merialueella.
Salmiahon silta Evijärven Kirkkotiellä on suljettu liikenteeltä sillan korjaustöiden vuoksi27.9.2023 08:00:00 EEST | Tiedote
Korjaustyöt alkavat maanantaina 2.10. klo 9.00 ja päättyvät torstaina 5.10. klo 9.00. Tämän välisen ajan silta on suljettu kaikelta liikenteeltä.
NTM-centralen i Södra Österbotten har gett MKB-kontaktmyndighetens motiverade slutsats om ABO Wind Ab:s MKB-beskrivning för Purmo vindkraftsprojekt (Österbotten)26.9.2023 09:00:00 EEST | Tiedote
ABO Wind Ab planerar en vindkraftspark med högst 43 vindkraftverk i Purmoområdet i Pedersöre kommun. Projektets areal är cirka 5100 hektar. I miljökonsekvensbedömningen granskades vindkraftverk med en total höjd på högst 300 meter och en enhetseffekt på 6–10 MW.
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on antanut YVA-yhteysviranomaisen perustellun päätelmän ABO Wind Oy:n Purmon tuulivoimahankkeen YVA-selostuksesta (Pohjanmaa)26.9.2023 09:00:00 EEST | Tiedote
ABO Wind Oy suunnittelee enintään 43 tuulivoimalasta koostuvaa tuulivoimapuistoa Pedersören kuntaan Purmon alueelle. Hankkeen pinta-ala on noin 5100 hehtaaria. Ympäristövaikutusten arvioinnissa tarkasteltiin kokonaiskorkeudeltaan enintään 300 metrin tuulivoimaloita, joiden yksikköteho on 6–10 MW.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme