Maaseutujärjestöt perustivat yhteisen foorumin suurten murrosten kynnyksellä

Perustamisvaiheessa mukana ovat 4H, Keskitien säätiö, Maa- ja kotitalousnaiset, Maaseudun Sivistysliitto, Maaseudun Uusi Aika, MTK, ProAgria, SLC ja Suomen Kylät. Järjestöissä on mukana tuhansia alueellisia ja paikallisia yhdistyksiä sekä satojatuhansia toimi- ja luottamushenkilöitä ja henkilöjäseniä.
Foorumin puheenjohtajana toimii tutkimusjohtaja, Maaseudun Sivistysliiton puheenjohtaja Tuomas Kuhmonen, ensimmäisenä varapuheenjohtajana MTK:n elinvoimajohtaja Päivi Nerg ja toisena varapuheenjohtajana Suomen Kylät ry:n toiminnanjohtaja Aleksi Koivisto.
Foorumin toiminta käynnistyi vuoden 2023 alussa. Se järjestää 16.3. oman vaalipaneelin eduskuntavaalien kynnyksellä, osallistuu 28.6. SuomiAreenaan ja valmistelee osaltaan vuoden 2024 Maaseutuparlamenttia. Foorumi järjestää sisäisiä tapaamisia ja muita tapahtumia, kouluttaa, viestii sekä vaikuttaa verkostoissa ja verkostona.
Tavoitteena tukea ja vahvistaa maaseudun toimijuutta
Perustamisvaiheen keskusteluissa esille nousi monta syytä, miksi juuri nyt on oikea hetki toimia. Energia- ja ruokamurros sekä epävarmuuden lisääntyminen korostavat uusiutuvien luonnonvarojen merkitystä, ja ne ovat kaikki maaseudulla. Jos maaseudun toimijat näkevät tähän liittyvät mahdollisuudet, ovat riittävän aloitteellisia ja heillä on riittävät toimintamahdollisuudet, koko Suomen hyvinvointi voi parantua. Maaseudun monilukuiset toimijat ovat kuitenkin hajallaan ja vailla foorumia yhteiseen näkemyksen muodostamiseen ja vaikuttamiseen.
– Perustajajäsenet toivoivat foorumilta tajunnanlaajennusta, uskonvahvistusta ja vaikuttamista, kertaa Tuomas Kuhmonen. Maaseutua koskevaan yhteiskunnalliseen keskusteluun kaivataan uusia ääniä ja näkökulmia, ja niitä tällaisessa verkostossa riittää esille tuotavaksi. Kuhmosen mielestä maaseudun toimijat voisivat toimia peileinä toisilleen, kirittää toisiaan ja löytää paljonkin uusia yhteisen tekemisen paikkoja.
Päivi Nerg pitää tulevaisuudenuskoa ja ylpeyttä omasta työstä ja maaseudusta tärkeänä.
– Jos tulevaisuuteen ei uskota, ei tehdä myöskään tulevaisuusinvestointeja. Ja ilman niitä tulevaisuutta ei synny. Tarvitaan näkyväksi tekemistä, mutta myös uudenlaisia kannusteita. Maaseudulla pitää olla sananvaltaa ja päätösvaltaa omissa asioissaan, toivoo Päivi Nerg.
– Laajassa verkostossa on valtavasti tietoa, kokemusta ja toimijoita, joilta voimme ammentaa ja joita voimme ruokkia uudella tiedolla. Verkostossa on mukana tutkijoita, neuvojia, kehittäjiä, edunvalvojia, viestijöitä ja monenmoisia muita osaajia. Yhdessä olemme enemmän, pohtii Aleksi Koivisto.
Lisätietoja:
Tuomas Kuhmonen, tuomas.kuhmonen@utu.fi, 050 5911959
Päivi Nerg, paivi.nerg@mtk.fi, 040 8429810
Aleksi Koivisto, aleksi.koivisto@suomenkylat.fi, 040 5091365
Valokuvat, nimet vasemmalta oikealle:
Kuva 1: Päivi Nerg, Tuomas Kuhmonen, Aleksi Koivisto
Kuva 2: Aleksi Koivisto, Päivi Nerg, Tuomas Kuhmonen
Avainsanat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
EU-tiekartta vauhdittaa luontoarvomarkkinoiden kehitystä – MTK ojentaa komissiolle auttavaa kättä7.7.2025 15:19:43 EEST | Tiedote
Komissio on julkaissut tiekartan luontoarvomarkkinoiden (Nature Credits) edistämiseksi EU:ssa. MTK suhtautuu positiivisesti vapaaehtoisten luontoarvomarkkinoiden kehittämiseen, sillä ne voivat parhaimmillaan tuoda maanomistajille uusia ansaintamahdollisuuksia sekä vahvistaa luonnon monimuotoisuuden parantamiseen tarvittavaa rahoitusta.
MTK:n ja SLC:n Kasvukausikysely: Sääolojen vaihtelun vuoksi satonäkymät keskivertoa heikommat – tilojen tulevaisuus huolettaa viljelijöitä7.7.2025 13:57:41 EEST | Tiedote
Sääolosuhteet vaihtelivat merkittävästi eri alueiden välillä, mutta alkukesän sateet heikensivät satonäkymiä lähes koko maassa. Yli puolet vastaajista arvioi satonäkymien olevan hieman tavanomaista heikommat. Lisäksi taloudellinen epävarmuus sekä huoli maatalouden kannattavuudesta varjostavat viljelijöiden tulevaisuudennäkymiä. Erityisesti pienillä tiloilla lopettamista harkitaan yhä useammin.
Komission tiukkaa ilmastotavoitetta ei voida saavuttaa maankäyttösektorilla2.7.2025 14:59:35 EEST | Tiedote
EU-komissio julkaisi tänään tavoitteensa vähentää unionin alueen kasvihuonekaasupäästöjä 90 prosentilla vuoteen 2040 mennessä. Tavoite on kunnianhimoinen ja linjassa pitkän aikavälin ilmastotavoitteiden kanssa. Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK pitää ilmastotyötä välttämättömänä, mutta korostaa, ettei tiukkaa yleistavoitetta voida saavuttaa nykyisillä, epärealistisilla odotuksilla maankäyttösektoriin liittyen.
Koneen Säätiöltä merkittävä rahoitus MTK:lle25.6.2025 13:35:00 EEST | Tiedote
Koneen Säätiön Metsän puolella -aloite myöntää yhteensä 2,2 miljoonaa euroa kolmelle hankkeelle, jotka edistävät luonnonarvomarkkinan käynnistymistä Suomessa. MTK:lle säätiö myöntää 500 000 euroa. Rahoituksella kehitetään metsänomistajalähtöisiä luontoarvomarkkinapalveluita.
Avomaankurkun satokausi on käynnissä – ennuste lupaa keskitasoista satoa25.6.2025 07:50:00 EEST | Tiedote
Avomaankurkku on nyt kotimaisimmillaan ja parhaimmillaan. Avomaankurkku on tutun kasvihuonekurkun topakka ja luonteikas serkku, mutta herkkä sellainen. Väärä kuljetuslämpötila, vetoisa tai kylmä säilytys kaupassa ja kotona voivat pilata kurkun matkan pellolta lautaselle. Kun viljely, kuljetus ja säilytys tehdään oikein, on lopputuloksena suomalaisten rakastama kesäherkku, joka maistuu sellaisenaan tai osana kesäruokia ja jatkaa ilahduttamista pitkälle syyskesään.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme