Vihdoin! Metallifanien ykkössuosikki Stam1na julkaisee koko tarinansa – kirja ilmestyy syksyllä
22.2.2023 08:55:00 EET | Like Kustannus | Tiedote

Lemiläinen Stam1na on kuulunut kotimaisen metallimusiikin ykkösketjuun kohta 20 vuoden ajan. Menestys ei tosin ollut aina itsestään selvää, sillä ensimmäiset kahdeksan vuotta yhtye joutui sinnittelemään ilman levy-yhtiön tukea.
Kun Stam1nan ensialbumi lopulta julkaistiin vuonna 2005, se julistettiin metallin uudeksi tulemiseksi. Yhtye palkittiin Finnish Metal Expossa vuoden tulokkaana ja bändin keulakuva Antti Hyyrynen vuoden laulajana. Sen jälkeen kultalevyt, listaykköset ja palkinnot ovat seuranneet toistaan. Samaan aikaan Stam1na on onnistunut säilyttämään äärimmäisen omapäisyytensä ja ilkikurisuutensa.
– 27-vuotiaan ja 10 studioalbumia synnyttäneen bändin ura on melkoinen urakka paketoida yksiin kansiin. Ari Väntäsen laserintarkka ja soljuva teksti onnistuu siinä täydelleen. Kirjaa varten tehtyjen haastattelujen kautta olen itsekin löytänyt yhtyeestämme puolia ja syvyyksiä, joita en tiennyt olevan olemassa. Kirja kertoo näin meistä enemmän kuin pelkkä historiikki tai dokumentti. Teos on pala Stam1nan elävää uraa, Antti Hyyrynen sanoo.
Stam1na on yksi Suomen tunnetuimmista metalliyhtyeistä ja on niittänyt mainetta myös ulkomailla. Yhtye on voittanut urallaan mm. viisi Emma-palkintoa ja saanut lukuisia kulta- ja platinalevyjä.
Kirjan kirjoittaja Ari Väntänen on tunnettu lukuisista kiitosta keränneistä rock-elämäkerroistaan, kuten The Rasmus, Stone, Hanoi Rocks – All Those Wasted Years, Michael Monroe ja Apulanta.
Stam1na – Muistipalatsi julkaistaan 27.9.2023.
Tiedustelut ja haastattelupyynnöt: jenni.heiti@like.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jenni HeitiViestintäpäällikkö
Kaunokirjat, musiikki &
populaarikulttuuri
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Like Kustannus
Palkittu tietokirjailija Bea Uusma vierailee Suomessa lokakuussa – uusin teos Valkosaari on huikean jännittävää jatkoa rakastetulle Naparetki-kirjalle1.9.2026 13:00:00 EEST | Tiedote
Bea Uusma, tuplasti August-palkittu tietokirjailija, tekee sen taas – Valkosaari on huikea tarina intohimosta, pakkomielteestä ja pohjoisen tutkimusmatkailun vaarallisesta historiasta. Bea Uusma vierailee Suomessa lokakuussa ja esiintyy Helsingin Kirjamessuilla sunnuntaina 25.10.
Kuusamosta maailmalle – Zero Nine raivasi tietä suomalaiselle metallille ja soitti jo 1980–90-luvulla Ozzy Osbournen, AC/DC:n ja Scorpionsin kanssa12.8.2026 13:44:41 EEST | Tiedote
Suomea pidetään raskaan musiikin suurvaltana, mutta jo ennen kansainvälistä metallibuumia oli yksi yhtye, joka raivasi tietä muille. Tero Karjalaisen kirjoittama Zero Nine kertoo Kuusamosta ponnistaneen rockyhtyeen koko tarinan ensimmäisistä keikoista kansainvälisille areenoille.
Tommi Liimatta päätti kirjoittaa "asemadekkarin" – Verta valkokankaalla on ilkikurinen romaani kunnollisesta perheenisästä, pienistä teoista ja odottamattomista seurauksista7.7.2026 09:30:00 EEST | Tiedote
Verta valkokankaalla on Tommi Liimatan yhdestoista romaani ja kertoo Hyytjärven suljetulla rautatieasemalla vuosittain järjestettävästä kauhuelokuvafestivaalista sekä eräästä lapsiperheestä, joka muuttaa maalle.
Tuntuuko elämä uuvuttavalta? Ratkaisu voi löytyä motivaatiotuntemuksesta26.6.2026 10:24:22 EEST | Tiedote
Palkittujen motivaatiovalmentajien Marjaana Herlevin ja Leena Ståhlbergin uutuusteos Tunnista motiivisi auttaa ymmärtämään, minkälaiset asiat ruokkivat jokaisen yksilöllistä motivaatiota ja tekevät elämästä mielekkään.
Kulttikirjailijan dark romance -teos sarjamurhaajasta, jolla on moraalinen kompassi23.6.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Mitä tapahtuu, kun kostoa janoava nainen rakastuu sarjamurhaajaa saalistavaan FBI-agenttiin? Alkaa kissa ja hiiri -leikki, jolla on yllättävä loppu.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
