Vanhankaupunginkosken padon purkamisen selvittäminen jatkuu

Helsingin kaupunki on teettänyt esiselvityksen Vanhankaupunginkosken padon purkamisen teknisestä toteutettavuudesta ja kustannuksista. Vastikään valmistunut teknistaloudellinen esiselvitys tarjoaa alustavia vastauksia siihen, millaisia vaikutuksia padon purkamisella olisi lähiympäristöön.
Selvitysalueeseen kuuluu Vanhankaupunginkoski ja sen yläpuolinen osuus Vantaanjoesta Ruutinkoskelle saakka sekä Keravanjoessa Kirkonkylänkoskelle saakka.
Padon purkamisella olisi heijastevaikutuksia
Vuonna 1873 valmistunut Vanhankaupunginkosken pato on holvipato, jonka kiviladonta on tehty niin, että kivet tukeutuvat toisiinsa. Rakennustavan vuoksi patoa ei selvityksen mukaan ole mahdollista purkaa osittain.
Padon purkaminen kokonaan johtaisi puolestaan Vantaanjoen vedenpinnan laskuun. Vaikutusta voitaisiin kuitenkin hillitä rakentamalla Vantaanjokeen uusia koskimaisia pohjakynnyksiä, jotka ovat kaloille nousukelpoisia.
Esiselvityksessä on löytynyt kaksi alustavaa vaihtoehtoa padon turvalliselle purkamiselle. Ensimmäisessä vaihtoehdossa pato purettaisiin kokonaan ja Kuninkaankartanonsaaren pohjoispäätyyn rakennettaisiin koskimainen pohjakynnys. Sen eteläpuolinen alue muotoiltaisiin koskeksi. Toisessa vaihtoehdossa myös patoalueen pohjoispuolelle rakennettaisiin kaksi pohjakynnystä.
Muun muassa meritaimenen, ankeriaan ja vaellussiian nousumahdollisuudet Vantaanjokeen paranisivat kummassakin edellä mainitussa vaihtoehdossa. Kaikissa tutkituissa purkamisvaihtoehdoissa kalojen nousun helpottaminen vaatii koskialueen uudelleenrakentamisen vesi- ja maisemarakentamisen keinoin.
Padon purkaminen ilman pohjakynnysrakentamista sisältäisi selvityksen mukaan huomattavia riskejä. Vantaanjoen pinta laskisi tässä vaihtoehdossa eniten, lähes 10 kilometrin matkalta. Vedenpinnan lasku vaikuttaisi pahimmillaan ranta-alueiden maaperän vakauteen niin, että alueen sillat, rakennukset ja muut rakenteet olisivat vaarassa vaurioitua.
Myös kulttuurihistoriallista arvoa puntaroidaan
Teknistaloudellisen esiselvityksen on laatinut Helsingin kaupungin tilaamana SitoWise Oy. Esiselvitys on tehty kaupunginhallituksen linjattua valtuustoaloitteen käsittelyn yhteydessä, että Helsinki ryhtyy tarvittaviin toimiin Vanhankaupunginkosken padon purkamiseksi ja laatii asiaa koskevat selvitykset. Kaupunginvaltuusto käsitteli padon purkamista koskevaa valtuustoaloitetta 1.6.2022.
Teknistaloudellinen esiselvitys auttaa arvioimaan, millaista jatkosuunnittelua ja investointeja padon purkaminen vaatisi. Tarkemman ympäristövaikutusten arvioinnin lisäksi tarvitaan selvitys siitä, miten purkaminen voidaan toteuttaa ottaen huomioon ja yhteensovittaen kulttuuriympäristön. Alueen nykyisessä asemakaavassa pato- ja siltarakenteet on suojeltu tai määrätty uusittavaksi siten, että ympäristön historiallinen arvo säilyy.
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta käsittelee teknistaloudellista esiselvitystä kokouksessaan tiistaina 28. helmikuuta. Päätösehdotuksen mukaan kaupunkiympäristön toimiala vie loppuun Vanhankaupunginkosken padon ympäristöhistoriallisen selvityksen laadinnan ja jatkaa padon purkamisen tarkempaa selvittämistä. Padon purkaminen edellyttää, että alueelle laaditaan uusi asemakaava.
Vanhankaupunginkosken pato sijaitsee joen länsihaarassa. Jatkosuunnittelussa on tarkasteltava tarkemmin purkamisen vaikutusta myös itähaaraan. Itähaaran kunnostamiseksi on laadittu suunnitelma. Sen toteuttaminen odottaa ratkaisua padon mahdollisesta purkamisesta, sillä itä- ja länsihaaran virtaama ja vedenkorkeus vaikuttavat toinen toisiinsa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jussi Luomanen
Kaupunkitila- ja maisemasuunnittelupäällikkö
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
jussi.luomanen@hel.fi
Puh. 09 310 38626
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta

PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Kaupunkiympäristölautakunnan päätöstiedote 9.9.20259.9.2025 20:01:38 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta kokoontui tiistaina 9.9.2025. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen.
Renoveringen av Mannerheimvägen blir klar tre månader i förtid9.9.2025 13:14:00 EEST | Pressmeddelande
Helsingfors hittills största gaturenovering blir klar i förtid i september. Det ursprungliga slutdatumet för renoveringen var i slutet av år 2025. Spårvägstrafiken återvänder mellan Runebergsgatan och Grejusgatan måndagen den 8 september.
Mannerheimintien remontti valmistuu kolme kuukautta etuajassa9.9.2025 13:14:00 EEST | Tiedote
Helsingin tähän asti suurin kadun peruskorjaus valmistuu etuajassa syyskuussa. Alkuperäinen valmistumisaika oli vuoden loppu 2025. Raitioliikenne palasi Runeberginkadun ja Reijolankadun välille maanantaina 8. syyskuuta.
Nedre Malms park renoveras för att betjäna användare i olika åldrar8.9.2025 13:32:58 EEST | Pressmeddelande
Målet är att öka aktiviteter, trivseln och attraktiviteten i parken för olika användare såsom barnfamiljer och äldre. Arbetet inleds i mitten av september och blir klart i slutet av nästa år.
Ala-Malmin puisto peruskorjataan palvelemaan eri-ikäisiä käyttäjiä8.9.2025 13:32:58 EEST | Tiedote
Tavoitteena on lisätä puistoon tekemistä, viihtyisyyttä ja houkuttelevuutta erilaisille käyttäjille kuten lapsiperheille ja ikääntyneille. Työ alkaa syyskuun puolivälissä ja valmistuu vuoden 2026 lopulla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme