Docendo

Varautumisopas kertoo, miten Suomi on varautunut kriiseihin ja kuinka voit itse varautua poikkeustilanteisiin

Jaa
Riitta Björnin ja Juha-Antero Puistolan Kansalaisen varautumisopas on ajankohtainen kirja kaikille omasta ja Suomen kriisinsietokyvyn kehittämisestä kiinnostuneille.
Kansalaisen varautumisopas julkaistaan 21. maaliskuuta.
Kansalaisen varautumisopas julkaistaan 21. maaliskuuta.

Rajuilman runtelemien alueiden ihmiset muistavat hetket ilman sähköä tai puhdasta hanavettä. Sähköisen pankkiasioinnin estyminen on saanut kansalaiset nostamaan käteistä. COVID-19 aiheutti ostoryntäyksen vessapaperihyllyille. 

Kaupungistuminen on vähentänyt ihmisten mahdollisuuksia omatoimiseen varautumiseen, ja samalla on unohdettu yksinkertaiset selviytymiskeinot.  

Kansalaisen varautumisopas tarjoilee käytännön ohjeita, kuinka selviytyä arjesta erilaisissa poikkeusolosuhteissa. Siinä taustoitetaan myös suomalaisen varautumisen historiaa ja keinoja, joiden avulla meistä jokainen voi osallistua varautumistyöhön. 

Komentaja Juha-Antero Puistola on tutkimusalajohtajana Puolustusvoimien tutkimuslaitoksella. Hän on erikoistunut kokonaisturvallisuuteen, strategiaan ja turvallisuuspolitiikkaan.  

KM Riitta Björn työskentelee varautumisen johtajana järjestökentällä ja tekee väitöstutkimusta kansalaisyhteiskunnan haavoittuvuuksista Maanpuolustuskorkeakoululle. 

Riitta Björn, Juha-Antero Puistola: Kansalaisen varautumisopas (Docendo 2023). Sidottu, 350 sivua. 

Arvostelukappalepyynnöt ja kirjailijoiden haastattelutiedustelut 
tiedotus@docendo.fi – toimittaja, kysy ennakkoon kirjan sähköistä vedosta. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kansalaisen varautumisopas julkaistaan 21. maaliskuuta.
Kansalaisen varautumisopas julkaistaan 21. maaliskuuta.
Lataa
Lataa
Juha-Antero Puistola ja Riitta Björn. KUVA: Veikko Somerpuro.
Juha-Antero Puistola ja Riitta Björn. KUVA: Veikko Somerpuro.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Docendo
Docendo
Piippukatu 7 A 7
40100 JYVÄSKYLÄ

https://docendo.fi

Me rakastamme hyviä kirjoja sekä aitoja tarinoita. Maineemme perustuu korkeatasoisiin sekä kiinnostaviin teoksiin, joiden tekijöinä ovat parhaat kirjailijat ja asiantuntijat. Docendo kuuluu Werner Söderström Osakeyhtiöön.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Docendo

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye