Findatan hakemusjonot lyhenivät merkittävästi – terveystietoja saadaan nyt nopeammin tutkimuskäyttöön
Sosiaali- ja terveysalan tietolupaviranomainen Findata myöntää luvat ja koostaa aineistot, kun sote-tietoja halutaan käyttää muuhun tarkoitukseen kuin ne on alun perin kerätty. Ylivoimaisesti yleisin käyttötarkoitus on tieteellinen tutkimus.
Findatan toiminta käynnistyi tiukalla aikataululla vuonna 2020. Siitä lähtien hakemuksia saapui enemmän kuin niitä ehdittiin käsittelemään. Samaan aikaan palveluiden pystyttäminen oli kesken, eikä työntekijöitäkään ollut vielä suunniteltua määrää.
”Pitkä hakemusjono kuormitti meitä ja asiakkaitamme kaksi ensimmäistä vuotta. Se, että saimme purettua pahimman ruuhkan viime vuoden aikana, on monen asian summa. Ratkaisuja on etsitty ja viety käytäntöön samalla, kun toimintaa on ajettu ylös”, Findatan johtaja Johanna Seppänen sanoo.
Findata sai rekrytoitua henkilöstömäärän täyteen, poisti hakemuskäsittelyn pullonkauloja ja automatisoi työvaiheita.
”Lopulta ruuhkan purkaminen oli pätevän henkilökuntamme ansiota”, Seppänen sanoo.
Nopeimmillaan lupapäätöksen on saanut kuukaudessa
Nykyään kaikki lupahakemukset tarkistetaan noin viikon sisällä niiden saapumisesta. Sen jälkeinen odotusaika vaihtelee, tällä hetkellä se on 3–4 kuukautta. Nopeimmillaan hakemukseen on tehty lupapäätös kuukauden sisällä sen jättämisestä.
Lupien myöntämisen lisäksi Findata tarjoaa neuvontaa, yhdistää ja esikäsittelee rekisterinpitäjiltä kerätyt aineistot ja ylläpitää tietoturvallista Kapseli-käyttöympäristöä, jossa sote-aineistoja voi analysoida.
”Tavoitteenamme on, että saisimme käsiteltyä suurimman osan hakemuksista kolmen kuukauden sisällä niiden jättämisestä”, Seppänen sanoo.
Vuonna 2022 Findata vastaanotti 270 hakemusta ja teki 284 päätöstä. 71 prosenttia hakemuksista tuli julkiselta sektorilta, 26 prosenttia yksityisiltä toimijoilta ja kolme prosenttia kolmannelta sektorilta.
Kaikkiaan luvista ja aineistoista maksettiin Findatan kautta 1,74 miljoonaa euroa, josta 1,36 miljoonaa koostui rekisterinpitäjien veloittamista poimintakuluista.
Lue lisää Findatan toiminnasta tänään julkaistusta vuoden 2022 katsauksesta: findata.fi/vuosikatsaus2022
Fakta:
- Findata on vuonna 2020 aloittanut sosiaali- ja terveystietojen yhden luukun tietovarantopalvelu. Sen toiminta perustuu vuonna 2019 voimaan tulleeseen toisiolakiin, eli lakiin sosiaali- ja terveystietojen toissijaisesta käytöstä.
- Findata myöntää lupia aineistojen käyttöön muun muassa tieteelliseen tutkimukseen, tilastointiin ja viranomaisten selvitystehtäviin. Lisäksi Findata yhdistää ja esikäsittelee aineistot, ylläpitää tietoturvallista Kapseli-käyttöympäristöä ja tuottaa tilastomuotoisia aineistoja.
- Sen tehtävänä on parantaa sosiaali- ja terveystietoja sisältävien aineistojen tietoturvaa ja mahdollistaa niiden tehokas hyödyntäminen.
- Findata toimii Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) yhteydessä, eriytettynä THL:n muusta toiminnasta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Johanna Seppänen
johtaja
029 524 6020
johanna.seppanen@findata.fi
Antti Piirainen
viestintäpäällikkö
029 524 7644
antti.piirainen@findata.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on asiantuntija- ja tutkimuslaitos. Tuotamme tietoa, työkaluja ja ratkaisuja terveys- ja hyvinvointialan päätöksenteon ja toiminnan tueksi. Teemme kansainvälisesti ja kansallisesti arvokasta tutkimusta ja sovellamme sitä suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden rakentamiseen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL
THL viikolla 23/202528.5.2025 15:23:01 EEST | Tiedote
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri ilmestyy joka torstai. Tällä viikolla se julkaistaan helatorstain johdosta keskiviikkona. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat keskiviikon 28.5. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia. Tarkemmat tiedot THL:n tapahtumista ja webinaareista tapahtumakalenterissa. https://www.thl.fi/fi/ajankohtaista/tapahtumat/tapahtumakalenteri THL:n viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9–16, puh. 029 524 6161, sähköposti: info(at)thl.fi Verkkouutiset to 5.6. Kaksivuotisesta ikääntyneiden elintapaohjelmasta on pitkäaikaista hyötyä elintavoille ja toimintakyvylle. Tuloksia FINGER-tutkimuksen seurannasta. Lisätietoja: johanna.leinonen(at)thl.fi, puh. 029 524 7678 Blogit ma 2.6. Vakava parisuhdeväkivalta on ihmisoikeusloukkaus – tarvitsemme koordinoituja toimia sen ehkäisemiseksi. Kirjoittaja: Jenni Krogell ja Meri Ala-Huikku ti 3.6.
THL vahvistaa rooliaan hyvinvointialueiden kansallisessa ohjauksessa27.5.2025 07:10:00 EEST | Tiedote
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) vahvistaa rooliaan hyvinvointialueiden kansallisessa ohjauksessa. Alivaltiosihteeri Marina Erhola esittää tuoreessa selvityksessään, että THL ottaa aiempaa vahvemman roolin alueiden informaatio-ohjauksessa.
Ensi syksyn koronarokotussuositukset julkaistu – tehosterokotetta suositellaan kaikille yli 75-vuotiaille ja tietyille riskiryhmille26.5.2025 08:59:52 EEST | Tiedote
Koronarokotusten tehosteannoksia tarjotaan vakavan koronataudin kohonneessa riskissä oleville jälleen ensi syksynä. Rokotteesta on eniten hyötyä yli 75-vuotiaille. Hyvinvointialue voi kuitenkin edelleen tarjota rokotetta harkinnan perusteella myös tätä nuoremmille esimerkiksi kausi-influenssarokotuksen yhteydessä.
THL viikolla 22/202522.5.2025 15:07:32 EEST | Tiedote
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri ilmestyy joka torstai. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat torstain 22.5. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia. Tarkemmat tiedot THL:n tapahtumista ja webinaareista tapahtumakalenterissa. https://www.thl.fi/fi/ajankohtaista/tapahtumat/tapahtumakalenteri THL:n viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9–16, puh. 029 524 6161, sähköposti: info(at)thl.fi Verkkouutiset Pe 23.5. Käyttäytymisen ja viestinnän osaamiskeskus CUBE:n informaatiohyvinvointia selvittäneen väestökyselyn tulokset julkaistaan. Lisätiedot: saija.jarvimaki(at)thl.fi, puh. 029 524 7632 28.5. Turvakotitilastot 2024: Turvakodeissa oli viime vuonna asiakkaita enemmän kuin koskaan. Lisätiedot: soile.koskela(at)thl.fi, puh. 029 524 7058 Blogit 27.5. Hukkaako sosiaalihuolto mahdollisen asiakkaansa? Kirjoittaja: Hanni Joronen Lisätietoa: Katso myös ajankoh
THL ja Ruokavirasto varoittavat multatuotteiden legionellariskistä – Uudellamaalla muutamia vakavia tehohoitoa vaatineita tautitapauksia ikääntyneillä tänä keväänä21.5.2025 14:56:02 EEST | Tiedote
Puutarhatöissä kannattaa muistaa, että multa- ja kompostituotteissa saattaa olla legionellabakteereja. Tänä keväänä on todettu muutamia legionellan aiheuttamia vakavia keuhkokuumetapauksia, joissa multa on todennäköinen tartunnanlähde.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme