SDP:n Kim Berg: Mistä taikaseinästä kokoomus aikoo repiä sote-säästönsä?
23.2.2023 09:55:06 EET | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

- Todellisuudessa kokoomuksen esittämät luvut tarkoittaisivat pahimmillaan tuhansien sote-ammattilaisten irtisanomista työvoimapulasta kärsivällä alalla ja todella raakaa karsintaa palveluista hyvinvointialueilla. Mitään todellisia keinoja miljardiluokan tehostamisen aikaansaamiseksi puolue ei ole esittänyt ja perääntyy joka kerran leikkausesityksistään, kun niiden vaikutuksia kyseenalaistetaan, Berg toteaa.
Kokoomuksen varapuheenjohtaja Antti Häkkänen väitti tiedotteessaan 18. helmikuuta pääministeri Sanna Marinin johtavan kansalaisia harhaan sanoessaan, että kokoomus leikkaisi sotesta. Häkkäsen mukaan kokoomus haluaa vain hillitä miljardilla kustannusten kasvua. Sote-kustannusten on arvioitu kasvavan noin miljardin euron verran vuositasolla pelkästään väestön ikääntymisen vuoksi.
- Puolueen esittämä miljardin tehostaminen soteen ilmestyi kokoomuksen talousohjelmaan, kun valtiovarainministeriön arvio sopeuttamisen määrästä kasvoi. Mitään keinoja sille, että kaikki hyvinvointialueet kykenisivät yhtäkkiä toimimaan tehokkaimpien yksiköiden tasolla ei ole esitetty – paitsi palveluiden ideologinen yksityistäminen. Tästä ”taikaseinästä” repäiseminen on karmivaksi vaihtoehdoksi todettu, viimeksi taas kokoomuksen ex-sosiaali- ja terveysministeri Laura Rädyn johtaman Validia Oy:n laiminlyöntien yhteydessä, Berg muistuttaa.
Kokoomus on esittänyt myös miljardin euron ”jarrua” indekseihin sidottuihin menoihin, mutta talousohjelmasta vastanneen kansanedustaja Matias Marttisen suulla sulkenut pois näistä menoista koulutuksen määrärahat, puolustusmenot ja eläkkeet.
- Jäljelle ei vaan sitten jääkään kuin sosiaaliturva ja hyvinvointialueiden rahoitus, sillä kuntien valtionosuudetkin tarkoittavat nykyään käytännössä lähinnä koulutusleikkauksia. Kun sote-sektorilla kustannukset nousevat inflaation ja palkkaratkaisujen vuoksi, niin indekseistä ”jarruttaminen” on tosiasiassa suora leikkaus palveluihin – yrittää kokoomus sitä sokerikuorruttaa ja meikata kauniimmaksi ihan millä tahansa termillä.
Lisäksi puolue on esittänyt miljardin euron yleistä tehostamisohjelmaa julkiseen hallintoon ja vielä miljardin euron leikkausta ”muihin menoihin”.
- On täysin epärealistista, että näin suuria leikkauksia voitaisiin saada kasaan, ellei niitäkin kohdisteta ainakin osittain soteen. Kokoomuksen olisikin vihdoin aika tulla kaapista ulos näiden esitystensä todellisten ja tarkkojen sisältöjen kanssa. Nyt ollaan kovaa poikaa, kun heitellään hihasta isoja lukuja säästettävistä euroista, mutta pakitellaan ja leikitään piilosta heti, kun joku vähän uskaltaa kyseenalaistaa onttoja puheita, Berg pohtii.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kim BergEduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, kansanedustaja - riksdagsledamot
Puh:050 514 3196Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
Kansanedustaja Jani Kokko ehdolle SDP:n varapuheenjohtajaksi11.4.2026 13:53:38 EEST | Tiedote
Kansanedustaja Jani Kokko asettuu ehdolle SDP:n varapuheenjohtajaksi toukokuun puoluekokouksessa. Kokko ilmoitti asiasta SDP:n Keski-Suomen piirikokouksessa Jämsässä.
SDP:n Hanna Laine-Nousimaa: Lapsiperheköyhyyden kasvu on pysäytettävä – lapsiin panostaminen on Suomen tärkein investointi10.4.2026 16:34:10 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Hanna Laine-Nousimaa oli tänään vastaanottamassa laajan järjestö- ja asiantuntijajoukon vetoomusta lapsiperheköyhyyden vähentämiseksi. Vetoomuksessa vaaditaan eduskuntaryhmiä kääntämään lapsiperheköyhyyden suunta ja varmistamaan, että talouspäätöksissä asetetaan lapsen etu etusijalle. Laine-Nousimaa korostaa, että pelkän huolen tunnistaminen ei riitä, jos samaan aikaan tehdään päätöksiä, jotka syventävät lapsiperheköyhyyttä.
SDP:n Nikkanen ja Werning: Hallitus vaarantaa säästöillään myös pelastustoimen10.4.2026 13:50:51 EEST | Tiedote
Pelastusopiston aloituspaikkojen määrää on nostettu, mutta hyvinvointialueiden säästöt vaikeuttavat pelastajien työllistymiseen. Tarve pelastajille ei ole vähentynyt, mutta hyvinvointialueiden vaikea taloudellinen tilanne on johtanut pattitilanteeseen. SDP:n hallintovaliokunnan kansanedustajat Saku Nikkanen ja Paula Werning korostavat tilanteen vakavuutta.
SDP:n Niina Malm: Orpo puhuu puutaheinää suojaosista – ei tiedä, mistä puhuu10.4.2026 13:48:17 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja, varapuheenjohtaja Niina Malm tyrmää pääministeri Petteri Orpon väitteet työttömyysturvan suojaosien poistosta Ylen puheenjohtajatentissä. Orpo puhuu puutaheinää suojaosista eikä selvästi tiedä, mistä puhuu. Väite siitä, että osa-aikatyön vastaanottaminen olisi edelleen kannattavaa samalla tavalla, ei pidä paikkaansa. Hallitus on omilla päätöksillään heikentänyt työnteon kannustimia, Malm korostaa.
SDP:n Riitta Kaarisalo: Perussuomalaiset puolustavat kiivaasti yhteiskunnan rikkaimpia tavallisten suomalaisten kustannuksella10.4.2026 13:36:22 EEST | Tiedote
Eduskunnan kyselytunnilla 9.4. keskusteltiin pitkään Orpon hallituksen eriarvoisuutta ja huono-osaisuutta lisäävästä politiikasta. Silmiinpistävää on erityisesti epäoikeudenmukainen verokohtelu, kun hallitus on päättänyt asettaa suuryritysten osingonsaajat ja suurituloiset pieni- ja keskituloisten edelle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
