Pirttipöydän paluu - muotoilijaopiskelija suunnitteli modernin pirttikalusteen Vekelle

Lapin yliopisto ja Veke järjestivät alkuvuodesta 2022 yhteistyössä muotoilukilpailun, jonka avulla haluttiin tuoda esiin pohjoissuomalaista suunnitteluosaamista ja tarjota nuorille suunnittelijoille mahdollisuus saada oma tuote teolliseen tuotantoon. Juuri opinnoistaan valmistuvan Siru Pelttarin Hermanni -pirttikaluste oli yksi muotokilpailussa palkituista finalisteista.
- Tehtävänä oli suunnitella pirttipöytäryhmä ja materiaalina mäntyliimalevy. Mäntyliimalevy tuntui mukavalta haasteelta sekä ajatus siitä, että se vanha kellastunut pirttipöytä muotoiltaisiin uudelleen tähän päivään sopivaksi, Pelttari kertoo.
Upea pöytäsarja kiinnitti Veken huomion ja yhtiö solmi Pelttarin kanssa sopimuksen tuotteen teollisesta valmistamisesta ja ottamisesta valikoimaan.
- Meitä inspiroi se, miten upeasti Sirun pöytäsarja tuo perinteisen pirttikalusteen tähän päivään. Se on massiivinen, mutta kuitenkin elegantti ja pelkistetyn moderni. Tuotteen yksinkertaisuus sopii loistavasti teolliseen tuotantoon ja materiaalina kotimainen mänty pääsee siinä oikeuksiinsa, toteaa Veken toimitusjohtaja Markus Ranua.
Hermanni pöytäryhmästä tekee modernin sen minimalistinen ja leikkisä ulkomuoto. Pehmeät reunat ja jalan kaaret tuovat muotoilun tähän päivään, mutta muotokieli pysyy ajattomana.
- Pidän erityisesti pöytäryhmän muotoilussa siitä, miten pehmeät muodot sekä pöydän jykevyys luovat kauniin kontrastin, Pelttari kiteyttää.
Veken arvojen ytimessä ovat vastuullisuus ja kotimaisuus. Tulevaisuudessa yhtiö panostaa yhä enemmän suomalaiseen muotoiluun ja lähellä tuotettuihin tuotteisiin. Veke osti enemmistön mäntyhuonekalutehtaasta ASWoodista ja käynnisti kotimaisten mäntyhuonekalujen valmistamisen Ranualla kesällä 2022. Veken liiketoiminnalle on myönnetty avainlipputunnus.
Lisätietoja ja haastattelupyynnöt:
Markus Ranua
Toimitusjohtaja, Veke
045 631 3045
markus.ranua@veke.fi
Siru Pelttari
Muotoilija
040 069 0178
sirupelttari@hotmail.com
Sanna Huovinen
Markkinointi- ja brändijohtaja, Veke
040 1978 707
sanna.huovinen@veke.fi
Katsoaksesi videon lähteestä www.youtube.com, anna hyväksyntä sivun yläosasta.Kotimainen uutuus: Hermanni -pirttikaluste
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Markus RanuaToimitusjohtajaVeken Kaluste Oy
Puh:045 631 3045markus.ranua@veke.fiSanna HuovinenMarkkinointi- ja brändijohtajaVeken Kaluste Oy
Puh:040 1978 707sanna.huovinen@veke.fiKuvat





Linkit
Tietoja julkaisijasta
Veke on Lapista Ranualta ponnistava sisustajan huonekalukauppa, joka on kasvanut nopeasti yhdeksi Suomen suurimmaksi huonekalujen verkkokaupaksi. Veke valmistuttaa ja myy huonekaluja verkkokaupassa ja harkiten kasvavassa myymäläketjussa. Valikoimassa korostuvat skandinaaviset ja modernit tuotteet kohtuuhinnoin. Verkkokaupan lisäksi yhtiöllä on myymälät Vantaalla, Tampereella, Oulussa ja Rovaniemellä. Kesällä 2023 avataan kuudes myymälä Raisioon.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Veken Kaluste Oy
Männyn moderni muoto - Uusi modulaarinen Askel-hylly valmistetaan Lapissa kotimaisesta männystä5.9.2023 15:34:54 EEST | Tiedote
Lapista, Ranualta ponnistava sisustajan huonekalukauppa Veke toi myyntiin uuden, täysin kotimaisen Askel-hyllyn, joka kasvaa omistajansa tarpeiden mukana - askel kerrallaan. Modulaarisen hyllyjärjestelmän on suunnitellut Veken ostojohtajana ja osakkaana työskentelevä Matias Ranua. Tuotteet valmistetaan sertifioidusta pohjoisen männystä Ranualla.
Uusi inspiroiva Veke-myymälä palvelee sisustajia Raision Itäniityntiellä26.5.2023 14:14:26 EEST | Tiedote
Lapista, Ranualta ponnistava sisustajan huonekalukauppa Veke on avannut uuden myymälän Raision Itäniityntielle. Kymmenellä mallihuoneella, runsaalla piensisustustuotteiden valikoimalla ja kesäpihalla varustettu huonekalumyymälä on täynnä värejä ja inspiraatiota. Veke-myymälä tuo alueelle 15 uutta työpaikkaa.
Veke avaa uuden myymälän Raisioon21.12.2022 06:48:00 EET | Tiedote
Lapin Ranualta ponnistava sisustajan huonekalukauppa Veke laajentaa myymäläverkostoaan ja avaa uuden myymälän Raisioon kesäkuussa 2023. Veke on kasvanut nopeasti yhdeksi Suomen suurimmaksi huonekalujen verkkokaupaksi ja viides myymälä Turun seudulla käynnistää kasvutarinan uuden luvun.
Nimitys Veken johtoryhmässä - Sanna Huovinen markkinointi- ja brändijohtajaksi4.10.2022 15:44:02 EEST | Tiedote
Sisustajan huonekalukauppa Veke on nimittänyt johtoryhmään KTM Sanna Huovisen markkinointi- ja brändijohtajaksi 3.10.2022 alkaen. Sanna Huovinen vastaa brändin, markkinoinnin ja asiakaskokemuksen kehittämisestä. Huovinen siirtyy Vekelle Honkarakenne Oyj:stä.
Veken lanseeraama uutuus: Lapissa valmistettu Taimi -kalustesarja sai alkunsa sisustajien Facebook-ryhmästä6.9.2022 06:47:00 EEST | Tiedote
Sisustajan huonekalukauppa Veke lanseeraa pohjoisen männystä valmistetun Taimi-kalustesarjan Habitaressa 7.-11.9.2022. Sarja syntyi sisustusharrastaja Linda Viipurin ja Veken yhteistyönä. Poikkeuksellinen yhteistyö sai alkunsa sosiaalisen median sisustusryhmän kautta, kun Viipuri julkaisi paljon huomiota herättäneen kuvan DIY-senkistään.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme