Maa- ja metsätalousvaliokunnan sd-edustajat: Päätöksenteko suden kannanhoidollisesta metsästyksestä etenee
23.2.2023 14:03:42 EET | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

– Eduskunta on aiemmin asettunut kansalaisaloitteen sisällön kannalle. Aloitteessa esitettiin, että valmistellaan laki, joka luo puitteet suden kannanhoidollisen metsästyksen aloittamiseksi. Viemällä lakia eteenpäin toteutamme eduskunnan tahtotilaa, sanoo Seppo Eskelinen.
– Jaamme huolen, joka liittyy susien aiheuttamaan uhkaan ja vaaraan. Saan asiasta jatkuvasti yhteydenottoja kansalaisilta, ja viestini on, että tähän huoleen tartutaan, Piritta Rantanen sanoo.
– Valiokuntaryhmämme on kaiken aikaa ollut yhtä mieltä itse asiasta, eli suden kannanhoidollisesta metsästyksestä. Haluamme kuitenkin muistuttaa, että valiokunnan puheenjohtajan vastuulla on johtaa toimintaa niin, että työ etenee ja ennalta sovituista pelisäännöistä pidetään kiinni, Raimo Piirainen toteaa.
Suden kannanhoidollista metsästystä koskevan kansalaisaloitteen (KAA 4/2020) yhteydessä eduskunta on edellyttänyt, että metsästyslain 41 a §:n sääntelyä täsmennetään siten, että se vastaa myös muiden rauhoitettujen lajien kohdalla omaksuttua EU:n luontodirektiivin 16 artiklan 1 kohdan poikkeusperusteiden tulkintaa sellaisena kuin se on vahvistettu EU-tuomioistuimen oikeuskäytännössä. Tällainen sääntely sallii myös suden metsästyksen poikkeusluvan perusteella, jos siitä ei ole haittaa lajin suotuisan suojelutason säilymiselle tai sen saavuttamiselle.
Voimassa oleva metsästyslain 41 a §:n 1 momentin johdantokappale vastaa direktiivin 16 artiklan vahvistettua tulkintaa. Se on ollut esteenä poikkeusluvan myöntämiselle, sillä se ei salli luvan myöntämistä, ellei ole asianmukaisesti osoitettu, ettei lupametsästyksellä entisestään huononneta susikannan epäsuotuisaa suojelun tasoa.
Hallitus antoi eduskunnalle muutosta koskevan hallituksen esityksen HE 288/2022 marraskuussa 2022, jolla metsästyslaki olisi muutettu niin, että kannanhoidollisen metsästyksen toteuttaminen Suomessa olisi käytännössä selkiytynyt. Esityksen pohjalta laadittu mietintöluonnos on parhaillaan käsittelyssä maa- ja metsätalousvaliokunnassa.
Lopullisen päätöksen kyseisen lainsäädännön etenemisen jatkosta tekee puhemiesneuvosto.
Yhteyshenkilöt
Piritta RantanenKansanedustaja
Puh:050 545 1123Raimo PiirainenKansanedustaja
Puh:050 512 1587Seppo EskelinenKansanedustaja
Puh:050 514 3350Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Suhonen jyrähtää: Hallitus on murtanut kansalaisten kriisinkestävyyttä2.4.2026 12:07:56 EEST | Tiedote
Savo-Karjalan vaalipiirin varkautelainen kansanedustaja Timo Suhonen korostaa hallituksen vastuuta suomalaisten kriisinkestävyydestä tällä hetkellä.
Kvarnström (SDP): Personer med NPF behöver bättre stöd i ett tidigare skede - regeringens politik går i fel riktning2.4.2026 08:05:00 EEST | Pressmeddelande
Riksdagsledamot Johan Kvarnström (SDP) har lämnat in ett skriftligt spörsmål om tjänster för personer med neuropsykiatrisk funktionsvariation (NPF). Han ser en motstridighet mellan regeringsprogrammets skrivning om NPF-barn och alla nedskärningar som har gjorts och planeras.
SDP:n Kvarnström: Nepsy-palvelut on turvattava varhaisemmassa vaiheessa – hallituksen linja vie väärään suuntaan2.4.2026 08:05:00 EEST | Tiedote
Kansanedustaja Johan Kvarnström (SDP) vaatii, että neuropsykiatrisesti oireilevien lasten ja nuorten tuki on varmistettava nykyistä varhaisemmassa vaiheessa. Hän on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen hallitukselle ja kritisoi ristiriitaa hallitusohjelman tavoitteiden ja käytännön politiikan välillä.
SDP:n Kumpula-Natri: Hankintalain 10 prosentin omistusvaade romuttaa toimivia palveluja1.4.2026 13:35:47 EEST | Tiedote
Eduskunnan on pysäytettävä tai muutettava hankintalakiesitystä. Hallituksen esittämä hankintalain 10 prosentin omistusraja uhkaa lisätä kuntien ja hyvinvointialueiden kustannuksia sadoilla miljoonilla euroilla, heikentää palveluiden järjestämistä ja ajaa pienet kunnat mahdottomaan tilanteeseen, toteaa kansanedustaja Miapetra Kumpula-Natri (sd).
SDP:n Jani Kokko jatkaa Euroopan neuvoston kunta- ja aluehallintokongressin varapresidenttinä1.4.2026 09:01:00 EEST | Tiedote
Euroopan neuvoston kunta- ja aluehallintokongressi on valinnut SDP:n kansanedustaja Jani Kokon suurimmalla äänimäärällä kongressin varapresidentiksi. Valinta tehtiin Strasbourgissa järjestettävässä kongressin 50. istunnossa, joka on järjestön toiminnan kannalta merkittävä merkkipaalu.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

