Vihreät - De Gröna

Maria Ohisalo: Saamelaiskäräjälain kaatuminen on häväistys ihmisoikeuksille

Jaa
Nykyinen saamelaiskäräjälaki ei toteuta alkuperäiskansojen oikeuksia saamelaisten itsemääräämisoikeuden osalta. Siitä on tullut moitteita YK:n ihmisoikeuskomitealta asti. Lakia on yritetty uudistaa vuosia jo useamman hallituskauden aikana.
Vihreiden puheenjohtaja, ympäristö- ja ilmastoministeri Maria Ohisalo
Vihreiden puheenjohtaja, ympäristö- ja ilmastoministeri Maria Ohisalo

– Ei voi olla totta. Saamelaiskäräjälaki kaatui taas. Tämä on häväistys ihmisoikeuksille. Tällä kertaa laki kaatui perustuslakivaliokunnan käsittelyyn aivan hallituskauden loppumetreillä. Kyse oli pohjimmiltaan poliittisen tahdon puutteesta. Ajan loppuminen oli tekosyy, sitä olisi ollut vielä viikkoja. Eniten olen pettynyt lakia pitkin matkaa jarruttaneeseen keskustaan ja vaa'ankielenä toimineeseen kokoomukseen, joka osoitti, että puolue tiukan paikan tullen jättää ihmisoikeudet paitsioon, Vihreiden puheenjohtaja, ympäristö- ja ilmastoministeri Maria Ohisalo toteaa.

– En voi edes kuvitella miltä tämä tuntuu kaikista saamelaisista ja heistä, jotka ovat käyttäneet lukemattomia tunteja, vuosia, edistääkseen asiaa. Pelkästään tästä aiheesta käyty keskustelu on nostanut yhteisön kannalta kipeitä kysymyksiä julkisuuteen. Tältä erää turhaan, kun valtio ei saanut asiaa ratkaistua, Ohisalo jatkaa.

Ohisalo sanoo epäonnistumiseksi sen, että asiaa ei saatu neljässä vuodessa päätettyä.

– Ei tätä olisi myöskään pitänyt jättää näin loppusuoralle ja eduskunnan perustuslakivaliokunnan työlistan pakan pohjimmaiseksi, Ohisalo sanoo.

Saamelaiskäräjälaki ei katoa asialistalta, vaikka tällä eduskuntakaudella asiaa ei ratkaistaisikaan.

– Se palaa ensi hallituksen pöydälle taas uudestaan, ja tavalla tai toisella tämä on pakko ratkaista saamelaisten oikeuksien eduksi. Emme saa antaa periksi, Ohisalo päättää.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Vihreiden puheenjohtaja, ympäristö- ja ilmastoministeri Maria Ohisalo
Vihreiden puheenjohtaja, ympäristö- ja ilmastoministeri Maria Ohisalo
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Vihreät - De Gröna
Vihreät - De Gröna
Mannerheimintie 15b A, 4 krs
00260 Helsinki

09 5860 4160, viestinta@vihreat.fihttps://www.vihreat.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna

Vihreiden Atte Harjanne: “Orpon-Purran hallitus ei näytä ymmärtävän sen enempää asioiden hintaa kuin arvoakaan lukuun ottamatta sipsejä, öylättiä ja nuuskamakuja”7.5.2024 14:28:48 EEST | Tiedote

Vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Atte Harjanteen mukaan nyt tarvitaan uskottavaa taloudenhoitoa, reilua uudistamista ja haitoille hintalappu. “Maalina pitää olla kukoistava, päästötön talous luonnon asettamissa rajoissa. Arvon hallitus, saa suorittaa”, Harjanne totesi puheessaan eduskunnan täysistunnossa 7. toukokuuta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye