Gofore Oyj

Tutkimus: Julkinen sektori luottaa pilvipalveluiden tietoturvaan, epäselvä lainsäädäntö rajoittaa pilvisiirtymää

Jaa
Julkinen sektori suhtautuu pilvipalveluiden käyttöön avoimesti ja näkee niiden mahdollisuudet suurelta osin positiivisesti. Luottamus pilviteknologian turvallisuuteen on vahvistunut, ja kaksi kolmesta julkissektorin johtajasta sanoo, että pilvipalveluiden tietoturvallisuus on hyvällä tasolla. Palveluiden laajempaa siirtoa konesaleista pilveen rajoittaa oman osaamisen puute sekä epäselvä lainsäädäntö ja ohjeistus. Suomen julkissektorin valmiuksia ja näkemyksiä julkipilvestä ja pilvisiirtymästä selvittäneeseen tutkimukseen haastateltiin 65 tietohallinto- ja IT-johtajaa virastoista, ministeriöistä sekä sote- ja kuntasektorilta.

Tutkimusyritys Funnel 2.0 toteutti kyselyn loka-marraskuussa 2022 yhdessä Amazon Web Services Finland Oy:n (AWS) kanssa. Digitaalisen muutoksen asiantuntijayhtiö Gofore oli yksi tutkimuksen tilanneista AWS:n kumppaniyrityksistä*.

Eniten julkissektorin johtajia askarruttaa tietoturvaan, henkilö- ja tietosuojaan, datan sijaintiin ja pääsyyn liittyvät asiat. Tietoturvan näkökulmasta pilveen hajautetun datan katsotaan silti tuovan enemmän turvaa. Lähes puolet vastaajista pitää pilvipalveluita konesaleja turvallisempana. Konesalien vahvempaan turvaan uskoo vain 16 prosenttia vastaajista.

“On ilo huomata, että julkissektorin organisaatiot ymmärtävät pilvipalvelujen parantavan tietoturvaa ja auttavan varautumaan riskeihin. Näemme, että julkisen sektorin toimijat pystyvät toteuttamaan tehtäväänsä tehokkaammin ja turvallisemmin, kun ne hajauttavat datansa pilveen”, sanoo Sami Orakoski, joka vastaa Amazon Web Servicesillä Suomen ja Baltian julkissektorin liiketoiminnasta.

Lähes puolet vastaajista odottaa tietoturvaa koskevia linjauksia ja konkreettisia ohjeistuksia joko valtion tai EU:n tasolta. Niihin liittyy epäselvyyksiä, mielikuvia ja oletuksia, joiden taustalla on sekä lainsäädännön monimutkainen tulkinta että tiedon puute. Tutkimuksesta ilmenee, että pilvisiirtymä on neljänneksellä haastatelluista strategian ytimessä, ja reilulle puolelle jossain määrin osa organisaation strategiaa. Pilvisiirtymä ei ole kuitenkaan itseisarvo eikä teknologiaa nähdä strategian välineenä.

"Julkissektorimme toimii edistyksellisesti, kun se katsoo digitaalista muutosta kokonaisuutena ja punnitsee eri vaihtoehtoja. Oikein tehtynä teknisen alustan uusiminen avaa uusia mahdollisuuksia, mutta laajempi hyödyn saaminen vaatii usein muitakin muutoksia. Kokemuksemme on, että organisaatiot, jotka ovat uudistaneet järjestelmiään rohkeasti ja kokonaisvaltaisesti, ovat saaneet pilvisiirtymästä selkeitä hyötyjä. Moderni teknologian käyttöönotto on tuonut kustannussäästöjä myös toiminnan tehostamisen kautta”, kertoo Goforen pilviliiketoiminnan johtaja Jussi Puustinen.

Kumppanit auttavat kulttuurin ja toiminnan muutoksessa 

Tutkimukseen vastanneet 65 johtajaa toivovat pilvipalveluita tuottavilta kumppaneiltaan apua organisaation toimintatapojen ja kulttuurin muutokseen, pilven hyötyjen korostamiseen ja tietoisuuden lisäämiseen.

”Ratkaisevaa pilvisiirtymän onnistumiselle on löytää oikeainlainen kumppani. Pilviteknologian hyötyjä ovat ylläpidon helpottuminen ja kapasiteetin tarjoama jousto. Tunnistettuihin hyötyihin nähden ei mielestämme ole yllättävää, että julkissektori on panostamassa pilviosaamiseen enemmän koulutuksella, rekrytoinnilla ja kumppaneiden avulla”, sanoo ekosysteemipalveluiden johtaja Pia Pulkkanen Funnel 2.0 Oy:stä.

Goforella on Suomessa ja muualla Euroopassa noin 1 300 työntekijää, joista 500:llä on pilviteknologiaosaamista. Valtaosa on suorittanut pilvisertifikaatteja. Goforen kumppanuussuhteet AWS:n ja Microsoftin kanssa tuovat ajantasaista osaamista ja turvaa organisaatioiden pilvisiirtymissä.

Gofore vahvistaa pilviteknologioiden osaamistaan eri tavoin. Rekrytoinnin ja oman henkilöstön lisäkouluttamisen ohella Gofore on kouluttanut osaajia omassa Pilviakatemiassa. Akatemioita on ollut tähän mennessä kolme. Hakuvaatimuksena on aiempi kokemus IT-alalta ja kiinnostus erikoistua pilviasiantuntijaksi. Koulutus tarjoaa valmiudet toimia vaativissa ja monipuolisissa asiakasprojekteissa.

Lisätietoja

Jussi Puustinen, pilviliiketoiminnan johtaja, Gofore Oyj
p. 040 6744 748, jussi.puustinen@gofore.com

Pia Pulkkanen, ekosysteemipalveluiden johtaja, Funnel 2.0
p. 0400 820 406, pia.pulkkanen@funnel.fi

*) Amazon Web Services Finland Oy toteutti julkisen sektorin markkinakartoituksen viiden valitun kumppanin kanssa. Mukana olivat Goforen lisäksi Cloud2, Knowit, Nordcloud ja TeliaCygate. Suomessa julkisen puolen markkinakartoitus toteutettiin ensimmäistä kertaa. Yrityspuolella kartoitusta on tehty jo neljänä vuonna, joista kaksi viimeistä toteutettiin myös Ruotsiin.

Tiedote yritysten pilvisiirtymästä (15.9.2022): Yritykset kokevat pilven turvalliseksi, osaamisvaje hidastaa pilvisiirtymää

Goforen toteuttama julkaisu avaa pilvipalveluiden hyötyjä ja auttaa organisaatioita pilvisiirtymän suunnittelussa ja toteuttamisessa. Opas tarjoaa parhaat käytännöt ja opit pilvipalveluiden käyttöönottoon.

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Gofore Oyj
Gofore Oyj
Peltokatu 34
33100 Tampere

http://www.gofore.com

Gofore on kansainvälinen digitaalisen muutoksen konsulttiyhtiö. Meillä on lähes 1 500 asiantuntijaa kaikkiaan 18 toimipisteessä Suomessa, Saksassa, Itävallassa, Virossa ja Espanjassa. Teknologian ja liiketoiminnan asiantuntijamme rakentavat toimivaa, turvallista ja yhdenvertaista digitaalista yhteiskuntaa palveluineen sekä kestäviä älykkään teollisuuden ratkaisuja. Monimuotoista osaajajoukkoamme yhdistävät pioneerihenkisyys sekä halu luoda inhimillisempää ja vastuullisempaa digimaailmaa. Toimintaamme ohjaavat vahvat arvomme: olemme jokaiselle hyvä työpaikka, ja elämme asiakkaidemme onnistumisista. Liikevaihtomme vuonna 2024 oli 186,2 miljoonaa euroa. Gofore Oyj:n osake on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä. Visiomme on olla merkittävin eurooppalainen digitaalisen muutoksen asiantuntijayritys. Tutustu meihin paremmin osoitteessa gofore.com

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Gofore Oyj

Gofore ja Process Genius kumppaneiksi teollisuus- ja kiinteistösektorin digitaalisten kaksosten ratkaisuissa17.6.2025 11:35:46 EEST | Tiedote

Gofore ja suomalainen teollisuuden visualisointiteknologiaa kehittävä Process Genius ovat solmineet strategisen kumppanuuden teollisuus- ja kiinteistösektorin yritysten digitaalisten kaksosten ratkaisuja varten. Yhteistyön myötä asiakkaat saavat kattavan palvelukokonaisuuden digitaalisten kaksosten hyödyntämiseen niin kotimaassa kuin kansainvälisillä markkinoilla.

Gofore and Process Genius partner for digital twin solutions in the industrial and real estate sectors17.6.2025 11:35:46 EEST | Press release

Gofore and the Finnish industrial visualisation technology developer Process Genius have established a strategic partnership for digital twin solutions for companies in the industrial and real estate sectors. Through this collaboration, customers will receive a comprehensive service package for utilising digital twins both domestically and in international markets.

Gofore julkaisi inhimillistä digitalisaatiota käsittelevän kirjansa englanniksi4.6.2025 09:09:16 EEST | Tiedote

Odotettu englanninkielinen versio Inhimillisesti digitaalinen Suomi -kirjasta tuo inhimillisesti digitaalisen yhteiskunnan tarinoita entistä laajemman lukijakunnan saataville. Teoksen on kirjoittanut Martti Vaalahti ja englanniksi sen on kääntänyt Ian Mac Eochagáin. Teos kokoaa yhteen 12 organisaation näkökulmia siihen, mitä tarvitaan, kun muotoillaan ja rakennetaan digitaalisesti inhimillisiä, kestäviä ja turvallisia yhteiskuntia.

Gofore publishes an English version of the book A Humanely Digital Society4.6.2025 09:09:16 EEST | Press release

Gofore has released an English version of its book, A Humanely Digital Society. This highly anticipated edition brings the stories of a humanely digital society to a broader audience. The book, originally written by Martti Vaalahti, has been translated into English by Ian Mac Eochagáin. It compiles perspectives from 12 organisations on what is needed to design and build digitally humane, sustainable, and secure societies.

Goforen muutosneuvottelut päätökseen9.5.2025 09:14:45 EEST | Tiedote

Goforen muutosneuvottelut päättyivät 7.5.2025, ja niiden lopputuloksesta tiedotettiin tänään henkilöstölle. Neuvottelujen lopputuloksena Gofore vähentää 80 henkilöä hallinnossa ja asiantuntijarooleissa. Henkilöstövähennykset tarkoittavat yhtiölle vuositasolla arviolta 6,4 miljoonan euron säästöjä. Irtisanottujen määrät ovat paikallisesti 42 Helsingistä, 27 Tampereelta ja yhteensä 11 henkilöä muilta paikkakunnilta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye