S-Pankin sijoitusjohtaja maailman 50 tärkeimmän ESG-vaikuttajan listalle
27.2.2023 11:30:00 EET | S-Pankki Oyj | Tiedote

S-Pankin sijoitusjohtaja Mika Leskinen on valittu maailman 50 tärkeimmän ESG-vaikuttajan listalle. Listan on koostanut Onalytica. Leskinen sijoittuu 29. sijalle – listan ainoana suomalaisena. ESG-lyhenne tulee sanoista environment, social ja governance eli ympäristö, yhteiskunta ja hyvä hallintotapa.
Lista perustuu Onalytican ohjelmistoon, joka pyrkii tunnistamaan eri aihealueiden merkittävimpiä vaikuttajia muun muassa sosiaalisen median viittausten perusteella. Listan tavoitteena on nostaa esiin 50 tärkeintä ESG-asiantuntijaa, jotka osallistuvat ESG-asioista käytäviin keskusteluihin, opastavat muita aihepiirin tiimoilta sekä lukeutuvat alan kirkkaimpiin ajattelijoihin, Onalytica kertoo sivuillaan.
Sijoitusjohtaja Mika Leskinen vastaa S-Pankki-rahastojen salkunhoidosta. Hän on toiminut sijoitusjohtajana vuodesta 2019 lähtien oltuaan sitä ennen vastuullisen sijoittamisen johtaja S-Pankissa. Kaikkiaan Leskinen on työskennellyt toistakymmentä vuotta vastuullisen sijoittamisen parissa ja kuuluu vastuullisen sijoittamisen uranuurtajiin Suomessa. Hän myös hallituksen jäsen vastuullisen sijoittamisen yhdistyksessä Finsifissä.
Leskinen korostaa, että S-Pankissa vastuullisuus kuuluu varallisuudenhoidon piinkovaan ytimeen, koska vastuullisuuskysymysten huomiointi on taloudellisesti järkevää. Esimerkistä käy ilmastonmuutos, joka on laajasti yhteiskuntiin ja yrityksiin eli S-Pankki-rahastojen potentiaalisiin sijoituskohteisiin vaikuttava ilmiö.
“Jokaisen sijoituspäätöksen kohdalla on hyvä pysähtyä ja pohtia, onko sijoituskohde osa ongelmaa vai ratkaisua. Näin toimimalla pääsee todennäköisemmin parempaan taloudelliseen lopputulokseen kuin jättämällä osan saatavilla olevasta, ESG-teemoihin liittyvästä informaatiosta käyttämättä. Samalla tällainen toiminta tekee mahdolliseksi sen, että voimme yhdessä asiakkaidemme kanssa tehdä maailmasta paremman paikan elää.”
Kansainvälisten kriisien synnyttämän taloudellisen epävarmuuden keskellä suomalaiset luottivat viime vuonna Leskisen luotsaamiin S-Pankki-rahastoihin, jotka keräsivät eniten nettomerkintöjä Suomessa.
Salkunhoidon johtamisen ohella Leskinen osallistuu myös aktiivisesti vastuullisesta sijoittamisesta ja ESG-asioista käytävään keskusteluun eri foorumeilla, kuten alan kansainvälisissä paneeleissa. Sosiaalisessa mediassa Leskisen keskustelee aktiivisesti erityisesti Twitter- ja LinkedIn-palveluissa.
Runsaan vuoden ajan Leskinen on myös juontanut vastuullista sijoittamista käsittelevää #RahanVastuu-podcastia vastuullisuusasiantuntija ja tietokirjailija Tiina Landaun kanssa. Podcast on kuunneltavissa ja katseltavissa Spotify-, Apple Podcasts-, Google Podcasts- ja YouTube-palveluissa.
> Onalytica: Who’s Who in ESG? Top 50 Influencers to Follow
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mika LeskinenSijoitusjohtaja
Puh:050 327 6985mika.leskinen@s-pankki.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
S-Pankki on kotimainen pankki ja osa S-ryhmää. Olemme olemassa siksi, että jokaisella olisi mahdollisuus vähän rahakkaampaan huomiseen. Meillä on yli kolme miljoonaa asiakasta ja tunnemme asiakkaidemme arjen. Tuomme siihen helppoutta ja hyötyä muun muassa helppokäyttöisten digitaalisten palveluidemme avulla. Täyden palvelun pankkina olemme tukena elämän pienissä ja suurissa käännekohdissa. s-pankki.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta S-Pankki Oyj
Inför amerikanska centralbanken Feds räntemöte den 16 september 2026 – hård dragkamp mot bakgrund av ekonomiska data14.9.2026 10:00:00 EEST | Pressmeddelande
Amerikanska centralbanken Feds nästa räntemöte hålls onsdagen den 16 september. Mötet väntas bli spännande, eftersom marknaden har delade uppfattningar om sannolikheten för en räntehöjning. För närvarande prissätter terminsmarknaden en allt högre sannolikhet för att styrräntan höjs med 0,25 procentenheter till 4,0 procent. S-Bankens chefsstrateg tar dock inte Feds räntehöjning i september för given.
USA:n keskuspankin Fedin 16.9.2026 korkokokouksen ennakko – tiukkaa kädenvääntöä talouslukujen valossa14.9.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
USA:n keskuspankki Fedin seuraava korkokokous pidetään keskiviikkona 16.9. Kokouksesta odotetaan jännittävää, sillä koronnoston todennäköisyydestä on markkinoilla eriäviä näkemyksiä. Tällä hetkellä johdannaismarkkinat hinnoittelevat erittäin suurella todennäköisyydellä, että ohjauskorkoja nostetaan 0,25 prosenttiyksikköä 4,0 prosenttiin. S-Pankin päästrategi ei kuitenkaan pidä Fedin koronnostoa syyskuussa varmana.
S-Bankens undersökning: De som har vuxit upp i en ägarbostad värderar ägandet med nästan 20 procentenheter mer9.9.2026 07:00:00 EEST | Pressmeddelande
Personer som har vuxit upp i en ägarbostad värderar ägandet klart högre än de som har bott i en hyresbostad under barndomen. Enligt S-Bankens enkätundersökning Kodin ja asumisen ilmiöt (Fenomen inom hem och boende) 2026 finns det ett samband mellan barndomshemmets boendeform och planer på att köpa bostad samt antal som bor i en ägarbostad när de är vuxna. Enligt S-Bankens expert tyder resultaten på att relationen till ägande kan börja utvecklas redan i barndomen, långt innan det blir aktuellt att köpa en egen bostad.
S-Pankin tutkimus: Omistusasunnossa kasvaneet arvostavat omistamista lähes 20 prosenttiyksikköä enemmän9.9.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Omistusasunnossa kasvaneet arvostavat omistamista selvästi enemmän kuin lapsuutensa vuokra-asunnossa asuneet. S-Pankin Kodin ja asumisen ilmiöt 2026 -kyselytutkimuksen mukaan lapsuudenkodin asumismuodon yhteys näkyy myös asunnon ostoa koskevissa suunnitelmissa ja siinä, kuinka moni asuu aikuisena omistamassaan kodissa. S-Pankin asiantuntijan mukaan tulokset viittaavat siihen, että suhde omistamiseen voi alkaa rakentua jo lapsuudessa, kauan ennen kuin oman asunnon ostaminen tulee ajankohtaiseksi.
Artificiell intelligens styr marknadens riktning – S-Banken ökade aktievikten8.9.2026 09:00:00 EEST | Pressmeddelande
Artificiell intelligens driver inte längre enbart teknologibolag, utan styr hela marknadens utveckling. Enligt S-Bankens marknadssyn för september stöder investeringar i artificiell intelligens den ekonomiska tillväxten, företagens resultat och aktiemarknaderna, även om riskerna samtidigt har ökat.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
