Eloranta ja Risikko: Suomeen tarvitaan kansallinen yksinäisyyden vähentämisen toimenpideohjelma
28.2.2023 08:25:00 EET | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Maanantaina 28.2. eduskunnan kansalaisinfossa pohdittiin keinoja tämän tavoitteen saavuttamiseksi. Paikalla olevista puolueista kaikki olivat samaa mieltä siitä, että seuraavaan hallituksen ohjelmaan tarvitaan yksinäisyyden vähentämiseksi kirjaus kansallisen strategian ja toimenpideohjelman laatimisesta.
Korona-pandemia on lisännyt yksinäisyyden kokemuksia kaiken ikäisten ja eri elämäntilanteissa olevien ihmisten keskuudessa, mutta erityisen voimakkaasti se on koetellut nuoria ja yksin asuvia. Lukiossa opiskelevista tytöistä toistuvaa yksinäisyyttä koki kouluterveyskyselyn (2021) mukaan yli neljännes, mutta useiden selvitysten mukaan luku on tätäkin korkeampi. SPR:n yksinäisyysbarometrin uusien tuloksien mukaan joka neljäs kokee yksinäisyyttä muutaman kerran kuukaudessa tai useammin. Yksinäisyys korostuu erityisesti nuorilla ja nuorilla aikuisilla. Yli kaksi kolmasosaa pitää yksinäisyyttä vakavana tai erittäin vakavana ongelmana.
– Vaikka toimia on tehty viime vuosien ajan kasvavissa määrin, ei yksinäisyys ole vähentynyt suomalaisten keskuudessa. Koska yhteistä suuntaa, suosituksia tai käytänteitä ei ole luotu, tekevät eri organisaatiot työtä omien tietojensa ja näkemystensä varassa ilman laajamittaisen kokonaisorganisoitumisen tarjoamaa johdonmukaista kehittämisotetta. Nyt haluamme saada tähän muutoksen, Eloranta painottaa.
– Kansainvälisen tutkimustiedon perusteella yhteisöllisyyden vahvistaminen ja yksinäisyyden vähentäminen vaativat sekä tutkimustietoon pohjautuvia korjaavia ja kohdennettuja toimenpiteitä että asenneilmapiirin rakentamista. Nyt tulee edistää määrätietoista työtä sen eteen, että kaikenikäisten kokema yksinäisyys ja ostrakismi vähenevät Suomessa, Risikko toteaa.
Toistuvasti yksinäiset kokevat sekä mielenterveytensä että fyysisen toimintakykynsä muita huonommaksi. He käyvät muita useammin lääkärissä ja heillä on enemmän sairaalahoitojaksoja. Britanniassa on laskettu, että yksinäisyys maksaa vuodessa 11 380 euroa per yksinäinen ihminen. Hollannissa yksinäisyyden on katsottu aiheuttavan jopa 8,1 prosenttia kaikista terveystoimen kustannuksista. Britanniassa ongelmia ratkaisemaan on laadittu vuonna 2018 yksinäisyyden vähentämisen strategia, johon on kerätty konkreettisia toimia eri hallinonaloilta mm. yhteisöllisyyden lisäämiseksi. Britanniassa ja Japanissa on myös oma yksinäisyysministeri siten, että yhden ministerin salkussa on mukana yksinäisyyden ehkäiseminen ja yksinäisyydestä juontavien ongelmien ratkaisu.
– Haasteena meillä ovat siiloutumisen lisäksi lähes yksinomaan yksinäisyyttä kokeville ihmisille kohdennetut lukuisat interventiot, joiden kehitystä eivät riittävissä määrin ohjaa arviointi- ja tutkimustiedon avulla tehtävä kehitystyö. Kansallisen yksinäisyysstrategian ja toimenpideohjelman keinoin voidaan suunta muuttaa esimerkiksi johtamalla suomalaista yksinäisyystyötä kokonaisvaltaisemmin. Olemme iloisia siitä, että eduskuntapuolueilla on yhteinen tahto siitä, että seuraavaan hallituksen ohjelmaan tarvitaan kirjaus yksinäisyyden vähentämiseksi laadittavasta kansallisesta strategiasta ja toimenpideohjelmasta, Risikko ja Eloranta toteavat.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Eeva-Johanna ElorantaKansanedustaja
Puh:050 523 2309Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Tuppurainen: Nyt on oltava pieni- ja keskituloisen ihmisen vuoro!8.4.2026 10:56:09 EEST | Tiedote
Hallitus ei tunnu ymmärtävän, millaista kamppailua arki juuri nyt monissa kodeissa on kohoavien hintojen ja nousevien kustannusten keskellä. Nyt on oltava pieni- ja keskituloisten ihmisten vuoro. Siksi Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä on mukana välikysymyksessä köyhyydestä ja elinkustannusten kasvusta.
SDP:n Suhonen: Hallitus maalaa ruosteen päälle - tasa-arvolaki ei estä syrjintää, jos sitä lisätään muualla7.4.2026 13:21:02 EEST | Tiedote
SDP:n Timo Suhonen pitää hallituksen tasa-arvolain muutosta pääosin kosmeettisena ja varoittaa, että samaan aikaan valmisteltu määräaikaisuuksien vapauttaminen voi lisätä raskaus- ja perhevapaasyrjintää.
SDP:n Suhonen jyrähtää: Hallitus on murtanut kansalaisten kriisinkestävyyttä2.4.2026 12:07:56 EEST | Tiedote
Savo-Karjalan vaalipiirin varkautelainen kansanedustaja Timo Suhonen korostaa hallituksen vastuuta suomalaisten kriisinkestävyydestä tällä hetkellä.
Kvarnström (SDP): Personer med NPF behöver bättre stöd i ett tidigare skede - regeringens politik går i fel riktning2.4.2026 08:05:00 EEST | Pressmeddelande
Riksdagsledamot Johan Kvarnström (SDP) har lämnat in ett skriftligt spörsmål om tjänster för personer med neuropsykiatrisk funktionsvariation (NPF). Han ser en motstridighet mellan regeringsprogrammets skrivning om NPF-barn och alla nedskärningar som har gjorts och planeras.
SDP:n Kvarnström: Nepsy-palvelut on turvattava varhaisemmassa vaiheessa – hallituksen linja vie väärään suuntaan2.4.2026 08:05:00 EEST | Tiedote
Kansanedustaja Johan Kvarnström (SDP) vaatii, että neuropsykiatrisesti oireilevien lasten ja nuorten tuki on varmistettava nykyistä varhaisemmassa vaiheessa. Hän on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen hallitukselle ja kritisoi ristiriitaa hallitusohjelman tavoitteiden ja käytännön politiikan välillä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

