Intian miljoonakaupungeista leirikouluja Suomeen

Matkan tavoitteena on esitellä suomalaisia vierailukohteita ja leirikouluohjelmia koulujen rehtoreille, jotka päättävät mihin heidän arvostettujen yksityiskoulujensa leirikoulumatkat jatkossa suuntautuvat. Muutama intialainen koululaisryhmä ehti jo viettää leirikouluaan Suomessa ennen koronapandemiaa.
– Suomen PISA-menestys on houkutellut Intiasta koulutusalan ammattilaisia tutustumismatkoille jo vuosia. Suomessa vellovasta koulutuskeskustelusta huolimatta kansainvälinen kiinnostus koulutusmatkailua kohtaan on yhä runsasta. Kilpailu koulutusmatkakohteiden välillä on kuitenkin kovaa, joten tarjottavan ohjelman täytyy olla tarpeeksi houkutteleva. Varakkaiden intialaisperheiden lapset ovat jo nuorina tottuneet matkustamaan ja nähneet paljon maailmaa, Visit Finlandin koulutusmatkailusta vastaava Päivi Antila kertoo.
Potkukelkkailua, poroja ja kouluvierailuja
Suomi on suurimmalle osalle intialaisista vielä verrattain tuntematon kohde, joten tutustumisvierailut ovat tärkeitä. Matkan aikana Delhin ja Mumbain metropoleista tulevat rehtorit testaavat samoja ohjelmia, joita jatkossa tarjotaan heidän koulujensa oppilasryhmille.
Lahden seudulla rehtorit pääsevät hiihtomuseon lisäksi muun muassa Vierumäen urheiluopistolle, Tampereella ohjelmassa on kävelykierros Tampereen keskustassa, vierailu Vapriikissa sekä vauhdikasta ajanviettoa Varalan urheiluopiston opiskelijoiden kanssa. Oulun seudulla ja Meri-Lapissa luvassa on leipien leipomista Rantsilan tilalla, potkukelkkailua meren jäällä ja vierailu Arkadian porotilalla. Odotetuimpia hetkiä jokaisella paikkakunnalla lienevät kuitenkin kouluvierailut.
– Yleensä intialaiset, kuten muutkin aasialaiset koulutusmatkailijat, arvostavat eniten vuorovaikutusta suomalaisten oppilaiden ja opettajien kanssa. Suomalaiskouluissa hierarkia on kansainvälisesti verrattuna matala ja oppilaat ovat ”lähellä” opettajia. Suomalaiskoulut ovat myös verrattain pieniä ja usein lähellä kotia, jolloin oppilaat kulkevat kouluun yksin kävellen tai pyörällä, joskus jopa suksilla tai potkukelkalla! Tämä poikkeaa useimmista Aasian metropoleista ja ihastuttaa vierailijoita, Antila kertoo.
Intialaisten rehtoreiden tutustumismatkan järjestävät Visit Finland, Seikkailuapinat ja Saaga Travel yhteistyössä alueorganisaatioiden kanssa.
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja medialle:
Päivi Antila, Regional Partnership Manager
Visit Finland | Business Finland
paivi.antila@businessfinland.fi 040 747 8418
Heli Hemgård, Communications Manager
Visit Finland | Business Finland
heli.hemgard@businessfinland.fi 040 901 5219
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Visit Finland vastaa valtakunnallisena matkailualan asiantuntijana ja aktiivisena toimijana ulkomailta Suomeen suuntautuva matkailun edistämisestä. Visit Finland tukee alan yrityksiä ja yritysryhmiä kansainvälisille markkinoille tarkoitettujen matkailupalvelujen kehittämisessä ja markkinoinnissa. Visit Finland on osa Business Finlandia www.visitfinland.fi / www.visitfinland.com
Business Finland on suomalainen julkinen toimija, joka tarjoaa innovaatiorahoitusta ja kansainvälistymispalveluita sekä edistää matkailua ja investointeja Suomeen. Organisaatiossa työskentelee 760 asiantuntijaa noin 40 toimipisteessä maailmalla ja 16 toimipaikassa Suomessa. Business Finland on osa Team Finland -verkostoa. www.businessfinland.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Business Finland
Business Finland aloittaa muutos- ja yhteistoimintaneuvottelut osana laajempaa uudistumista18.8.2025 16:30:00 EEST | Tiedote
Business Finland käynnistää Innovaatiorahoituskeskus Business Finlandissa yhteistoimintaneuvottelut ja Business Finland Oy:ssä muutosneuvottelut 25.8.2025. Neuvottelut koskevat suunniteltua organisaatiouudistusta ja ne ovat osa Business Finlandin laajempaa uudistumista, jonka taustalla ovat käynnissä oleva strategiauudistus sekä valtion tuottavuusohjelma.
Business Finland seuloi kunnianhimoisimmat tutkimusideat15.8.2025 11:55:37 EEST | Tiedote
Näytönpaikka -pilottihaussa teemana olivat turvallisuutta edistävät digitaaliset ratkaisut. Business Finland sai yhteensä 60 tutkimusideaa, joista valikoitui viisi rahoitettavaa projektia. Pilottihaku osoitti, että radikaalien ja vaikuttavien tutkimusideoiden rahoitukselle on kysyntää, ja siksi Näytönpaikka jatkuu varsinaisena hakuna syksyllä 2025. Näytönpaikka -rahoitus on Business Finlandin merkittävin panostus tutkimusorganisaatioille.
Miksi EU:n rakentamis- ja energiarahoitusta ei tule suomalaisille yrityksille?30.7.2025 08:02:00 EEST | Tiedote
EU:n tutkimus- ja innovaatiorahoitusohjelma Horisontti Eurooppa tarjoaa rahoitusta yrityksille niiden kilpailukyvyn vahvistamiseen. Suomalaiset ovat hakeneet ja saaneet rahoitusta yleensä hyvin, mutta rakennetun ympäristön ja energiatehokkuuden rahoitusta ei tilastojen mukaan meille kuitenkaan tule. Horisontti Euroopasta on myönnetty rahoitusta kaikkiaan 43,732 miljardia euroa ja suomalaisille osallistujille siitä on varmistunut yhteensä 1,231 miljardia euroa.
Teollisuuden investointituet viidelle suurelle puhtaan siirtymän investointihankkeelle10.7.2025 13:05:06 EEST | Tiedote
Osana Petteri Orpon hallituksen elinkeinopolitiikan toimia Business Finland avasi tammikuussa 2025 haettavaksi investointiavustuksen suurille puhtaan siirtymän teollisille investoinneille. Nyt ensimmäiset tukipäätökset on tehty, investointiavustus myönnettiin viidelle hankkeelle.
Japanilainen energiayhtiö sijoittaa tuulivoimaan Raaheen4.7.2025 07:39:28 EEST | Tiedote
Tokyo Gasin ja tanskalaisen EWIIn yhteisyritys TOWII Renewables investoi kahteen maatuulivoimahankkeeseen Suomessa. Projektit vahvistavat Suomen asemaa kansainvälisesti kiinnostavana uusiutuvan energian kohteena.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme