Kokoomuksen Kopra: Ulkomaalaisten kiinteistöomistusta rajoitettava lisää

Ulkomaisen kiinteistöhankinnan lisärajoituksia selvittänyt työryhmä luovutti mietintönsä puolustusministeriölle keskiviikkona 1.3. Mietinnössä esitetään useita uudistuksia EU- ja ETA-valtioiden ulkopuolista kiinteistöomistusta koskevan valvonnan kehittämiseksi. Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Jukka Kopra kannattaa työryhmän esitysten nopeaa toimeenpanoa.
”Tarvitsemme ripeästi uutta lainsäädäntöä EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta tapahtuviin suorien ja epäsuorien kiinteistökauppojen rajoittamiseen ja valvontaan. Kyse on ennen kaikkea venäläisten ostajien kiinteistökauppojen turvallisuusuhista, mutta meidän ei pidä olla sinisilmäisiä myöskään esimerkiksi kiinalaisten kiinteistöostojen suhteen”, Kopra sanoo.
”Kannatan työryhmän esittämää kiinteistökauppojen luvanvaraisuutta yrityskauppoihin, joissa kaupan mukana siirtyy myös kiinteistöjä EU- ja ETA-alueen ulkopuoliselle ostajalle. Näitä tilanteita varten on luotava oma seurantamekanismi”, Kopra lisää.
Kopra kannattaa myös asunto-osakkeiden omistuksen pilkkomisen estämistä, jos sitä käytetään viisumikäytänteiden helpottamiseksi. Kopra sanktioisi myös bulvaanien hyödyntämisen kauppojen toteuttamisessa.
”Kaikki porsaanreiät nykylainsäädännöstä on tukittava väärinkäytösten estämiseksi. Valvonnan pitää olla mieluummin ennakoivaa kuin jälkijättöistä. Loppupeleissä valtion etuosto-oikeudella on estettävä kansallista turvallisuutta vaarantavien kiinteistökauppojen toteutuminen sijainnista riippumatta. Etuosto-oikeus on ehdottomasti ulotettava erityisesti huoltovarmuuskohteiden ympärille, jotta yhteiskunnalle elintärkeät toiminnot saadaan suojatuksi”, Kopra sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jukka KopraEduskuntaryhmän varapuheenjohtaja
(Kaakkois-Suomen vaalipiiri)
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti.
Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta.
Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 38 kansanedustajallaan toiseksi suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen Sarkomaa: Muissa Pohjoismaissa käytössä oleva optikkojen tehtäväkuvan laajennuksen käyttöönotto Suomessa parantaa silmäterveyspalvelujen saatavuutta5.7.2025 07:49:00 EEST | Tiedote
Terveydenhuollon ammattihenkilöasetus 16 §:n kumoaminen liittää Suomen muiden Pohjoismaiden joukkoon silmäterveydenhuollossa helpottaen pääsyä silmälasien hankkimiseksi tai päivittämiseksi tarvittaviin palveluihin sekä alentaa kotitalouksien näönhuollon kustannuksia.
Kokoomuksen Satonen: Hallitus houkuttelee huippuosaajia Suomeen verokannustimella4.7.2025 10:12:00 EEST | Tiedote
Hallitus keventää ulkomaisten huippuosaajien verotusta niin kutsutulla avainhenkilön lähdeverolla. ”Kyse ei ole vain työvoiman saatavuudesta, vaan Suomen pitkän aikavälin kilpailukyvystä”, sanoo kokoomuksen kansanedustaja Arto Satonen.
Kokoomuksen Aalto-Setälä: Kiinalaiseen verkkokauppaan on puututtava välittömästi3.7.2025 08:48:00 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja ja talousvaliokunnan varapuheenjohtaja Pauli Aalto-Setälä kaipaa EU:n komissiolta huomattavasti vahvempia toimia ulkomaalaisen verkkokaupan ongelmiin puuttumisessa. Parissa vuodessa räjähdysmäisesti kasvaneelle – erityisesti kiinalaiselle – ulkomaiselle verkkokaupalle on laadittava EU-tasoiset säännöt, sekä turvallisuuspuutteiden että vääristyneen kilpailun takia.
Kokoomuksen Partanen: SDP ei osaa esittää säästöjä tuhlaamatta niitä heti uusiin kohteisiin2.7.2025 13:35:00 EEST | Tiedote
”On vaikeaa ottaa tosissaan SDP:n puheita valtiontalouden tasapainottamisesta, kun säästökohteiden perään luetellaan heti uusia menoeriä ja jo tehtyjen säästöjen perumisia”, kokoomuksen varapuheenjohtaja Karoliina Partanen kommentoi SDP:n varapuheenjohtaja Nasima Razmyarin Ilta-Sanomille antamaa haastattelua.
Kokoomuksen Sammallahti: Kiitos hallituksen kesämökkiläisten rakennusprojektit alkavat vasarasta eikä virastosta2.7.2025 07:23:00 EEST | Tiedote
Orpon hallituksen lisäykset vuoden alussa voimaan tulleeseen rakentamislakiin sujuvoittavat kesämökkiläisten ja omakotiasujien kesäprojekteja. ”Uusi laki mahdollistaa esimerkiksi kesäkeittiön, katetun terassin tai vaikkapa liiterin rakentamisen ilman, että kesälomaa tarvitsee käyttää lupaviidakkoa raivaten kunnan virastotalolla”, sanoo kokoomuksen kansanedustaja Tere Sammallahti.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme