Poliittisilta päättäjiltä vahva tuki ammattijärjestöjen työlle
3.3.2023 10:58:16 EET | Opetusalan Ammattijärjestö OAJ ry | Tiedote
Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:n teettämässä kyselyssä kartoitettiin poliittisten päättäjien kantoja keskeisiin työmarkkinakysymyksiin. Tulokset osoittavat päättäjien tukevan sopimusten yleissitovuutta ja ammattijärjestöjen asemaa.
Jopa 73 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, että myös tulevaisuudessa on tärkeää määritellä palkansaajien työehtojen vähimmäistaso yleissitovilla työehtosopimuksilla. Kaikkien työnantajien on noudatettava sopimuksen määräyksiä riippumatta siitä, kuuluuko työnantaja työnantajaliittoon tai kuuluvatko hänen työntekijänsä ammattiliittoon. Työehtosopimusten yleissitovuus perustuu lainsäädäntöön.
Valtaosa päättäjistä haluaa lisätä paikallista sopimista, mutta sen toivotaan tapahtuvan nykyisen järjestelmän puitteissa ja luottamusmiehen toteuttamana (72 %). Myös luottamusmiesten asemaa halutaan vahvistaa (67 %).
– Toimivan paikallisen sopimisen edellytys on neuvotteluosapuolten tasapuolinen asema. Luottamusmiehen asemaa pitää vahvistaa, vaatii OAJ:n neuvottelujohtaja Petri Lindroos.
Nykytilanteessa luottamusmies joutuu usein neuvottelemaan perustyönsä ohella.
– Luottamusmiehelle tulee varata neuvotteluihin riittävästi työaikaa, ja osaamista pitää tukea, listaa Lindroos esimerkkejä tasapuolisuutta lisäävistä toimenpiteistä.
Kyselytutkimuksen vastaukset osoittavat, että nykyisellä työ- ja virkaehtosopimusjärjestelmällä ja ammattijärjestöjen tekemällä työllä on päättäjien tuki.
– Työmarkkinoiden toimivuus on perustunut sopimiseen ja näin tulee olla jatkossakin. Kyselyn tulos vahvistaa sen, että hyvä ja toimiva vuoropuhelu työmarkkinatoimijoiden ja poliittisten päättäjien kesken luo pohjaa toimivalle työelämälle, sanoo OAJ:n puheenjohtaja Katarina Murto.
Lisätietoa kyselyn tuloksista antaa OAJ:n ekonomisti Mika Väisänen
mika.vaisanen@oaj.fi, p. 040 740 4918.
OAJ:n tilaama ja Aula Researchin toteuttama päättäjäkysely kohdennettiin muun muassa puolueiden ja eduskuntaryhmien puheenjohtajistolle sekä työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan / sivistysvaliokunnan jäsenille. Kyselytutkimuksen otos kerättiin 20.12.2022–30.1.2023.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Katarina MurtoPuheenjohtajaOAJ
Puh:+358 50 568 9188katarina.murto@oaj.fiPetri LindroosNeuvottelujohtajaOAJ
Puh:+358 40 821 3711petri.lindroos@oaj.fiMika VäisänenEkonomistiOAJ
Puh:+358 40 740 4918mika.vaisanen@oaj.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Opetusalan Ammattijärjestö OAJ on maailman ainoa työmarkkinajärjestö, joka valvoo koulutus-, kasvatus- ja tutkimusalan ammattilaisten etuja aina varhaiskasvatuksesta aikuiskoulutukseen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Opetusalan Ammattijärjestö OAJ ry
OAJ hyväksyi sovintoehdotuksen – ammattikorkeakoulujen uusi työehtosopimus voimaan11.9.2026 15:12:01 EEST | Tiedote
OAJ:n hallitus on hyväksynyt valtakunnansovittelijan sovintoehdotuksen ammattikorkeakoulujen uudeksi työehtosopimukseksi. Myös YTN ja työnantajapuoli Sivista hyväksyivät ehdotuksen. Poikkeuksellisen vaikean neuvottelurupeaman lopputulos oli kokonaisuudessaan sangen tyydyttävä: kaikkien opettajien palkat kehittyvät ja palkkaeroja kavennetaan sopimuskauden aikana.
Kolmas sovintoehdotus ammattikorkeakoulujen työriitaan10.9.2026 07:47:27 EEST | Tiedote
Valtakunnansovittelija Nikolas Elomaa antoi viime yönä klo 01.50 sovintoehdotuksensa ammattikorkeakoulujen työehtosopimusta koskevaan työriitaan. Sopijaosapuolet Sivista, OAJ ja YTN antavat kukin omat vastauksensa ehdotukseen perjantaina 11.9. klo 15 mennessä.
OAJ PISA-tuloksista: Oppimistulosten lasku voidaan kääntää oikeilla toimilla8.9.2026 11:00:00 EEST | Tiedote
Suomalaisten nuorten oppimistulosten laskeva trendi on jatkunut eri oppimistulosmittauksissa yli kaksikymmentä vuotta. Samaan aikaan oppiminen on eriytynyt muun muassa oppilaiden kotitaustan mukaan. Suunnan kääntäminen vaatii, että jokaiselle oppilaalle turvataan riittävä tuki ja opettajille aikaa keskittyä opettamiseen.
Lakot jatkuvat useassa ammattikorkeakoulussa8.9.2026 07:30:00 EEST | Tiedote
Tänään 8. syyskuuta alkoi kolmipäiväinen lakko kuudessa ammattikorkeakouluissa. Ensimmäinen lakkotapahtuma järjestetään tänään Oulun ammattikorkeakoulun Linnanmaan kampuksella. Viikon aikana lakkotapahtumia järjestetään myös Helsingissä ja Rovaniemellä.
OAJ antoi syksyn neljännen lakkovaroituksen ammattikorkeakouluihin7.9.2026 16:32:37 EEST | Tiedote
Ammattikorkeakoulujen työriitaan ei ole vieläkään löytynyt ratkaisua. OAJ antoi tänään 7.9. syksyn neljännen lakkovaroituksen ammattikorkeakouluihin. Jos sopua ei synny, uusi kolmipäiväinen lakko alkaa 22.9.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme



