Keksi nimi hyvinvointialueen ja järjestöjen yhteistyölle ja voita urheilukello
3.3.2023 09:13:44 EET | Keski-Uudenmaan hyvinvointialue (Keusote) | Tiedote
Hyvinvointialueen asukkaiden hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on hyvinvointialueen ja kolmannen sektorin, kuten järjestöjen ja uskonnollisten yhteisöjen, yhteinen tavoite. Keusote on jo vuodesta 2019 lähtien tehnyt ansiokasta yhteistyötä alueen järjestötoimijoiden kanssa ja esimerkiksi luonut asukaspolkuja sekä asukkaiden että ammattilaisten avuksi. Asukaspoluilla edistetään palveluiden ja tuen löytymistä riippumatta siitä, onko sen tarjoaja hyvinvointialue vai kolmas sektori.
Sote-sektori on kuitenkin valitettavan tunnettu lyhenteistään ja vaikeasti ymmärrettävistä nimistään. Niin myös meidän Hyte-allianssi-kumppanuusmallimme. Pyydämmekin luovia keskiuusimaalaisia keksimään meille paremman nimen!
Ehdota hyvinvointialueen ja järjestöjen kumppanuusmallille eli yhteistyölle uutta nimeä ja osallistu urheilukellon arvontaan. Kilpailuun voi osallistua 1.3.–1.4.2023. Voittanut nimiehdotus ja arvonnan voittaja julkaistaan toukokuussa.
Ehdota nimeä täyttämällä lomake!
Tutustu hyvinvointialueen ja järjestöjen yhteistyöhön tarkemmin verkkosivuillamme: www.keusote.fi/hyte
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Marjut SuoerityisasiantuntijaKeski-Uudenmaan hyvinvointialue
Puh:0504972557marjut.suo@keusote.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Keski-Uudenmaan hyvinvointialue vastaa sosiaali- ja terveyspalveluista sekä pelastustoimen ja erikoissairaanhoidon järjestämisestä Hyvinkään, Järvenpään, Nurmijärven, Pornaisten, Tuusulan ja Mäntsälän alueella.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keski-Uudenmaan hyvinvointialue (Keusote)
Aluehallitus käsitteli allianssihankintaa ja alueellisia hyvinvointisuunnitelmia13.5.2026 09:17:21 EEST | Tiedote
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen (Keusote) aluehallitus käsitteli kokouksessaan 12.5.2026 avosairaanhoidon ja ikääntyneiden sosiaali- ja terveyspalvelujen hankintaa allianssimallilla sekä alueellisia hyvinvointisuunnitelmia.
Kotirinteen uusi lastensuojeluyksikkö rakenteilla Hyvinkäälle – omaa tuotantoa lisätään ja kustannuksia hillitään11.5.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen (Keusote) uusi Kotirinteen lastensuojeluyksikkö on siirtynyt rakennusvaiheeseen Hyvinkäällä. Toivonkatu 1:een toteutettava uudisrakennus kokoaa yhteen nykyiset yksiköt ja kasvattaa merkittävästi alueen omaa sijaishuollon kapasiteettia.
Keusote ja alueen kunnat rakentavat yhteistä hyvinvointia – yhteisseminaari kokosi päättäjät Järvenpäässä30.4.2026 13:21:42 EEST | Tiedote
Keski-Uudenmaan hyvinvointialue (Keusote) järjesti 28. huhtikuuta 2026 Järvenpää-Talossa yhteisseminaarin alueen kuntien päättäjien kanssa. Päivän teemana oli hyvinvoinnin ja turvallisuuden rakentaminen yhdessä – perustehtävä, joka yhdistää hyvinvointialueen ja alueen kuuden kunnan työtä.
Keusote pilotoi tekoälyä sosiaalihuollossa – ammattilaiset kokevat työn nopeutuvan24.4.2026 11:53:41 EEST | Tiedote
Keski-Uudenmaan hyvinvointialue (Keusote) pilotoi keväällä ja syksyllä 2026 tekoälyn hyödyntämistä sosiaalihuollon asiakastyössä. Pilotissa noin 40 ammattilaista testaa CGI:n ProConsona OMNI360 -järjestelmään integroitua Kertoja-toiminnallisuutta, joka tiivistää asiakaskirjauksia ja tukee tiedonhakua asiakaskertomuksista.
Keusoten aluehallitus päätti toisiolain mukaisista tietolupamaksuista22.4.2026 10:33:12 EEST | Tiedote
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen (Keusote) aluehallitus päätti kokouksessaan 21.4.2026 toisiolain mukaisten tietolupien ja tietopyyntöjen maksuista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
