Vihreät: Avohakkuut luvanvaraisiksi
6.3.2023 18:19:05 EET | Vihreät - De Gröna | Tiedote

– Samaan aikaan luontokato etenee, ja aiemmin yleisiäkin lajeja on vaarassa kadota. Kuukkelit kärsivät metsien pirstoutumisesta, hömötiaiset vanhojen metsien katoamisesta. Metsiä hakataan liikaa ja liian nuorena. Hiilinielut ovat romahtaneet, Ohisalo toteaa.
– Ylen selvityksen mukaan metsärikokset johtavat tuomioon hyvin harvoin. Asiat painetaan villaisella, puuta kaatuu jatkossakin. Tilanne ei ole reilu kuluttajankaan kannalta, sillä edes jatkuvat laiminlyönnit eivät välttämättä vaikuta sertifikaattien käyttämiseen. Viherpesun vaara on ilmeinen, Ohisalo korostaa.
Ohisalo vaatii metsälain uudistusta, jossa metsien tila otetaan vakavasti.
– Esimerkiksi metsälain ja suojelupäätösten valvontaa on parannettava. Avohakkuut pitää säätää luvanvaraisiksi, sillä ne ovat poikkeuksellisen tuhoisia luonnolle. Valtion maille eivät avohakkuut lähtökohtaisesti myöskään kuulu, Ohisalo alleviivaa.
Jokainen avohakkuuaukion laidalla kävellyt ymmärtää, ettei se ole kestävä tapa ylläpitää metsäluontoa. Ei se ole aina kannattavaa metsänomistajallekaan, jolta samalla katoavat monien vuosikymmenten tulot.
– Suomi on laaja ja metsäinen maa. Me voimme hoitaa metsiämme myös niin, että puuta tuotetaan kestävästi ja puun jalostusarvo on korkea, Ohisalo päättää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Heikki IsotaloYmpäristö- ja ilmastoministeri Maria Ohisalon erityisavustaja
Puh:040 8617204heikki.isotalo@gov.fiMaria OhisaloVihreiden puheenjohtaja, ympäristö- ja ilmastoministeri
maria.ohisalo@eduskunta.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Vihreät - De GrönaMannerheimintie 15b A, 4 krs
00260 Helsinki
09 5860 4160, viestinta@vihreat.fihttps://www.vihreat.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Vihreiden Hanna Holopainen: Ministereille koulutusta korruptiontorjunnasta ja avoimuudesta21.7.2026 16:21:24 EEST | Tiedote
Helsinki Garden -hankkeen ympärillä syntynyt keskustelu on herättänyt kysymyksiä päätöksenteon avoimuudesta ja kansalaisten luottamuksesta. Kansanedustaja Hanna Holopainen kysyy hallitukselta, miten se toteuttaa omaa korruptionvastaista strategiaansa sekä vaatii ministereille koulutusta korruptiontorjunnasta, avoimuudesta ja rakenteellisten riskien tunnistamisesta.
Virta: Jos Garden-sotkussa ei ollut kyse tietoisesta suosimisesta, kyse on pääministerin vakavasta arviointivirheestä21.7.2026 14:31:18 EEST | Tiedote
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virran mukaan Garden Helsinki -hankkeen ympärille syntynyt keskustelu on ennen kaikkea kysymys pääministerin arviointikyvystä ja kansalaisten luottamuksesta päätöksentekoon.
Vihreiden Hopsu: Vaalirahoituksen ennakkoilmoituksesta tehtävä pakollinen – avoimuus ehkäisee korruptioriskejä21.7.2026 14:03:31 EEST | Tiedote
Vihreiden kansanedustaja ja eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Inka Hopsu on jättänyt lakialoitteen, jolla vaalirahoituksen ennakkoilmoituksesta tehtäisiin pakollinen kaikille ilmoitusvelvollisille ehdokkaille. Hopsun mukaan uudistus vahvistaisi vaalirahoituksen avoimuutta ja ehkäisisi korruptioriskejä.
Vihreiden Hyrkkö esittää epäluottamusta pääministerille: ”Suomi tarvitsee puhtaampaa politiikkaa — ei hyvien veljien junailua tai mukamas-markkinataloutta”21.7.2026 12:47:32 EEST | Tiedote
Vihreän eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Saara Hyrkkö esittää epäluottamusta pääministeri Petteri Orpolle Vihreiden ryhmäpuheenvuorossa. Hyrkön mukaan Suomi ei ole rakenteellisesta korruptiosta vapaa maa.
Kansanedustaja Mari Holopainen: Pääministerin on vastattava eduskunnalle Garden-päätöstä koskeviin kysymyksiin – asian vierestä puhuminen on lopetettava21.7.2026 12:07:33 EEST | Tiedote
Kansanedustaja Mari Holopainen (vihr.) vaatii pääministeri Petteri Orpoa vastaamaan Garden Helsinki -hankkeen 35 miljoonan euron valtiontukea koskeviin kysymyksiin tänään eduskunnassa. Holopaisen mukaan keskustelua on pyritty viemään sivuraiteille.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme