Etelä-Savon ilmastotiekartta on loppusuoralla – Nyt on tekojen aika

Ilmastotiekartta viitoittaa askelmerkit vihreään siirtymään
Ilmastotiekartan on tarkoitus siivittää ja tukea vihreän siirtymän hankevalmistelussa. Puhtaan energiantuotannon ohella ilmastotoimia olisi tarpeen Etelä-Savossa suunnata jalostusasteen nostamiseen alkutuotannossa ja metsätaloudessa, omavaraisuuteen sekä kestävään matkailuun ja liikenteeseen.
– Polku hiilineutraaliuteen ei ole silkkaa päästöjen vähentämistä. Se on sinnikkyyttä kohti innovatiivisia palveluja, tuotteita, monimuotoisempaa luontoa, infrastruktuuria ja digitaalisia ratkaisuja. Pitkällä aikavälillä tämä edistää taloutta, ihmisten hyvinvointia ja terveyttä, kun mm. ilmanlaatu ja lähiluonto kohentuvat. Työn ytimessä ovat puhdas energiantuotanto, vähittäinen fossiiliraaka-aineista luopuminen, kiertotalous sekä maaperän hiilivarastojen ja ekosysteemien hiilinielujen lisääminen, kertoo ilmastoasiantuntija Jaana Leppänen.
– Rahoitusta ilmastotyöhön on nyt saatavilla ennätyksellisen paljon, erityisesti vihreän siirtymän hankkeisiin. Myös lupaprosessit nopeutuvat. On tärkeää, että Etelä-Savossakin tunnistetaan vaikuttavimmat ilmastoteot ja päästään mukaan esimerkiksi tuuli-, aurinkovoima- ja vetyhankkeisiin, toteaa ylijohtaja Jari Mutanen.
Ilmastotiekartta koostuu neljästä merkittävimmästä päästö-/ nielusektorista
Tiekartta keskittyy päästövähennysten ja -nielujen kannalta tärkeimpiin päästösektoreihin, jotka ovat metsä, energia, maatalous ja ruoka sekä liikenne. Kullekin sektorille on asetettu omat, osin toisiaan tukevat, ilmastotavoitteet ja -toimenpiteet. Näissä on pyritty huomioimaan Etelä-Savon erityispiirteet.
Tiekartta on työstetty tiiviissä yhteistyössä sidosryhmien, kuten kuntien, aluetoimijoiden ja asiantuntijoiden kanssa työpajoissa ja työryhmissä. Tiekartta on tällä hetkellä sidosryhmien kommentoitavana. Valmis tiekartta julkaistaan toukokuussa 2023.
Etelä-Savon maakunnan tavoitteena on olla hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä
Suomi ja maakunnat tavoittelevat hiilineutraaliutta vuoteen 2035 mennessä ja hiilinegatiivisuutta pian sen jälkeen. Tämä tarkoittaa, että hiilidioksidipäästöt voivat olla samansuuruiset kuin hiilinielut. Hiilinieluja ovat esimerkiksi metsien ja soiden kasvillisuus sekä merien levät, jotka yhteyttäessään sitovat ilman hiilidioksidia.
Etelä-Savon tavoitteena on maakuntastrategian linjausten mukaisesti olla hiilineutraali maakunta vuoteen 2035 mennessä. Jotta tavoite saavutetaan, kasvihuonekaasupäästöjä tulee vähentää vähintään 80 % vuoden 2005 tasosta ja loput 20 % sitoa tai kompensoida kestävästi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ilmastoasiantuntija Jaana Leppänen, Etelä-Savon ELY-keskus, jaana.leppanen(at)ely-keskus.fi, p. 0295 036 392
Ylijohtaja Jari Mutanen, Etelä-Savon ELY-keskus, jari.mutanen(at)ely-keskus.fi, p. 0295 026 830
Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Jääkärinkatu 14, PL 164
50101 Mikkeli
0295 024 000http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-etela-savo
Etelä-Savon ELY-keskus tuottaa valtion aluehallinnon palveluja ja osallistuu maakunnan kehittämiseen Etelä-Savon maakunnan alueella. Palvelumme kohdistuvat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen, maaseutuun sekä ympäristöön ja luonnonvaroihin. Omaa toimialuetta laajemmin hoidamme rakennerahastotehtäviä Itä-Suomen alueella, koordinoimme vesienhoitoa Vuoksen vesistöalueella ja vastaamme valtakunnallisen TE-hallinnon asiakaspalvelukeskuksen toiminnasta. Viraston toimipaikka sijaitsee Mikkelissä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Etelä-Savon ELY-keskus
Leväseuranta käynnistynyt Etelä-Savossa - levätilanne rauhallinen19.6.2025 12:47:21 EEST | Tiedote
Valtakunnallinen ja maakunnallinen sinileväseuranta on käynnistynyt kesäkuun alussa ja seuranta jatkuu syyskuun loppuun saakka. Seurantakaudella sinileviä havainnoidaan ja niiden esiintymisestä tiedotetaan valtakunnallisesti viikoittain kesäkuun alusta elokuun loppuun. Etelä-Savossa tiedotetaan paikallisesti kuukausittain tai useammin sinilevätilanteen mukaan. Etelä-Savon leväseurannasta vastaa ELY-keskuksen kanssa yhteistyössä Suomen ympäristökeskus, kunnat ja yksityishenkilöt. Havainnoitsijat tallentavat levähavainnot Suomen ympäristökeskuksen ylläpitämään Järvi-meriwiki-verkkopalveluun tai ilmoittavat havaintonsa ELY-keskukselle havainnon tallentamiseksi. Etelä-Savon alueella on 15 viikoittain seurattavaa havainnointipaikkaa.
Itä-Suomeen vahva elinvoimakeskus vuonna 2026 – viraston toimipaikat Kuopioon, Joensuuhun ja Mikkeliin19.6.2025 09:05:02 EEST | Tiedote
Hallituksen esitys valtion aluehallintouudistusta koskevaksi lainsäädännöksi on hyväksytty. Vuoden 2026 alusta Suomeen perustetaan kymmenen alueellista elinvoimakeskusta nykyisten ELY-keskusten pohjalta. Samalla perustetaan valtakunnallinen Lupa- ja valvontavirasto. Etelä-Savon, Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon alueelle perustetaan Itä-Suomen elinvoimakeskus, jolla on toimipaikat Kuopiossa, Joensuussa ja Mikkelissä.
Haitallisiksi vieraslajeiksi luokiteltujen viitapihlaja-angervon ja valkopajuangervon siirtymäaika päättyy17.6.2025 14:14:24 EEST | Tiedote
Viitapihlaja-angervo ja valkopajuangervo ovat olleet suosittuja lajeja pihojen pensasaidoissa ja kaupunkien puistoalueilla. Ympäristöön levitessään ne kuitenkin muodostavat laajoja ja tiiviitä kasvustoja vieden tilaa alkuperäiseltä lajistolta, jonka takia ne on luokiteltu haitallisiksi vieraslajeiksi vuonna 2023. Lajeille annettiin kahden vuoden siirtymäaika, joka päättyy tänä kesänä 15.8.2025. Sen jälkeen niiden maahantuonti, kasvatus, myynti ja muu hallussapito sekä ympäristöön päästäminen on kiellettyä.
Etelä-Savon Jurakausi-hanke tuotti toimintamallin uusien sisältöjen kehittämiseksi vajaakäyttöisille rakennuksille17.6.2025 11:10:15 EEST | Tiedote
Etelä-Savon ELY-keskuksen hanke Julkisen rakennuskannan uudet sisällöt (Jurakausi) haki vastauksia kysymykseen, kuinka etsiä uutta käyttöä vajaakäyttöiselle julkiselle rakennuskannalle, ja miten uuden käytön edellyttämät muutokset voidaan tehdä taloudellisesti, teknisesti ja arkkitehtonisesti kestävällä tavalla. Hankkeen tulokset ovat hyödynnettävissä valtakunnallisesti ja nyt julkaistu kolmena verkkojulkaisuna.
Puolustustarvikealan yritysverkosto Savo Defence vieraili Pirkanmaalla9.6.2025 16:18:48 EEST | Tiedote
Puolustustarvikealan yritysverkosto Savo Defence järjesti viranomaisille ja sidosryhmille kutsuvierasmessut Ylöjärvellä. Messuilla esiteltiin jäsenyritysten teknologioita ja palveluita.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme