Ristinummelle syntyi yhteisöteos asukkaiden kanssa

Mosaiikkityöpajaa ohjasi kuvataiteilija Marja Kolu, jolle myönnettiin maakuntataiteilijan apuraha vuonna 2022. Palasista kokonaisuus -työpaja pidettiin Kuntsin modernin taiteen museossa ja siihen osallistui eri-ikäisiä asukkaita, myös lapsiperheitä.
Työpajassa syntyneet värikkäät mosaiikkiteokset koostettiin yhteen ja ne valettiin omille betonilaatoilleen. Lopputuloksena syntyi yhteisöteos, joka on sijoitettu Ristinummelle Sorvarinkadun puistoon.
–Yhteisöteos on retkikohde lähialueen kouluille ja päiväkodeille. Teoksessa voi tutkia esimerkiksi värejä ja kuvioita, kertoo kuvataiteilija Marja Kolu.
Palasista kokonaisuus -mosaiikkityöpaja on jatkoa Palosaaren torilla sijaitsevalle yhteisötaideteokselle, joka toteutettiin asukkaiden kanssa vuonna 2018.
Yhteisöteoksen toteutus kuuluu osana valtion rahoittamaa Ristinummen lähiöhanketta 2020–2022, jonka toteutukseen on osallistunut useita kaupungin tulosalueita ja yksiköitä.
Mosaiikkiteoksen kehikon ja pystytyksen hoiti Vaasan kaupungin kuntatekniikan omaisuudenhallinnan viherrakentamisen tiimi. Myös Vaasan kaupungin kulttuuripalvelut osallistui yhteisötaideteoksen toteuttamiseen.
Katso lisää: https://www.vaasa.fi/ristinummen-lahiokehittaminen/
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Viheraluehortonomi Leila Roininen, p. 0400959179, leila.roininen@vaasa.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa on helppo olla onnellinen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad
Kammarmusik och bakelser till mors dag – specialerbjudande gläder konsertbesökare5.5.2025 13:37:16 EEST | Pressmeddelande
På mors dagen den 11 maj får vi höra kammarmusik i stadshuset med musiker ur Vasa stadsorkester. Vi bjuder på ett specialerbjudande dagen till ära; konsertbiljett med kaffe och bakelse i pausen för 25 €.
Äitienpäivän kunniaksi kamarimusiikkia ja herkkuja – erikoistarjous ilahduttaa konserttivieraita5.5.2025 13:33:46 EEST | Tiedote
Äitienpäivänä 11.5. Vaasan kaupunginorkesteri soittaa kamarimusiikkia kaupungintalolla. Juhlan kunniaksi yleisölle on tarjolla erikoistarjous: konserttilippu sekä väliajalla tarjoiltavat kahvi ja leivos yhteishintaan 25 €.
Finlands Järnvägsmuseum samlar in minnen om Vasabanan - en berättarverkstad i Kuntsi museum för modern konst 10.5 kl. 12–155.5.2025 13:26:35 EEST | Pressmeddelande
Som ett nationellt ansvarsmuseum samlar Finlands Järnvägsmuseum in material relaterat till järnvägar, inklusive immateriellt kulturarv som minnesberättelser. Finlands Järnvägsmuseum ordnar en berättarverkstad om Vasabanan i Kuntsi museum för modern konst lördagen den 10.5 kl. 12–15.
Suomen Rautatiemuseo kerää Vaasan rataan liittyvää muistitietoa – tarinatyöpaja Kuntsin modernin taiteen museossa 10.5. klo 12–155.5.2025 13:26:32 EEST | Tiedote
Suomen Rautatiemuseo valtakunnallisena vastuumuseona kerää kokoelmiinsa rautateihin liittyvää aineistoa, myös aineetonta kulttuuriperintöä, kuten muistitietoa, ja toteuttaa Vaasan rautatiehen liittyvän tarinatyöpajan Kuntsin modernin taiteen museon tiloissa lauantaina 10.5 klo 12–15.
Fortfarande oklart vem som blir den nya caféföretagaren i Metviken5.5.2025 12:24:54 EEST | Pressmeddelande
Vasa stad fattade i slutet av april beslut om den nya företagaren för caféet i Metviksparken. Efter beslutet upptäcktes det emellertid oklarheter i anbudsförfrågan och staden bestämde sig för att avbryta upphandlingen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme