Huippusuositun Alex Schulmanin Kiirehdi rakkain kertoo hänen suomalaisesta isästään

Kun isä on kuollut, aikuinen poika vetäytyy kesämökille. Hänen mieleensä alkaa nousta muistoja: Alex pitää isälle seuraa, kun tämä putsaa kalaverkkoja. Alex istuu isän vieressä, kun tätä haastatellaan. Alex salakuljettaa isälle rapuja ja viskiä hoitokotiin.
Kiirehdi rakkain kertoo isän ja pojan rakastavasta suhteesta sekä isän vanhenemisesta ja kuolemasta. Kirjan nimi tulee Tove Janssonin sanoittamasta Syyslaulusta.
Alex Schulman on ruotsalainen kirjailija ja toisen polven julkkis. Sculman on vieraillut Suomessa usein. Isänsä taustan vuoksi hän on kertonut tuntevansa "määrittelemätöntä kaipuuta Suomeen".
Alex Schulmanin ensimmäinen suomennettu teos Unohda minut (Nemo 2017) on vavahduttava kuvaus äidin alkoholismista. Toinen suomennettu romaani, Polta nämä kirjeet (Nemo 2020), kertoo vaietusta sukusalaisuudesta kolmen sukupolven silmin. Teos nosti Schulmanin kansainväliseen suosioon. Romaanista on tehty myös elokuva. Sekä Unohda minut että Polta nämä kirjeet valittiin Ruotsissa Vuoden kirjaksi. Kun lapsuuden muistoista kertova Eloonjääneet ilmestyi syyskuussa 2020, sitä myytiin yksistään Ruotsissa puolessatoista kuukaudessa lähes 100 000 kappaletta. Kiinnostus kirjaa kohtaan oli niin suurta, että melkein kaikki sen ulkomaanoikeudet ostettiin huutokaupalla. Viime syksynä julkaistu Malman asema on Schulmanin ensimmäinen fiktiivinen teos. Muun muassa Helsingin Sanomat kutsui sitä "huippuluokan romaaniksi".
Suomessa Schulmanin teoksia on myyty yhteensä lähes 100 000 kappaletta.
Kiirehdi rakkain ilmestyy 14.3.2023.
Haastattelupyynnöt ja pdf-vedokset: jenni.heiti@otava.fi
Arvostelukappaleet: arvostelukappale@otava.fi
Yhteyshenkilöt
Jenni HeitiViestintäpäällikkö
Kaunokirjallisuus
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava
Muumilaakson neuleet ja muut syksyn upeat kädentaitokirjat Moreenilta19.6.2025 11:00:26 EEST | Tiedote
Muumilaakson väki marssii 80-vuotisjuhlansa riemuksi nyt neuleisiin. Loppukesään ja syksyyn ilmestyy myös suomalainen kattava keramiikkaopas, Niina Laitisen villasukkakirja, sekä upeita neulehuiveja ja jämälankasukkamalleja esittelevät teokset.
Nykyromantiikan kärkinimi Ana Huang aloittaa sporttiromanssisarjan19.6.2025 08:41:25 EEST | Tiedote
Romanttisen kirjallisuuden ja kirjasomen kansainväliseksi supertähdeksi noussut Ana Huang saapuu Suomeen Euroopan-kiertueellaan 9.7.2025.
Runollisen kaunis YA-fantasiaromaani ammentaa muinaissuomalaisista myyteistä18.6.2025 09:03:34 EEST | Tiedote
Kumpi valita: vapaus vai rakkaus? Katri Kauppisen Laulunpunojat on kaunis, tunteita kuohuva romaani kaipuusta ja juurista.
Uutuuskirja Yhtä rallia sukeltaa Jari-Matti Latvalan värikkääseen rallielämään16.6.2025 11:18:02 EEST | Tiedote
Riikka Smolander-Slotten uutuuskirja tuo kovimmat ja kuumimmat tarinat rallin sisäpiiristä yksiin kansiin! Toyota-tallipäällikkö ja rallin MM-sarjan hopeamitalisti Jari-Matti Latvala kertoo uudessa kirjassa Yhtä rallia suoraan ja vauhdikkaasti elämästään, urastaan ja kulisseista, joihin vain harva on päässyt.
Elina Warstan ja Jukka Laajarinteen kuvakirja kertoo, miten vapaus voi löytyä ystävyydestä ja joukkoon kuulumisesta16.6.2025 11:00:00 EEST | Tiedote
Lumoavasti kuvitettu ja kirjoitettu Tuuliajolla eli kuinka pilvien kiertolaiset eksyivät maan alle ja kohtasivat siellä jotakin hyvin kummallista syntyi tavallisesta poikkeavalla tavalla – kuvat edellä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme