Alajärvelle nousee ikäihmisten palvelutalo vastaamaan alueen palvelupaikkatarpeeseen
13.3.2023 09:00:00 EET | Rakennusliike Lapti Oy | Tiedote

Kaksikerroksiseen palvelutaloon tulee asukaspaikkoja yhteensä 46, joista 24 huonetta on tarkoitettu tehostettuun palveluasumiseen. Asuinhuoneiden lisäksi palvelutalossa löytyy molemmista kerroksista yhteiset ruoka- ja oleskelutilat, saunaosastot sekä henkilökunnan tiloja.
Kooltaan palvelukoti on reilu 2 700 m². Palvelutaloon kuuluu kaksi piha-aluetta, joista löytyy erilaisia oleskelualueita, pergoloita, marjapensaita ja viherkasveja.
”Kokeneena hoivatilarakentajana haluamme mahdollistaa tuleville asukkaille mielekkään arjen laadukkaassa palvelutalossa. Suunnitelmissa on esimerkiksi panostettu erityisesti isoon ja ammattimaiseen valmistuskeittiöön ja monipuolisiin piha-alueisiin. Olemme toteuttaneet onnistuneesti jo useita palvelutaloja ympäri Suomen esimerkiksi Hankasalmelle, Ulvilaan ja Vieremälle”, kertoo Laptin palvelu- ja toimitilayksikön hankekehityksestä ja myynnistä vastaava johtaja Tuomas Lindfors.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tuomas Lindfors, johtaja, hankekehitys ja myynti, palvelu- ja toimitilat, Rakennusliike Lapti Oy, p. 040 590 3917, tuomas.lindfors@lapti.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Lapti lyhyesti
Lapti on monipuolinen ja vakavarainen kotimainen rakennusliike. Rakennamme yhdessä asiakkaidemme ja yhteistyökumppaneidemme kanssa koteja, toimitiloja, päivä- ja hoivakoteja, kouluja sekä sairaaloita ympäri Suomea. Meillä työskentelee noin 400 alan ammattilaista. Vaikuttavasta jäljestämme kertovat niin viimeistelty kädenjälki kuin yhteistyöstämme syntyvä lämmin muistijälki. www.lapti.fi
Vaikuttavaa jälkeä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Rakennusliike Lapti Oy
Laptin liikevaihto kasvussa, vahva taloudellinen asema27.2.2026 12:00:00 EET | Tiedote
Vuosi 2025 oli Rakennusliike Laptille kasvun ja talouden vahvistumisen vuosi. Laptin liikevaihto kasvoi vuonna 2025 reilut 15 %: liikevaihto oli 260,4 M€ ja liiketulos 2,6 M€. Yhtiö on säilyttänyt erinomaisen vakavaraisuutensa – sen omavaraisuusaste oli 55,0 %. Lapti lähtee vuoteen 2026 yli 400 M€:n voitetulla ja tulouttamattomalla hankekannalla sekä neljällä rakenteilla olevalla RS-asuntokohteella.
Myllypellon koulun rakentaminen alkaa Raisiossa5.2.2026 08:30:00 EET | Tiedote
Myllypellon koulun rakentaminen alkaa Raisiossa. Kouluun avautuu 5–9. luokkien opetustilojen lisäksi Mylly-Antin koulun toimintatilat sekä kirjasto- ja nuorisotilat elokuussa 2028.
Ylikylän koulun ja alueen urheiluseurojen käyttöön valmistui uusi liikunta- ja tapahtuma-areena Kempeleessä29.1.2026 08:00:00 EET | Tiedote
Ylikylän koulu Kempeleessä laajeni nykyaikaisella liikuntaan ja tapahtumiin soveltuvalla Pekka Rinne -areenalla sekä erityisopetuksen ja iltapäiväkerhon tiloilla.
Oulun Kynsilehtoon nousee palvelukeskus Kuurojen palvelusäätiölle20.1.2026 08:00:00 EET | Tiedote
Oulun Kynsilehdossa on alkanut viittomakielistä palvelua tarjoavan palvelukeskuksen rakentaminen. Kuurojen palvelusäätiön uusi palvelukeskus valmistuu Sienikujalle loppuvuodesta 2026 ja tarjoaa asiakkailleen palveluasumista sekä päivätoimintaa.
KYS Uusi Sydän -rakennusprojektin viimeinen vaihe alkamassa Kuopiossa14.1.2026 14:09:08 EET | Tiedote
Pohjois-Savon hyvinvointialueen aluehallitus hyväksyi 1.12.2025 KYS Uusi Sydän -projektin neljännen, eli viimeisen vaiheen käynnistämisen vuoden 2026 alussa. Neljännen toteutusvaiheen allianssisopimus allekirjoitettiin KYSillä viime viikon lopulla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

