SDP:n Matias Mäkynen: SDP:n talousvaihtoehdossa hyvinvointi on ytimessä
10.3.2023 10:29:24 EET | SDP | Tiedote

SDP julkisti torstaina linjauksensa, miten ennaltaehkäisyyn panostamalla voidaan vahvistaa julkista taloutta. SDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Matias Mäkysen mukaan SDP haluaa herättää keskustelua ajattelutavan muutoksesta, jota Suomessa tarvitaan myös laajemmin.
- Teettämämme laskelmat osoittavat, että panostamalla ihmisten terveyteen ja ennaltaehkäisemällä esimerkiksi kansansairauksia voidaan paitsi lisätä koettua hyvinvointia, myös kasvattaa työllisyyttä ja vahvistaa julkista taloutta merkittävästi.
SDP:n tavoitteena on luoda tulevalla vaalikaudella kansallinen hyvinvointiohjelma laajassa yhteistyössä eri tahojen kanssa. Yksi osa ohjelmaa olisivat hyvinvointipysäkit eli vapaaehtoiset aikuisten terveystarkastukset, joihin kaikki yli 18-vuotiaat kutsuttaisiin 3–5 vuoden välein, riskiryhmiin kuuluvat useammin. Konsulttiyhtiö FCG:n laskelmien perusteella kahdessa vaalikaudessa olisi mahdollista saada jopa 1,9 miljardin säästöt ja yli 100 000 uutta työllistä, mikäli vähiten tuloja saavaan viidennekseen kuuluvien terveys saataisiin nostettua samalle tasolle seuraavaan tuloviidennekseen kuuluvien kanssa.
- Tästä näkökulmasta katsottuna on entistäkin käsittämättömämpää, että kokoomus ajaa edelleen miljarditason leikkauksia sosiaali- ja terveyspalveluihin. Elina Valtonen ei torstai-illan A-Talkissa pystynyt vieläkään kertomaan, mihin nämä indeksijarruiksi, höttöisiksi tehokkuusohjelmiksi ja epämääräisiksi "muiksi menosäästöiksi" verhotut leikkaukset kohdistuisivat. Kyse ei ole vain ihmisille tärkeiden arjen palveluiden ja heikoimmassa asemassa olevien toimeentulon heikentämisestä vaan leikkauksista, jotka kohdistuvat suoraan tulevaisuuden kasvuun.
Kokoomuksen sosiaali- ja terveyspalveluihin kohdistuvat leikkaustavoitteet kertovatkin puolueen ajattelun lyhytnäköisyydestä, toteaa Mäkynen.
- Kokoomuksen maailmassa talous- ja työllisyystoimiksi lasketaan vain leikkaukset, työttömien kurjistaminen ja työntekijöiden oikeuksien heikentäminen. Ei nähdä, että ihmisten hyvinvointiin ja jaksamiseen panostaminen sekä talouden ja työllisyyden kasvu kulkevat käsi kädessä. Tämä johtaa kierteeseen, jossa neljän vuoden välein ensin leikataan ja sitten paikataan leikkausten aiheuttamaa vahinkoa lisämenoilla. Suomalaiset ansaitsevat parempaa.
Mäkynen peräänkuuluttaa kaikilta puolueilta malttia panostaa kasvun aineksiin myös pidemmällä aikavälillä. Tämä tarkoittaa määrätietoisia panostuksia ihmisten hyvinvointiin, terveyteen ja osaamiseen sekä ymmärrystä siitä, että toimivista sosiaali- ja terveyspalveluista huolehtiminen on tehokas työllisyystoimi.
- Tarvitsemme asennemuutosta. Uupumus, mielenterveysongelmat ja kansansairaudet tulevat julkiselle taloudelle kalliiksi ja hintalappu vain kasvaa tulevina vuosina. Suomella ei ole varaa siihen, että kaikki ehdotukset ihmisten hyvinvoinnin parantamiseksi tuomitaan oikeistopuolueiden taholta saman tien epärealistisiksi. Viestimme on: tulkaa mukaan kehittämään kansallista hyvinvointiohjelmaa ja tuokaa omat ehdotuksenne pöytään. Me kyllä kuuntelemme avoimin mielin.
Yhteyshenkilöt
Matias MäkynenSDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja
Puh:040 509 4409matias.makynen@eduskunta.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP
SDP:n varapuheenjohtaja Razmyar: Suomen epäonnistunein valtiovarainministeri soittaa jälleen samaa levyä23.7.2026 12:20:01 EEST | Tiedote
Perussuomalaiset näyttää löytäneen jälleen tutun levyn taloushuolien karkottamiseen, toteaa SDP:n varapuheenjohtaja Nasima Razmyar. Vastuunotto heikosta taloustilanteesta jää valtiovarainministeripuolueella vähäisemmäksi.
SDP:n Näkkäläjärvi: Vaalirahoituksen avoimuutta on lisättävä ja vaalirahoitusta koskevaa lainsäädäntöä on uudistettava22.7.2026 13:10:14 EEST | Tiedote
Viime viikkoina on käyty tärkeää keskustelua vaalirahoituksesta ja sen merkityksestä yhteiskunnalliseen päätöksentekoon. Ilman sitä, että Suomessa osa vaalirahoituksesta on julkista, tätä tärkeää yhteiskunnallista keskustelua ei olisi voitu käydä. Valitettavasti vaalirahoitus on julkista vain ilmoitusvelvollisten ehdokkaiden osalta ja Valtiontalouden tarkastusviraston mukaan eduskuntavaaleissa 2023 jopa 56 % tukisuorituksista jäi hämärän peittoon. Johtopäätös tästä on selkeä. Vaalirahoituksen avoimuutta on lisättävä merkittävästi. Onko Orpon hallitus valmis siihen vai tyydytäänkö nykytilaan, jossa vaalirahoituksesta valtaosa jää piiloon? SDP:n puoluesihteeri Mikkel Näkkäläjärvi kysyy.
SDP:n varapuheenjohtaja Nasima Razmyar: Hallituksen uusi lääkekorvauslinja heikentää suomalaisten luottamusta terveydenhuoltoon10.7.2026 08:29:07 EEST | Tiedote
Orpon hallituksen uusi lääkekorvauslinjaus kasvattaa terveyseroja ja heikentää suomalaisen terveydenhuollon yhdenvertaisuutta.
SDP:n varapuheenjohtaja Perholehto: Kokoomus ei voi pestä käsiään Rydmanista pelkillä somepostauksilla2.7.2026 18:06:12 EEST | Tiedote
SDP:n varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Pinja Perholehto pitää kokoomusministereiden julkista arvostelua sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin sosiaalityön tutkimusrahoitusta koskevista linjauksista hurskasteluna. Kokoomuksen ministerit Hanna-Kaisa Ikonen, Mari-Leena Talvitie ja Karoliina Partanen viestivät sosiaalisessa mediassa torstaina, ettei politiikka saa puuttua tieteen vapauteen ja että tutkimusrahoituksen on perustuttava avoimiin ja tieteellisiin perusteisiin. Perholehdon mukaan viesti on oikea, mutta räikeässä ristiriidassa hallituksen varsinaisten tekojen kanssa.
SDP:n Niina Malm: Arkipyhien poisto ei käy SDP:lle24.6.2026 18:22:20 EEST | Tiedote
Perussuomalaisten ja kokoomuksen johdosta väläytettiin eilen arkipyhien poistoa. SDP:lle tämä ei sovi, linjaa SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
