Moni siitepölyallerginen hyötyisi siedätyshoidosta
20.3.2023 07:00:00 EET | Allergia-, Iho- ja Astmaliitto ry | Tiedote

Allergia-, iho- ja astmaliitto toivoo, että siedätyshoitoa käytettäisiin enemmän allergioiden hoidossa. Kansainvälisesti verrattuna siedätyshoitoa saa Suomessa melko vähän. Useimmiten siedätykseen pääsee vasta, kun potilas on itse pyytänyt sen aloittamista.
Siedätyshoito tuo pitkäkestoisen avun hankalaoireisesta siitepölyallergiasta kärsivälle. Osa allergisista tulee hoidossa täysin oireettomiksi, ja suurella osalla allergiaoireet lievenevät huomattavasti, jolloin heidän lääkkeiden tarve vähenee ja elämänlaatu paranee. Teho säilyy useita vuosia hoidon lopettamisen jälkeen.
– Siitepölyallergialla on laajasti elämään vaikuttavia negatiivisia vaikutuksia. Erilaisten oireiden lisäksi allerginen voi joutua pahimmillaan sulkeutumaan neljän seinän sisälle koko siitepölykauden ajaksi, kertoo allergia-, iho- ja astma-asiantuntija Katariina Ijäs.
– Useat allergiset ovat kertoneet minulle, miten siedätyshoito on mullistanut heidän elämänsä. Sen ansiosta heidän oireensa ovat parantuneet, he ovat pystyneet liikkumaan ulkona ja ihmisten ilmoilla sekä saaneet nukuttua paremmin, Ijäs jatkaa.
Suomalaisista joka viides sairastaa siitepölyallergiaa. Sen oireita ovat vesinuha, aivastelu, nenän kutina ja tukkoisuus, yskä sekä astmaoireet. Useimmilla myös silmät punoittavat, kutisevat, kirvelevät sekä vetistävät. Allergista nuhaa sairastavilla on 2–3,5-kertainen riski sairastua astmaan.
Tablettisiedätyshoito on helppo toteuttaa
Siedätyshoito on allergian syynmukaista hoitoa. Hoidon tarkoituksena on totuttaa ja siedättää elimistö allergiaa aiheuttavaan aineeseen. Hoitoa saa niin julkisessa kuin yksityisessäkin terveydenhuollossa. Siitä hyötyvät erityisesti allergiset, joiden oireet eivät pysy kurissa normaalilla allergialääkityksellä tai joiden unenlaatu, keskittyminen tai päivittäiset toimet häiriintyvät oireilun takia.
Päätöksen siedätyshoidon aloittamisesta tekee allergioiden hoitoon perehtynyt lääkäri yhdessä potilaan kanssa. Hoitoa saa tällä hetkellä pistos- ja kielenalustablettihoitoina. Erityisesti tablettisiedätyshoito on helppo toteuttaa. Sitä voi saada yli 18-vuotiaat koivun siitepölyallergiaan sekä aikuiset ja yli 5-vuotiaat lapset timotein siitepölyallergiaan.
Allergiaviikko on Allergia-, iho- ja astmaliiton vuosittainen kampanja, jonka tarkoituksena on lisätä tietoisuutta allergioista ja niiden hoidosta. Viikkoa vietetään tänä vuonna 20.–26.3., jolloin liiton jäsenyhdistykset järjestävät eri puolilla Suomea tapahtumia, tarjoavat tietoa, neuvontaa ja vertaistukea.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Asiantuntija, allergia, iho ja astma, Katariina Ijäs, Allergia-, iho- ja astmaliitto, puh. 040 188 1540, katariina.ijas@allergia.fi
Siedätyshoitoa saaneiden siitepölyallergisten haastattelupyynnöt: verkkoasiantuntija Anu Sauliala, Allergia-, iho- ja astmaliitto, puh. 044 514 7957, anu.sauliala@allergia.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Allergia-, iho- ja astmaliitto parantaa allergiaa, ihosairauksia ja astmaa sairastavien sekä palovamman kokeneiden elämänlaatua.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Allergia-, Iho- ja Astmaliitto ry
Järjestöt muistuttavat: Ihorauhaa täytyy edistää22.10.2026 10:01:00 EEST | Tiedote
Järjestöjen kyselyssä yli 80 prosenttia ihosairautta sairastavista koki, että heidän ihorauhaansa on rikottu. Allergia-, iho- ja astmaliitto ja Psoriasisliitto nostavat aiheen esiin Maailman psoriasispäivänä 29.10.2026 ja Ihoviikolla 26.10.–1.11.2026
”Ota minut tosissasi” – ruoka-allergista on kuunneltava13.10.2026 08:15:00 EEST | Tiedote
Ruoka-allergia on otettava tosissaan aina, kun allergiselle valmistetaan tai tarjoillaan ruokaa, muistuttaa Allergia-, iho- ja astmaliitto Ruoka-allergiapäivänä 13.10. Pienikin määrä allergisoivaa ruoka-ainetta voi aiheuttaa vakavia oireita.
Atooppinen ihottuma käy kukkarolle – ja vaikuttaa koko elämään14.9.2026 09:02:00 EEST | Tiedote
Atooppista ihottumaa sairastavat tarvitsevat kokonaisvaltaista hoitoa ja tukea, muistuttaa Allergia-, iho- ja astmaliitto 14.9. Atopiapäivänä. Atooppinen ihottuma ei ole vain oireita iholla, vaan se voi heikentää unta, mielenterveyttä, ihmissuhteita, opiskelu- ja työkykyä sekä taloudellista toimeentuloa.
Ilmastonmuutos koettelee hengitystä – helle ja maastopalot pahentavat astmaa24.8.2026 06:12:00 EEST | Tiedote
Helleaallot ja laajat maastopalot Euroopassa muistuttavat, että ilmastonmuutos on myös terveyskysymys. Ilmastonmuutos lisää astman riskiä ja kuormittaa erityisesti hengityselinsairauksia sairastavia, painottaa Allergia-, iho- ja astmaliitto.
Näin suojaat lapsen ihon auringolta12.6.2026 10:12:00 EEST | Tiedote
Iho muistaa saamansa auringon UV-säteilyn koko elämän ajan. Siksi lapsen suojaaminen auringolta on tärkeää jo varhaislapsuudesta lähtien. Paras suoja syntyy varjosta ja peittävistä vaatteista – aurinkovoide täydentää suojaa silloin, kun ihoa jää paljaaksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

