Tom of Finlandin näyttely Rohkea matka täyttää Kiasman intohimolla
13.3.2023 15:16:16 EET | KIASMA | Tiedote

Näyttelyssä on esillä teoksia Los Angelesissa sijaitsevan Tom of Finland -säätiön kokoelmista sekä Suomen Kansallisgallerian kokoelmista, minkä lisäksi nähdään myös teoksia julkisista ja yksityisistä kokoelmista niin Suomesta kuin ulkomailta. Piirustusten ohessa on esillä arkistomateriaalia, taiteilijan asuja ja muistoesineitä, kirjeitä, julkaisuja, lehtiä ja elokuva.
Näyttelyyn sisältyy myös tuotantoyhtiö Donkey Hotelin tuottama virtuaaliympäristö, jossa katsoja pääsee tutustumaan Tom of Finlandin entiseen työhuoneeseen Los Angelesissa osoitteessa 1421 Laveta Terrace. Nykyisin yleisesti TOM Housena tunnetussa talossa taiteilija asui ja työskenteli elämänsä viimeisen vuosikymmenen.
Näyttelyn tarinallisena lähtökohtana ovat Tom of Finlandin (s. Touko Valio Laaksonen, 8.5.1920–7.11.1991) elämänvaiheet, joiden kautta tarkastellaan hänen kuusi vuosikymmentä kattavaa toimintaansa. Keskeisiä tapahtumia ja paikkoja ovat nuoruus maaseudulla, aika asepalveluksessa, muutto kaupunkiin, sodan jälkeinen kausi ja monet matkat Euroopassa ja Amerikassa. Teoksissa toistuvat Tom of Finlandin vakiohahmot kuten metsuri, motoristi, toimistotyöläinen, sotilas ja poliisi.
”Kuvaan teoksissani johdonmukaisesti maskuliinista kauneutta. Totta kai liioittelen lihaksia ja sukuelimiä, siitähän kuvien unenkaltaisuus juuri syntyy.” -Tom of Finland, Sex Press, La Martiniere, 2012
Tom of Finlandin kuvaamissa mielikuvituskohtauksissa eteemme aukeaa nautinnon, himon ja hyväksyttävyyden maailma. Näyttely sijoittaa taiteilijan tuotannon laajempaan yhteyteen, joka liittyy välittömästi kansainvälisen LGBTQI+-liikkeen ja -kulttuurin historiaan. Samaan aikaan avautuu Kiasman omista kokoelmista koottu queer-näyttely, Dreamy. Näyttelyn keskiössä on LGBTQI+ -identiteetteihin kohdistuvien asenteiden historiallinen jatkumo, mikä osaltaan korostaa Tom of Finlandin taiteen uraauurtavaa merkitystä.
Näyttelyn kuratoinnista vastaavat museonjohtaja Leevi Haapala ja näyttelyintendentti João Laia. Sen yhteydessä julkaistavaan kirjaan sisältyy näyttelyä varten tilattuja artikkeleita, aiemmin julkaistuja tekstejä sekä otteita yhdestä Tom of Finlandin viimeiseksi jääneistä haastatteluista.
Kiasma kiittää kaikkia alla lueteltuja sekä nimettömiä tahoja, jotka ovat teoksia lainaamalla mahdollistaneet tämän näyttelyn: Tom of Finland Foundation, Los Angeles; MOCA – The Museum of Contemporary Art, Los Angeles / Tom of Finland Foundationin lahjoitus; SFMOMA – San Francisco Museum of Modern Art / Tom Nicollin lahjoitus; Kaarinan kaupunki, Galerie Judin, Berliini; Michele Barbati Collection, Los Angeles; Susanna Luoto, Helsinki; Collection of John Morace & Tom Kennedy, Los Angeles; Collection of Mark Grotjahn, Los Angeles; Miettinen Collection, Berlin–Helsinki; MSC Finland – Tom's Club, Helsinki; Seppo Fränti, Helsinki; Tuomo Niemelä, Helsinki; Graham Steele & Ulysses de Santi, Los Angeles; Jori Svärd, Helsinki; Arto Winter, Tukholma; Beth Rudin DeWoody, West Palm Beach; sekä yksityiset keräilijät.
Tom of Finland – Rohkea matka
28.4.–29.10.2023
Pressikuvia: https://press.kiasma.fi/media/tom-of-finland/
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja medialle:
Leevi Haapala, museonjohtaja, leevi.haapala@kiasma.fi
João Laia, intendentti, joao.laia@kiasma.fi
Kiasman viestintä:
Piia Laita, viestintäpäällikkö, piia.laita@kiasma.fi, 0294 500 507
Kiira Koskela, tiedottaja, kiira.koskela@kiasma.fi, 0294 500 631
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Nykytaiteen museo Kiasma on osa Kansallisgalleriaa yhdessä Ateneumin ja Sinebrychoffin taidemuseoiden kanssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta KIASMA
Hora, madonna, Barbie, rovdjur eller Messias? I Emma Ainalas verk prövar kvinnor ut roller som har pålagts dem8.10.2026 12:15:12 EEST | Pressmeddelande
Emma Ainala öppnar i sina oljemålningar för betraktaren en lockande och kaotisk värld där Barbie kan vara en messias och Ofelia kan drunkna i en soffa istället för i en flod. Temana som flödar fram ur kvinnligheten och blickens betydelser får nya nyanser i de verk Ainala har framställt för utställningen, där hon borrar sig ännu djupare ner i undermedvetna och delade erfarenheter i nutiden. Utställningen Like a Prayer är den tills vidare bredaste översikten över hennes verk. Den visas på Kiasma 9.10.2026–14.2.2027.
Huora, madonna, Barbie, peto vai messias? Emma Ainalan teoksissa naiset koettelevat heille asetettuja rooleja8.10.2026 12:15:12 EEST | Tiedote
Emma Ainala avaa öljyvärimaalauksissaan katsojan eteen viettelevän ja kaoottisen maailman, jossa Barbie voi olla messias ja Ofelia hukkua joen sijaan sohvaan. Naiseudesta ja katseen merkityksistä kumpuavat teemat saavat uusia sävyjä näyttelyyn valmistuneissa teoksissa, joissa Ainala porautuu entistä syvemmälle alitajuisiin ja jaettuihin kokemuksiin nykyajasta. Like a Prayer -näyttely on tähän mennessä laajin katsaus hänen tuotantoonsa. Se on esillä Kiasmassa 9.10.2026–14.2.2027.
Whore, Madonna, Beast, Barbie, or Messiah? In Emma Ainala’s art women push against their allotted roles8.10.2026 12:15:12 EEST | Press release
In her oil paintings Emma Ainala opens up a seductive, chaotic world to the viewer, a world where Barbie can be a Messiah and Ophelia can drown in a sofa instead of a river. Ainala’s themes spring from being a woman, while the various meanings of the gaze take on new overtones in works made specifically for the exhibition. Here, Ainala drills down into subconscious, shared experiences of our present moment. Like a Prayer is the most extensive overview of her work to date. It will be at Kiasma 9.10.2026–14.2.2027.
Kiasmas program 2027: Förutom Kalervo Palsa, Monster Chetwynds deltagarbaserade installation och Ars Fennica-kandidaternas utställning29.9.2026 10:02:00 EEST | Pressmeddelande
Kalervo Palsas konst öppnar sig under våren ur ett nytt perspektiv, på en utställning där vi får begrunda hans konst parallellt med nutidskonstnärers. Förutom Antony Gormleys storutställning får vi på Kiasma se internationella soloutställningar av Monster Chetwynd och Ann Lislegaard. Chetwynd är känd för sina deltagarbaserade installationer och sin vilda gör-det-själv-estetik. Lislegaard använder sig av sci-fi då hon behandlar mänsklighetens stora frågor. Utställningen som visar konst av kandidaterna till Ars Fennica 2027 öppnar under hösten.
Kiasman ohjelmisto 2027: Kalervo Palsan lisäksi Monster Chetwyndin osallistava installaatio ja Ars Fennica -ehdokkaiden näyttely29.9.2026 10:02:00 EEST | Tiedote
Kalervo Palsan taide avautuu keväällä uudesta näkökulmasta näyttelyssä, jossa hänen tuotantoaan tarkastellaan rinnakkain nykytaiteilijoiden kanssa. Antony Gormleyn suurnäyttelyn lisäksi Kiasmassa nähdään kansainväliset soolonäyttelyt Monster Chetwyndiltä ja Ann Lislegaardilta. Chetwynd tunnetaan osallistavista installaatioistaan ja villistä tee-se-itse-estetiikastaan. Lislegaard hyödyntää scifiä tarkastellessaan ihmiskunnan suuria kysymyksiä. Ars Fennica 2027 -palkintoehdokkaiden taidetta esittelevä näyttely avautuu syksyllä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
