Foodoran Suuri suomalainen ruokabarometri paljastaa: Puolue-erot näkyvät kiistatta myös ruokatottumuksissa

Foodoran Suuri suomalainen ruokabarometri selvitti suomalaisten ruokatottumuksia loppuvuodesta 2022. Vastaajia oli yli 3 000 ympäri maan, ja he edustavat iältään ja sukupuoleltaan Suomen väestöä. Tutkimuksessa haluttiin selvittää esimerkiksi suomalaisten lempiruokia, ruokatottumuksia ja ruoantilauspalveluiden käyttöä. Lisäksi barometri selvitti vastaajien puoluekannan kahdeksan suurimman puolueen puitteissa, ja se paljastaa kiinnostavia eroja eri puolueiden kannattajien ruokatottumuksissa.
- Perinteisempinä ruokapuolueina erottuvat SDP ja keskusta, joiden kannattajille suomalainen kotiruoka on ylivoimaisesti mieluisinta. Myös perussuomalaisten kannattajat suosivat perinteisiä suomalaisia kotiruokia, mutta lisäksi heidän lempiruoissaan korostuvat lihaisammat vaihtoehdot, kuten hampurilaiset, grilliruoka ja kebab, kertoo Foodoran toimitusjohtaja Joonas Kuronen.
Kokoomuksen ja RKP:n kannattajat nauttivat jopa luksuksena pidetyistä ruoista: kokoomuslaiset syövät mieluiten mereneläviä, kun taas RKP:n äänestäjät innostuvat sushista. Vihreiden ja vasemmistoliiton kannattajat syövät muiden puolueiden äänestäjiä huomattavasti enemmän kasvisruokia sekä Lähi-idän ja Aasian makuja, kuten intialaista, japanilaista ja thaimaalaista.
- On syytä huomata, että vihreiden ja perussuomalaisten lempiruoat korostuvat toisiinsa nähden vastakkaisina. Ruokalajit, jotka vihreiden kannattajilla korostuvat suosikkiruokina, eivät ole perussuomalaisten suosikkiruokien listalla. Esimerkiksi vihreistä 21 prosenttia pitää kasvisruokaa lempikategorianaan, perussuomalaisista vain 3 prosenttia, Joonas Kuronen sanoo.
Kokoomuslaiset käyvät ahkerimmin ravintolassa, vihreät tilaavat ruokaa kotiin
Barometristä selviää, että vihreiden, vasemmiston ja kokoomuksen äänestäjät tilaavat ravintolaruokaa kotiin ahkerimmin. Vihreiden ruoantilausaktiivisuutta selittää äänestäjien keskittyminen pääkaupunkiseudulle ja suuriin kaupunkeihin, joissa äänestäjillä on laajimmat ruoantilausmahdollisuudet. Vihreät tilaavat myös ruokaostoksia kotiin kaikkein eniten.
- Kokoomuslaiset erottuvat tutkimuksesta käymällä eniten ravintolassa, sillä jopa 23 prosenttia puolueen äänestäjistä syö ravintolassa viikoittain. Koko Suomen keskiarvo on 16 prosenttia, ja perussuomalaisten kannattajat käyvät ravintolassa kaikkein harvimmin (13 %), Joonas Kuronen kertoo.
Barometrin mukaan vanhemmat ikäluokat ovat tottuneet kokkaamaan kotona, sillä päivittäinen kokkausaktiivisuus korostuu yli 55-vuotiaissa. Eniten kokkausaktiivisuutta on puolueista kristillisdemokraattien, RKP:n, vihreiden ja SDP:n äänestäjissä.
*Foodoran Suuri suomalainen ruokabarometri -tutkimuksen toteutti Miltton Oy:n Research & Insight -tutkimustiimi Foodoran toimeksiannosta. Vastaajat rekrytoitiin Norstat Finlandin paneelista ja vastaukset kerättiin 7.12.–19.12.2022 välillä. Kyselyyn osallistui yhteensä 3 152 vastaajaa, ja vastaajat edustivat iältään ja sukupuoleltaan Suomen väestöä. Tutkimuksen kokonaisvirhemarginaali on 2 prosenttia suuntaansa.
Lempiruoat puolueittain: Mitkä ovat eri puoluetta äänestävien suosikkiruokia?
Kasvisruoka: SDP 6 prosenttia, Keskusta 6 prosenttia, Kokoomus 5 prosenttia, RKP 5 prosenttia, Kristillisdemokraatit 11 prosenttia, Vihreät 21 prosenttia, Vasemmistoliitto 13 prosenttia, Perussuomalaiset 3 prosenttia.
Keitot: SDP 11 prosenttia, Keskusta 9 prosenttia, Kokoomus 5 prosenttia, RKP 4 prosenttia, Kristillisdemokraatit 12 prosenttia, Vihreät 4 prosenttia, Vasemmistoliitto 7 prosenttia, Perussuomalaiset 15 prosenttia.
Kebab: SDP 8 prosenttia, Keskusta 11 prosenttia, Kokoomus 5 prosenttia, RKP 4 prosenttia, Kristillisdemokraatit 12 prosenttia, Vihreät 4 prosenttia, Vasemmistoliitto 7 prosenttia, Perussuomalaiset 15 prosenttia.
Sushi: SDP 10 prosenttia, Keskusta 18 prosenttia, Kokoomus 12 prosenttia, RKP 31 prosenttia, Kristillisdemokraatit 14 prosenttia, Vihreät 14 prosenttia, Vasemmistoliitto 14 prosenttia, Perussuomalaiset 8 prosenttia.
Intialainen: SDP 16 prosenttia, Keskusta 8 prosenttia, Kokoomus 18 prosenttia, RKP 9 prosenttia, Kristillisdemokraatit 24 prosenttia, Vihreät 25 prosenttia, Vasemmistoliitto 22 prosenttia, Perussuomalaiset 9 prosenttia.
Grilli: SDP 16 prosenttia, Keskusta 28 prosenttia, Kokoomus 20 prosenttia, RKP 11 prosenttia, Kristillisdemokraatit 10 prosenttia, Vihreät 9 prosenttia, Vasemmistoliitto 10 prosenttia, Perussuomalaiset 27 prosenttia.
Suomalainen kotiruoka: SDP 46 prosenttia, Keskusta 59 prosenttia, Kokoomus 33 prosenttia, RKP 24 prosenttia, Kristillisdemokraatit 43 prosenttia, Vihreät 25 prosenttia, Vasemmistoliitto 31 prosenttia, Perussuomalaiset 48 prosenttia.
Ruoantilaus -puolueittain: Kuinka usein eri puolueiden äänestäjät tilaavat kotiin ravintolaruokaa?
SDP: Vähintään kerran viikossa 7 prosenttia, Muutaman kerran kuussa 12 prosenttia, Kerran kuussa 17 prosenttia, Muutaman kerran vuodessa 21 prosenttia, Harvemmin 43 prosenttia.
Keskusta: Vähintään kerran viikossa 8 prosenttia, Muutaman kerran kuussa 13 prosenttia, Kerran kuussa 9 prosenttia, Muutaman kerran vuodessa 21 prosenttia, Harvemmin 48 prosenttia.
Kokoomus: Vähintään kerran viikossa 10 prosenttia, Muutaman kerran kuussa 18 prosenttia, Kerran kuussa 16 prosenttia, Muutaman kerran vuodessa 23 prosenttia, Harvemmin 33 prosenttia.
RKP: Vähintään kerran viikossa 7 prosenttia, Muutaman kerran kuussa 20 prosenttia, Kerran kuussa 15 prosenttia, Muutaman kerran vuodessa 22 prosenttia, Harvemmin 36 prosenttia.
Kristillisdemokraatit: Vähintään kerran viikossa 3 prosenttia, Muutaman kerran kuussa 2 prosenttia, Kerran kuussa 14 prosenttia, Muutaman kerran vuodessa 24 prosenttia, Harvemmin 31 prosenttia.
Vihreät: Vähintään kerran viikossa 10 prosenttia, Muutaman kerran kuussa 15 prosenttia, Kerran kuussa 20 prosenttia, Muutaman kerran vuodessa 24 prosenttia, Harvemmin 35 prosenttia.
Vasemmistoliitto: Vähintään kerran viikossa 10 prosenttia, Muutaman kerran kuussa 15 prosenttia, Kerran kuussa 20 prosenttia, Muutaman kerran vuodessa 21 prosenttia, Harvemmin 35 prosenttia.
Perussuomalaiset: Vähintään kerran viikossa 7 prosenttia, Muutaman kerran kuussa 16 prosenttia, Kerran kuussa 18 prosenttia, Muutaman kerran vuodessa 23 prosenttia, Harvemmin 37 prosenttia.
Totaali – Suomen Väestö: Vähintään kerran viikossa 8 prosenttia, Muutaman kerran kuussa 14 prosenttia, Kerran kuussa 16 prosenttia, Muutaman kerran vuodessa 23 prosenttia, Harvemmin 39 prosenttia.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
PR and Communications Lead Kyösti Hagert
kyosti.hagert(a)foodora.fi
+358 45 162 3300
Kyösti HagertPR and Communications LeadFoodora
Puh:+358451623300kyosti.hagert@foodora.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Pohjoismaiden suurin ruoan ja päivittäistavarakaupan alan alustatalousyhtiö Foodora on osa saksalaista Delivery Hero -konsernia, joka on toimialansa johtavimpia yrityksiä ympäri maailman. Suomessa yli 100 paikkakunnalla toimiva Foodora on aloittanut toimintansa vuonna 2007, ja nykyään Foodoran toimistolla työskentelee noin 200 ihmistä. Foodora toimittaa ravintolaruoat, päivittäistavarat ja paljon muuta suoraan ovelle alle puolessa tunnissa. Foodora tekee elämästä lempeämpää, ja mahdollistaa siten keskittymisen elämän tärkeisiin asioihin. Onneksi on Foodora, oikotie hyvään elämään.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Foodora
Suolakurkku jakaa kansaa – joka neljäs hampurilaisen tilaaja jättää sen pois12.2.2025 08:50:00 EET | Tiedote
Foodoran tuoreen datan perusteella peräti 23 prosenttia hampurilaisten tilaajista halusi vuonna 2024 suolakurkut pois hampurilaisen välistä. Luku on merkittävä, koska hampurilainen on Foodoran toiseksi tilatuin annos pizzan jälkeen.
Foodora ja SPR yhdessä yksinäisyyttä vastaan28.1.2025 12:47:47 EET | Tiedote
Foodora osallistui Suomen Punaisen Ristin joulukeräykseen, jolla kerättiin varoja yksinäisyyden vastaiseen työhön. Onnistunut kampanja tavoitti lähes kolme miljoonaa silmäparia ja tuotti Foodoran asiakkaiden lahjoittamana tuhansia euroja tärkeään tarkoitukseen.
Foodora ja Sale aloittavat yhteistyön - Ruokaa voi tilata jatkossa Kouvolan, Mikkelin ja Pieksämäen Saleista27.1.2025 09:19:30 EET | Tiedote
Jatkossa S-ryhmän tuttuja tuotteita voi tilata Foodoran kautta Sale-ruokakaupoista. Mukana palvelussa ovat Kouvola, Mikkeli ja Pieksämäki. Tuotteita voi tilata kotiin Foodorasta suoraan kotiovelle tai minne haluaa, jopa puolessa tunnissa.
Tuore ravintolatutkimus: Yli puolet ravintoloitsijoista uskoo oman liiketoiminnan positiiviseen kehitykseen24.1.2025 09:59:21 EET | Tiedote
Foodoran teettämän tutkimuksen mukaan ravintolat uskovat kasvuun, mutta joka kolmas ravintoloitsija kaipaisi ulkopuolista apua liiketoiminnan kehittämiseen. Kuljetuspalveluiden roolin nähtiin kasvavan, ja Foodora toivookin, että ravintolat ottaisivat kuljetuskumppanin yhä vahvemmin mukaan liiketoiminnan kehittämiseen.
Foodora ja Sale aloittavat yhteistyön - Ruokaa voi tilata jatkossa Porin ja Rauman Saleista20.1.2025 09:11:25 EET | Tiedote
Jatkossa S-ryhmän tuttuja tuotteita voi tilata Foodoran kautta Sale-ruokakaupoista. Mukana palvelussa ovat Porin ja Rauman alue. Tuotteita voi tilata kotiin Foodorasta suoraan kotiovelle tai minne haluaa, jopa puolessa tunnissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme