SDP EDUSKUNTA

SDP:n Paula Werning: Nuorisorikollisuuden ja jengiytymisen estämiseen tarvitaan ripeitä toimia  

Jaa
Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP

Kansanedustaja Paula Werning (sd.) on huolissaan nopeasti levinneeseen rikollisuuteen nuorison parissa. Hän pitää erittäin tärkeänä löytää keinot tämän kitkemiseen nopeasti ja tehokkaasti.

Vuodesta 2015 alkaen väkivaltarikollisuuden taso on kasvanut merkittävästi alaikäisten ja erityisesti alle 15-vuotiaiden ikäryhmissä. Eniten ovat lisääntyneet törkeät, henkirikokset ja henkirikoksen yritykset. Tällaisiin rikoslajeihin liittyy myös runsaasti piilorikollisuutta.

- Nuorten väkivaltarikollisuuden nouseva määrä on ollut nähtävissä jo 2000-luvun alusta lähtien. Huolestuttavaa on, että se muuttuu koko ajan väkivaltaisemmaksi, liian usein väkivaltateon välineenä on mukana teräase. Selvän enemmistön muodostavat nuoret miehet ja pojat, vaikkakin tyttöjen tekemät väkivaltarikokset ovat myös kasvussa. Suurin osa näistä väkivaltarikoksista tapahtuu julkisilla paikoilla, myös kouluympäristössä, Werning sanoo.

Poliisin arvion mukaan Suomessa toimii noin kymmenen rikollista katujengiä, joissa on 100-200 jäsentä. Jengeihin kuuluvat ovat yleensä 18-20-vuotiaita, mutta myös selvästi nuorempia on mukana.

- Rikolliseen toimintaan osallistuminen ja väkivallan käyttö ovat osa ryhmän identiteettiä. Ryhmissä haetaan yleensä yhteenkuuluvuuden tunnetta, koska he ovat syrjäytyneet koulutoiminnasta tai perhetilanne on haastava ja ongelmainen. Usein nuorella on myös sijaishuoltotausta. Sijoitetuilla nuorilla on myös monesti karkaamisia sijaiskodista, jolloin he helposti ajautuvat mukaan rikolliseen toimintaan, Werning toteaa.

Werning huomauttaa, että rikoskierteen katkaisemiseksi on löydettävä tarpeeksi tehokkaita toimenpiteitä mahdollisimman pian. Poliisi on arvioinut, että ennalta ehkäiseviä toimia ovat esimerkiksi jatkuva seuranta, rikoksen torjunta ja rikoskierteen katkaisu.

- Ankkuritoiminnasta on saatu hyviä tuloksia ja sitä on nyt jokaisen poliisilaitoksen alueella. Toimintaa on syytä kehittää edelleen. Vanhempien rooli ja varhainen puuttuminen kouluissa sekä lastensuojelussa ovat myös keskeisessä asemassa, Werning painottaa.

Hallitus esitti helmikuun alussa lisätalousarvioesitykseen 19 miljoonan euroa nuoriso- ja katurikollisuuden ehkäisemiseksi.

- Pidän tärkeänä, että nuoria tuetaan tarpeeksi rikoskierteestä irrottautumiseksi. Tärkeää on myös, että nuorten asiat käsitellään rikosprosessissa ripeästi kautta linjan. Tämän asian kanssa on edettävä tehokkaasti, sillä muuten meillä on edessämme yhtä laajat ongelmat, kuin Ruotsissa on, Werning päättää.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP
Lataa

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Joona Räsänen: Hallituksen yhteiskunnan rikkaimmille kohdistamat veronkevennykset yksi syy Suomen luottoluokituksen laskuun26.7.2025 13:12:39 EEST | Tiedote

Kansainvälinen luottoluokittaja Fitch ilmoitti laskevansa Suomen luottoluokitusta. Syynä luottoluokituksen laskulle on Suomen kasvava julkinen velka. Luottoluokittaja Fitch arvioi, että velkasuhde ylittää tulevina vuosina 90 prosentin rajan. Velkasuhde kasvaa, koska Suomen talouskasvu on heiveröistä ja se johtaa paisuviin vuosittaisiin alijäämiin.

SDP:n Perholehto: Suomen on aika liikkua Ranskan mukana ja tunnustaa Palestiina25.7.2025 14:59:27 EEST | Tiedote

SDP:n kansanedustaja Pinja Perholehto vaatii Suomelta asettumista historian oikealle puolelle. Humanitaarinen tilanne Gazassa on epäinhimillinen ja ihmiset nääntyvät Israelin saarrossa nälkään. Konkreettinen osa toimia, joilla Suomi voi asettaa painetta tilanteen ratkaisemiseksi on tunnustaa Palestiinan valtio, nyt kun eurooppalainen suurvalta Ranska on ilmoittanut niin tekevänsä.

SDP:n Räsänen: Orpon hallitus kellotti jälleen uuden ennätyksen työttömyydessä22.7.2025 11:37:01 EEST | Tiedote

Uusimpien työllisyyslukujen perusteella Orpon hallitus kellotti työttömyydessä tämän kauden ennätyksen kaikilla kausitasoitetuilla mittareilla katsottuna. Kehysriihen jälkeen hallitus lupaili kovaan ääneen kääntävänsä Suomen talouden vihdoin kasvuun. Valitettavasti Orpon vahtivuorolla Suomessa ovat kasvaneet vain velka, konkurssit ja työttömyys, toteaa SDP:n kansanedustaja, valtiovarainvastaava Joona Räsänen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye