Museovirasto avaa haettavaksi avustuksen yhteisöjen kulttuuriperintöön ja kulttuuriympäristöön liittyviin hankkeisiin
15.3.2023 12:26:01 EET | Museovirasto | Tiedote

Yhteisöjen kulttuuriperintöön ja kulttuuriympäristöön liittyvällä avustuksella vahvistetaan yhteisöjen osallisuutta kulttuuriperintöön. Vuonna 2022 avustusta myönnettiin 75 080 euroa 13 eri kansalaisjärjestölle ja yhteisölle eri puolilla maata. Avustuksella tuettiin muun muassa pellavaperinteen elvyttämistä, luovutetun Karjalan esineistä kertovaa verkkonäyttelyä, 1800- ja 1900-luvun vaihteen Turun virtuaalimuseosivustoa ja dokumentaaris-taiteellista tutkimustyötä Teijon meijeristä.
”Avustushaussa painotamme hankkeita, joissa erilaiset yhteisöt pääsevät osallistumaan ja kehittämään uudenlaisia yhteistyömuotoja eri toimijoiden kesken. Hankkeiden tulosten monipuolinen levittäminen ja niistä viestiminen on myös tärkeää”, Museoviraston erikoisasiantuntija Eija Liukkonen sanoo.
Avustettavat hankkeet voivat sisältää kulttuuriperintöön liittyvän tiedon tallennusta, dokumentointia ja tiedon välittämistä sekä toimenpiteitä, joilla lisätään yhteisöjen osallistumismahdollisuuksia ja kulttuuriperinnön elinvoimaisuutta. Avustuksen tavoitteena on edistää sosiaalisesti, ekologisesti, taloudellisesti ja kulttuurisesti kestävää kulttuuriperintötyötä.
Uusi Haeavustuksia.fi-palvelu parantaa valtioavustustoiminnan vaikuttavuutta ja läpinäkyvyyttä
Avustusta yhteisöjen kulttuuriperintöön ja kulttuuriympäristöön liittyviin hankkeisiin haetaan nyt ensimmäistä kertaa uuden valtionavustusten järjestelmän, Haeavustuksia.fi-palvelun, kautta. Palvelu kokoaa eri valtionapuviranomaisten valtionavustushaut yhteen paikkaan.
Järjestelmä ja valtionavustusten toimintamalli on luotu laajassa, poikkihallinnollisessa valtionavustustoiminnan kehittämis- ja digitalisointihankkeessa, ja sekä mallia että järjestelmää kehitetään edelleen käyttäjien palautteen pohjalta. Uusi järjestelmä ja toimintamalli parantavat valtionavustustoiminnan vaikuttavuutta ja lisäävät sen läpinäkyvyyttä ja avoimuutta. Avustusten hakeminen ja myöntäminen yhdessä järjestelmässä tekee valtionavustustoiminnan käytännöistä yhdenmukaisempia.
Museoviraston jakamia avustuksia esimerkiksi rakennusten entistämiseen, liikenteen kulttuuriperintöön sekä museoiden toimintaan avautuu haettavaksi uudestaan vuoden 2023 lopussa ja vuoden 2024 alussa. Jokaisen avustustyypin osalta tiedotetaan erikseen sen hakutavasta.
Lisää tietoja Museoviraston jakamista avustuksista löytyy verkkosivuilta: https://www.museovirasto.fi/fi/avustukset
Yhteisöjen kulttuuriperintöön ja kulttuuriympäristöön liittyvien hankkeiden avustus:
https://www.haeavustuksia.fi/fi/haku/va-mv-2023-1/hakuilmoitus/perustiedot
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Eija Liukkonen, eija.liukkonen@museovirasto.fi, puh. 0295 33 6009
Risto Hakomäki, risto.hakomaki@museovirasto.fi, puh. 0295 33 6385
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Museovirasto
Museovirasto on kulttuuriperinnön asiantuntija, palvelujen tuottaja ja toimialansa kehittäjä. Museovirasto pitää huolta monimuotoisen kulttuuriperinnön säilymisestä sekä edistää sen saavutettavuutta ja avointa käyttöä. Museovirasto on opetus- ja kulttuuriministeriön alaisuudessa toimiva viranomainen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Museovirasto
Museovirasto avasi avustushaun kulttuuriperintöalan yhteisöjen toimintaan vuodelle 202723.9.2026 09:36:47 EEST | Tiedote
Museoviraston jakaman avustuksen tavoitteena on edistää kulttuuriperinnön merkitystä, arvostusta ja vaikutusta yhteiskunnassa sekä kulttuuriperintöalan kehittymistä, osaamista ja kansainvälistymistä. Avustusta haetaan Haeavustuksia.fi-palvelun kautta 3.11.2025 klo 23.59 mennessä.
Museovirasto avasi avustushaun kuvataiteilijoiden näyttelypalkkioihin2.9.2026 10:41:19 EEST | Tiedote
Museovirasto avasi 1.9.2026 avustushaun kuvataiteilijoiden vuoden 2027 näyttelypalkkioiden kattamiseen. Ammatillisten museoiden lisäksi myös eräät muut näyttelynjärjestäjät voivat hakea avustusta näyttelypalkkioiden maksamiseen ammattikuvataiteilijalle. Avustuksia haetaan Haeavustuksia.fi-palvelun kautta 13.10.2026 klo 23.59 mennessä.
Museovirasto avasi avustushaun aineettoman kulttuuriperinnön hankkeisiin31.8.2026 10:59:14 EEST | Tiedote
Avustus on suunnattu eritysesti yhteistyö- ja kehittämishankkeisiin aineettoman kulttuuriperinnön aloilla. Hakeminen tapahtuu valtion yhteisessä Haeavustuksia.fi-palvelussa. Haku päättyy 8.10.2026 klo 23.59.
Peltikaton korjauskortti päivitetty13.8.2026 14:53:14 EEST | Tiedote
Museoviraston Korjauskortti 5 Peltikatto on päivitetty. Korjauskortissa käsitellään peltikaton huoltoa, korjaamista ja maalaamista. Lisäksi mukana on katsaus peltikaton historiaan Suomessa. Pelti on yksi Suomen yleisimmistä kattomateriaaleista.
Museovirasto myönsi entistämisavustuksia 203 rakennukselle ja kulttuuriympäristölle1.7.2026 10:57:25 EEST | Tiedote
Eri puolille Suomea sijaitseville kohteille myönnetyillä avustuksilla tuetaan arvokkaan rakennusperinnön säilymistä, perinteisiä korjaustapoja ja restaurointialan erikoisosaamista. Suurin yksittäinen avustus myönnettiin Hangon Casinon ikkunoiden korjaamiseen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
