Uusi yökerho Las Palmas avautuu Kotkan Seurahuoneelle

Las Palmas on Kotkan Seurahuoneen uusin menomesta, joka tarjoaa helpotuksen vipattavaan tanssijalkaan ja matkakuumeeseen. Seurahuoneella juhlijoita viihdyttäneet Amarillon Yö sekä Honey Bar & Dance uudistuvat rennon välittömäksi Las Palmasiksi. Las Palmas on kaupungin helteisin yökerho, jossa lauletaan, tanssitaan ja nautitaan baarien antimista!
Yökerho jakautuu kahteen kerrokseen. Alakerran Las Palmas on avoinna keskiviikkoisin, perjantaisin ja lauantaisin. Yläkerran Las Palmas Retro perjantaista sunnuntaihin. Molemmissa kerroksissa on tanssilattioita ja karaoke. Aikuiseen makuun suunnitellun Las Palmas Retron ikäraja on 24 vuotta, ja alakerran Las Palmasiin ovat tervetulleet kaikki 18 vuotta täyttäneet lauantaita lukuun ottamatta, jolloin ikäraja on 20 vuotta.
- Kotkasta ja Seurahuoneelta on mielestämme puuttunut monipuolinen, niin nuoreen kuin aikuiseen makuun sopiva yökerho. Las Palmas vastaa tähän kysyntään. Meille on kukin tervetullut viihtymään omalla tyylillään – yhdessä tai erikseen, sanoo hotellinjohtaja Olli Järvinen.
Amarillo jatkaa edelleen toimintaansa tutulla paikallaan ja tutuin aukioloajoin maukkaan ruoan ja raikkaiden juomien parissa.
Las Palmasin avajaisia juhlitaan 31.3.2023.
Las Palmas
lauantaisin K-20, muina päivinä K-18
Avoinna ke, pe ja la.
Las Palmas Retro
K-24
Avoinna perjantaista sunnuntaihin.
Yhteyshenkilöt
Olli JärvinenHotellinjohtajaKymen Seudun Osuuskauppa
Puh:0107635971olli.jarvinen@sok.fiJohanna KoistinenViestintäpäällikköKymen Seudun Osuuskauppa
Puh:0107624019johanna.koistinen@sok.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Kymen Seudun Osuuskauppa, eli KSO, on market- ja tavaratalokauppaa, matkailu- ja ravitsemiskauppaa sekä liikennemyymälä- ja polttonestekauppaa harjoittava monialayritys, joka tarjoaa palveluja 100 toimipaikassa Kymenlaaksossa. Kymen Seudun Osuuskaupan omistavat yli 87 000 kymenlaaksolaista kotitaloutta ja se työllistää 1 600 eri ammattialojen osaajaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kymen Seudun Osuuskauppa
Kymen Seudun Osuuskauppa investoi tonttimaahan Kotkansaarella12.6.2025 12:00:00 EEST | Tiedote
KSO on ostanut 11.6.2025 asuin-, toimisto- ja liikerakentamiseen kaavoitetun tontin Kotkan kauppatorin laidalta tulevaisuuden liikepaikaksi. Osoitteessa Kirkkokatu 8 sijaitseva kiinteistö ostettiin Helsingin Liikekiinteistöt Oy:ltä ja sen käytön suunnittelu on aloitettu. Rakennusoikeutta 2 600 m²:n tontilla on n. 6 200 m².
Kymen Seudun Osuuskaupan edustajistovaaleissa äänivyöry - äänestysaktiivisuus kohosi S-ryhmän korkeimmaksi9.6.2025 16:06:40 EEST | Tiedote
Kymen Seudun Osuuskauppa on yli 90 000 jäsenensä eli asiakasomistajansa omistama yritys. Jäseniä osuuskaupoissa edustaa edustajisto, joka valitaan vaaleilla osuuskaupan jäsenistä joka neljäs vuosi. Kymen Seudun Osuuskaupan edustajiston vaalien äänestysaika oli 19.-30.5.2025. Ehdolla oli 128 jäsentä, joista edustajistoon valittiin osuuskaupan sääntöjen mukaisesti 50 jäsentä. Uusia edustajiston jäseniä on 25, eli puolet. KSO:n asiakasomistajat äänestivät erittäin aktiivisesti vaaleissa ja vaalien äänestysprosentti kohosi 40,8 %:iin, joka on kaikkien S-ryhmän alueosuuskauppojen korkein äänestysprosentti tähän mennessä. Sähköinen äänestystapa kasvatti suosiotaan edelleen ja 57 % äänistä annettiin sähköisenä, jossa on kasvua 16 prosenttiyksikköä edellisiin KSO:n edustajiston vaaleihin verrattuna. - Vaalien äänestysaktiivisuus oli ennätyksellisellä tasolla! Hyväksyttyjä ääniä annettiin huikeat 35 794 kappaletta, jossa on yli 5 800 äänen kasvu vuoden 2021 vaaleihin verrattuna. Lämmin kiitos k
Äänestä osuuskauppavaaleissa ja voita vuoden ruokaostokset!12.5.2025 11:38:23 EEST | Tiedote
Kymen Seudun Osuuskaupan edustajisto valitaan seuraavalle nelivuotiskaudelle osuuskauppavaaleissa. Äänestysaika on 19.–30.5.2025. Äänestäneiden kesken arvotaan 10 000 euron arvosta ruokaa yhdelle onnekkaalle. Äänestää voi sähköisesti ja postitse. Ehdokkaisiin voi tutustua tarkemmin vaalikoneessa, joka avautuu 14.5.2025.
Kauppaneuvos Miettisen johdolla Kymen Seudun Osuuskauppa on vahvistanut asemaansa kaikilla toimialoilla – nyt luonteva aika vahtivuoron vaihdolle14.3.2025 11:00:00 EET | Tiedote
Kymen Seudun Osuuskaupan toimitusjohtaja vaihtuu ensi vuodenvaihteen tienoolla. Osuuskauppaa tuolloin lähes yhdeksän vuoden ajan luotsannut kauppaneuvos Harri Miettinen luovuttaa toimitusjohtajan ja hallituksen puheenjohtajan tehtävät seuraajalleen. KSO:n hallintoneuvosto on käynnistänyt Miettisen seuraajan hakuprosessin. Uusi toimitusjohtaja tullaan rekrytoimaan vuoden 2025 aikana.
Kymen Seudun Osuuskaupan jäsenmäärä ylitti 90 000 – jäsenten palkitseminen ennätystasolla26.2.2025 12:00:00 EET | Tiedote
Palveluverkoston kehittämiseen investoitiin yli 24 miljoonaa euroa. Asiakasomistajien määrä jatkoi kasvuaan ja kokonaispalkitseminen kohosi korkealle tasolle, ollen yli 28 miljoonaa euroa. KSO noteerattiin yhtenä Suomen innostavimpana työpaikkana.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme