Valvira

Apulaisoikeusasiamies: Valvira ei menetellyt lainvastaisesti tai virheellisesti tehdessään tutkintapyynnön viinin maahantuonnista

Jaa
Eduskunnan apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin on 10.3.2023 ratkaissut Valviraa koskevan kantelun, joka koski viinin maahantuontia. Kantelija oli pyytänyt oikeusasiamiestä tutkimaan Valviran menettelyn, jossa Valvira vuonna 2020 teki tutkintapyynnön viinin maahantuonnista. Tulli teki tutkintapyynnön johdosta asiassa esitutkinnan ja saattoi asian syyttäjälle syyteharkintaan. Syyttäjä teki kuitenkin päätöksen syyttämättä jättämisestä. Kantelijan mukaan syyttäjän päätös osoitti, että Valvira oli toiminut mielivaltaisesti. Eduskunnan apulaisoikeusasiamies katsoi ratkaisussaan, että asiassa ei ole aihetta epäillä, että Valvira olisi menetellyt lainvastaisesti tai virheellisesti.
Kuvituskuva. Rawpixel.
Kuvituskuva. Rawpixel.

Apulaisoikeusasiamies Sakslin totesi, että Valvira on alkoholilaissa tarkoitettu valvontaviranomainen. Valviran toimivaltaan ja tehtäviin kuuluu alkoholipitoisten aineiden maahantuontia ja alkoholijuomien myyntiä valvovana viranomaisena tutkintapyynnön tekeminen esitutkintaviranomaiselle silloin, kun siihen ilmenee riittävät perusteet. Apulaisoikeusasiamiehen mukaan Valviralla on laaja harkintavalta tutkintapyynnön aiheellisuuden arvioinnissa. Apulaisoikeusasiamies toteaa ratkaisussaan, että ”valvontaviranomaisen aktiivisuus rikosilmoituksen tekemisen harkinnassa on erityisen tärkeää sellaisissa epäillyissä rikosasioissa – kuten nyt puheena olevassa asiassa – joissa ei ole asianomistajaa”.

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastosta annetun lain mukaan Valviran tehtävänä on huolehtia muun muassa alkoholilaissa sille säädetystä ohjauksesta ja valvonnasta. Alkoholilaissa säädetään Valviralle lukuisia lupahallintoon, valvontaan ja ohjaukseen liittyviä tehtäviä, kuten maahantuonnin valvonta.

Apulaisoikeusasiamiehen ratkaisua kokonaisuudessaan (EOAK/2764/2022) voi tiedustella eduskunnan oikeusasiamiehen kansliasta, yhteystiedot verkkosivuilla (oikeusasiamies.fi).

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuvituskuva. Rawpixel.
Kuvituskuva. Rawpixel.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Valvira
Valvira
PL 43
00521 Helsinki

http://www.valvira.fi

Valvira on sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan keskusvirasto. Valvomme sosiaali- ja terveydenhuollon, varhaiskasvatuksen, alkoholielinkeinon sekä ympäristöterveydenhuollon toiminnan asianmukaisuutta.  Myönnämme sosiaali- ja terveydenhuollon hallinnonalan lupia ja ohjaamme aluehallintovirastoja, jotta lupa-, ohjaus- ja valvontakäytännöt olisivat yhdenmukaisia koko maassa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Valvira

Yksityisten sote-palveluntuottajien rekisteröintihakemuksia on jonossa noin 2000 – käsittely pahasti ruuhkautunut31.1.2024 08:39:40 EET | Tiedote

Yksityiset sosiaali- ja terveydenhuollon palveluntuottajat joutuvat nyt odottamaan tavallista pidempään ennen kuin pääsevät aloittamaan toimintansa. Lain mukaan yksityiset palveluntuottajat eivät saa aloittaa toimintaansa ennen kuin palveluntuottaja ja sen palveluyksiköt on rekisteröity Valviran ylläpitämään, uuteen Soteri-rekisteriin. Tällä hetkellä rekisteröintihakemusten käsittely on valitettavasti pahasti ruuhkautunut Valvirassa ja aluehallintovirastoissa. Yksittäisen rekisteröintihakemuksen käsittely voi enimmillään kestää jopa useita kuukausia.

Adoptiolautakunta seuraa kansainvälisten adoptioiden tilannetta18.1.2024 15:08:54 EET | Tiedote

Kansainvälisissä adoptioissa on tullut ilmi epäselvyyksiä, joiden vuoksi Norjan ja Tanskan viranomaiset tekevät lisäselvityksiä. Norjassa adoptiotoimintaa valvova keskusviranomainen on suositellut kansainvälisen adoptiotoiminnan keskeyttämistä selvitysten ajaksi ja siellä odotetaan vastuuministeriön päätöstä asiasta. Tanskassa maan ainoa adoptiojärjestö Danish International Adoption on päättänyt itse lakkauttaa toimintansa maan adoptiokeskusviranomaisen valvontatoimien seurauksena. Taustalla ovat epäilyt, ettei adoptioita ole hoidettu kaikilta osin hyvien käytäntöjen mukaisesti joko lapsia luovuttavissa maissa tai vastaanottavan maan palvelunannossa.

Ammattioikeuksistaan luopuneet sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöt hakevat oikeuksiaan takaisin4.1.2024 13:44:49 EET | Tiedote

Viime vuonna yhä useampi sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilö sai menetettyjä ammattioikeuksiaan takaisin verrattuna edelliseen vuoteen. Valvira palautti ammattioikeuksia kokonaan tai osittain 135 hakijalle, kun edellisenä vuonna luku oli 33. Kokonaan hyväksytyistä hakemuksista 107 oli sellaisia, joissa aiempi ammattioikeuden poisto oli perustunut ammattihenkilön omaan pyyntöön. Edellisenä vuonna vastaava määrä oli 10. Kaikkiaan valvontalautakunta ratkaisi viime vuonna 181 asiaa, joissa ammattihenkilö haki oikeuksiaan takaisin.

Valvira vastaa keskusteluun, joka koskee opiskelijoita tilapäisinä sosiaalityöntekijöinä23.10.2023 17:25:35 EEST | Tiedote

Tilapäisinä sosiaalityöntekijöinä työskenteleviä opiskelijoita koskeva Valviran verkkosivuilla oleva ohje on aiheuttanut kritiikkiä hyvinvointialueilla, koska sosiaalityöntekijöitä ja heidän sijaisiaan on vaikea saada. Ohjetta on hyvinvointialueilla pidetty liian tiukkana ja lain vastaisena. Hyvinvointialueet katsovat, että Valvira on yllättäen muuttanut ja tiukentanut ohjeistustaan.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye