Vantaan ja Keravan hyvinvointialue: Vihreä aluevaltuutettu menetti vaalikelpoisuutensa ja erotettiin terveydenhuollon palvelut -jaostosta

Vihreän aluevaltuustoryhmän puheenjohtaja Tulikorpi kunnioittaa hyvinvointialueen päätöstä noudattaa äärimmäistä varovaisuusperiaattetta, mutta myös Eve Rämön rohkeutta toimia ennakkotapauksena. Asiasta tarvitaan erottamispäätös, jotta päätös saadaan hallinto-oikeuden käsittelyyn ja tätä kautta selkeys tulkintaan myös valtakunnallisesti.
“Pidän nykyistä, valtakunnallisesti epäselvää tilannetta demokratiaa heikentävänä, mikä asettaa hyvinvointialueemme päättäjät eriarvoiseen asemaan”, kiteyttää Tulikorpi.
”Oikeus työhön sekä osallistumis- ja vaalioikeudet ovat perustuslaissa turvattuja oikeuksia. Perusoikeuksia rajoittavien säännöksiä on perustuslaillisen tulkintaperiaatteen mukaan tulkittava suppeasti.
Rajatapauksessa henkilö katsotaan vaalikelpoiseksi, mikä on todettu myös Kuntaliiton omissa ohjeissa”, toteaa Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen aluevaltuutettu Eve Rämö.
Näissä aluevaaleissa (2022) asettui ehdolle ja äänestettiin erityisesti sote-alan osaajia päättämään hyvinvointialueiden toiminnasta. On demokratian kannalta ongelmallista, että nyt halutaan rajata kaikki työntekijät päätöksenteon ulkopuolelle. Tämä ei ole ollut lain valmistelijoiden tarkoitus eikä lain henki.
“Kun maailmassa on virhe, tulee silloin toimia virheen korjaamiseksi.
Tässä tapauksessa se tarkoittaa tämän laintulkinnan viemistä hallinto-oikeuden tarkasteltavaksi. Sitä varten tarvitaan valituskelpoinen päätös. Sellaista ei saa jos eroaa tehtävästä vapaaehtoisesti”, kertoo Eve Rämö.
Mahdollisuus hallintovalituksen tekoon on normaali osa meidän demokraattista päätöksentekoa. Se takaa sen, että jokaisella on mahdollisuus viedä päätös hallinto-oikeuden käsittelyyn niin halutessaan. Näin turvaamme sen, että päätökset pyritään aina tekemään huolellisesti ja laillisesti.
Yhteyshenkilöt
Lisätiedot:
Eve Rämö
Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen aluevaltuutettu
eve.ramo@vantaanvihreat.fi
044 974 1458
Laura Tulikorpi
Aluevaltuutettu, Vantaan ja Keravan vihreän aluevaltuustoryhmän puheenjohtaja
laura.tulikorpi@gmail.com
040 058 7191
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta

Mannerheimintie 15b, A-porras, 4.krs
00260 Helsinki
https://www.uudenmaanvihreat.fi/
Uudenmaan Vihreät ry (perustettu 1984) on Vihreä liitto rp:n jäsenyhdistys ja toimii Vihreän liiton piirijärjestönä toimialueellaan.
Uudenmaan Vihreiden tarkoituksena on edistää toiminnallaan vihreitä arvoja. Tarkoituksen toteuttamiseksi Uudenmaan Vihreät tekee ennen kaikkea vaalityötä mm. asettamalla eduskuntavaaliehdokkaat ja aluevaaliehdokkaat sekä tukemalla jäsenyhdistyksiään kuntavaaleissa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Uudenmaan Vihreät ry, Nylands Gröna rf
Vihreät iloitsee Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen ilmastoneuvotteluista8.5.2025 15:02:46 EEST | Tiedote
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen valtuustoryhmät pääsivät keskiviikkona 7.5.2025 sopuun ilmasto-ohjelmasta. Vihreiden esitys konkreettisen päästövähennystavoitteen asettamisesta 2026 välitarkastelussa hyväksyttiin.
Vihreät kaupungin- ja aluevaltuutet: Tukea tarvitsevien lasten ja nuorten palvelut on varmistettava – hallinnolliset rajat eivät saa estää tuen toteutumista29.4.2025 19:15:55 EEST | Tiedote
Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen hallitus käsitteli 29.4. vaativaa erityistä tukea tarjoavien Etappi- ja Pajaluokkien sosiaaliohjaajien sekä psykiatristen sairaanhoitajien siirtymistä hyvinvointialueelle muihin lasten, nuorten ja perheiden palveluihin. Siirron taustalla on hyvinvointialuelain 6 §. Sen mukaan hyvinvointialueen tulee ensisijaisesti turvata lakisääteiset palvelut, eikä voi ylläpitää muuta toimintaa lakisääteisten tehtävien kustannuksella. Vihreät korostavat, että alueen tulee nyt entistä vahvemmin varmistaa lakisääteisten palveluiden riittävyys. On vahvistettava kouluterveydenhoitajien ja opiskeluhuollon palveluja, purettava Lasten ja nuorten psyykkisen hyvinvoinnin yksikön pitkät jonot sekä varmistettava nuorten terapiatakuun toteutuminen. Resursseja on suunnattava sinne, missä lakisääteinen vastuu ja tarve ovat suurimmat. Samalla on luotava toimiva yhteistyörakenne, jossa sosiaali- ja terveyspalvelut sekä Etappi- ja Pajaluokat voivat tukea lapsia ja nuoria yhdessä,
Länsi-Uudenmaan uusi vihreä aluevaltuustoryhmä järjestäytyi - väliaikaiseksi puheenjohtajaksi valittiin Henna Partanen16.4.2025 10:25:46 EEST | Tiedote
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen vastavalittu vihreä aluevaltuustoryhmä piti ensimmäisen kokouksensa ja järjestäytyi. Uuden valtuustoryhmän väliaikaiseksi puheenjohtajaksi valittiin vihreää ryhmää ensimmäisen valtuustokauden puheenjohtanut Henna Partanen. Varapuheenjohtajiksi valittiin kansanedustaja, aluevaltuuston 1. varapuheenjohtaja Saara Hyrkkö sekä nykyinen Vihreän ryhmän varapuheenjohtaja Peppi Seppälä.
Espoon Vihreät: Espoon uimahallihankkeet on saatava eteenpäin ja uuden, seitsemännen uimahallin suunnittelu on aloitettava18.3.2025 15:39:59 EET | Uutinen
Espoon valtuusto käsittelee maanantaina 24.3. kahta uimahallihanketta: Tapiolan uimahallin peruskorjauksen ja laajennuksen tavoitekustannuksen korottamista sekä Espoonlahden uimahallin hankesuunnitelmaa. Haasteeksi on osoittautunut se, että nykyisen Espoonlahden uimahallin purku ja uuden hallin rakentaminen aiheuttaa käyttökatkon, jonka aikana korvaavaa allastilaa on haastavaa tarjota alueen asukkaille sekä erityisesti uimaharrastajille.
Kasvava hyvinvointialueemme tarvitsee lisää määrärahoja järjestöavustuksiin5.3.2025 11:43:57 EET | Tiedote
Vantaan ja Keravan aluehallitus päätti 4.3.2025 järjestöavustusten jakamisesta puolueiden yksimielisesti hyväksymien periaatteiden mukaisesti. Vihreä ryhmä pitää tärkeänä, että avustukset tukevat hyvinvointialueen palveluverkkoa ja täydentävät alueen palveluita tarpeenmukaisesti.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme