Menestyskirjailija Leigh Bardugolle 12 kirjan ja kymmenien miljoonien kustannussopimus
21.3.2023 13:18:32 EET | Kustannusosakeyhtiö Aula & Co | Tiedote

Yhdysvaltalainen menestyskirjailija Leigh Bardugo on tehnyt historiallisen kirjasopimuksen alkuperäiskustantajansa Macmillanin kanssa. Sopimus sisältää kaksitoista kirjaa. Palkkion ilmoitetaan olevan kahdeksannumeroinen, joten se on vähintään kymmenen miljoonaa dollaria, todennäköisesti kymmeniä. Sopimus kattaa kustantajan mukaan sekä nuorten että aikuisten romaaneja.
Tähän mennessä Bardugo on julkaissut muun muassa Grishaversumi-sarjan, jonka osat ovat Varjo ja riipus, Saarto ja myrsky sekä Tuho ja roihu, sekä samaan Grishaversumi-maailmaan sijoittuvan Korppien kehän. Toukokuussa ilmestyy hänen ensimmäinen aikuisille suunnattu romaanina Salatun tiedon seura ja syksyllä 2023 nuortenromaani Hämärän valtakunta. Kaikki kirjat on suomentanut Meri Kapari.
Suomessa Bardugon kustantaja on keskisuuri kustantaja Aula & Co.
"Lukiessani jo ensimmäisen kirjan Varjo ja riipus käsikirjoitusta huomasin, että Bardugolla on poikkeuksellinen kyky luoda kokonaisia maailmoja", sanoo kustantaja Niko Aula.
"Vaikka pidin kovasti Bardugon Grishaversumi-fantasiasarjasta, odotan erityisen paljon toukokuussa ilmestyvää aikuisten romaania Salatun tiedon seura, sillä se sijoittuu Yalen yliopistoon ja sen kuuluisiin salaseuroihin."
Leigh Bardugo (s. 1975) on Yhdysvaltain Kaliforniassa varttunut ja siellä edelleen asuva israelilaissyntyinen kirjailija. Bardugo on käynyt Yalen yliopiston, minne myös pian julkaistava uutuusteos sijoittuu. Bargudo oli jäsen Wolf's Head -nimisessä salaisessa seurassa, ja tämä inspiroi häntä kirjoittamaan kirjan, jossa tosielämän salaseurojen lisäksi on olemassa niitä kaikkia yhdistävä salatun tiedon seura.
Salatun tiedon seuran päähenkilö on Galaxy ”Alex” Stern, koulun keskeyttänyt hippiperheen lapsi ja joukkomurhan ainoa selviytyjä. Yllättäen hän saa mahdollisuuden aloittaa opiskelut yhdessä maailman parhaista yliopistoista, Yalessä.
Alexin hyväntekijä antaa hänelle tehtäväksi seurata Yalen salaseurojen toimia. On yleisesti tiedossa, että seuroja on kahdeksan, mutta vain harva on edes kuullut yhdeksännestä, johon Alex kutsutaan. Muissa sueroissa käyvät valtiomiehet, Wall Streetin johtajat ja muut maan rikkaat ja mahtavat, joiden okkultistiset harrastukset ovat oudompia ja häikäilemättömämpiä kuin kukaan voisi kuvitellakaan. He leikkivät mustan magian kanssa. Alexille valkenee pian, mihin hän on ryhtymässä.
Leigh Bardugon esittely Wikipediassa
Salatun tiedon seuran esittely kustantajan sivulla
Leigh Bardugon oma sivusto
Uutinen Varjo ja riipus -tv-sarjan kakkoskauden alkamisesta
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Nora VarjamaKustantaja, viestintä ja markkinointi
Lisätiedot, materiaalit, haastattelupyynnöt
Pelkät arvostelukappalepyynnöt: info@aulakustannus.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kustannusosakeyhtiö Aula & CoKalevankatu 34
00180 HELSINKI
info@aulakustannus.fihttps://aulakustannus.fi/
Aula & Co on keskisuuri itsenäinen kirjankustantamo. Hittikirjojamme ovat muun muassa Heather Morrisin Auschwitzin tatuoija, ALS:ään kuolleen ex-munkki Björn Natthiko Lindebladin Saatan olla väärässä sekä Ison-Britannian tunnetuimman nykykirjailijan Matt Haigin teokset.
Sami Tissarin romaani Krysa oli Finlandia-ehdokas vuonna 2022. Vehka Kurjenmiekka on ollut ehdolla usean kirjallisuupalkinnoin saajaksi, ja Talventaitto toi Kuvastaja-palkinnon 2025. Yang Shuang-Zin Matkapäiväkirja Taiwanista voitti Booker-palkinnon vuonna 2026.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Aula & Co
Menestyskirjailija Heather Morrisilta uusi romaani julkaistaan 22.10. ja kertoo Pariisin vastarintaliikkeen aktiivista Andrée Levallois'sta14.10.2026 09:10:00 EEST | Tiedote
Aula & Co julkaisee Heather Morrisin uuden romaanin Montparnassen pianonopettaja kansainvälisenä julkaisupäivänä 22. lokakuuta. Heather Morris myös esiintyy Helsingin kirjamessuilla (etänä) sunnuntaina 25.10. klo 16.30.
Aula & Co:n messuohjelma – kansainvälisinä vieraina Milja Kaunisto (Ranska), Illarion Pavljuk (Ukraina) ja Heather Morris (Uusi-Seelanti)2.10.2026 14:03:12 EEST | Tiedote
Tämän vuoden kirjamessuhaastatteluissa on teemoina muun muassa kuvanveistäjä Eva Ryynäsen ja okkultisti Tapio Kotkavuoren kiehtovat elämät, Lappi arktisten dekkareiden näyttämönä, historian uhmakkaat naiset, vihastuminen ja seksistä kirjoittaminen, suuret kertojat, syksyn odotetut uutuudet sekä klassikkojen klassikot. Ulkomaisia messuvierailijoita ovat ukrainalainen kirjailija ja Ukrainan armeijan upseeri Illarion Pavljuk (Näen että teitä kiinnostaa pimeys, la 24.10. Senaatintori klo 17.30), uusiseelantilainen kirjailija Heather Morris (Montparnassen pianonopettaja, su 25.10. Hakaniemi klo 16.30), etänä). Milja Kaunisto saapuu Ranskasta julkistamaan Napoleonin koodin (la 24.10. Esplanadi-lavalla klo 11.00).
Ukrainalainen ex-sotilas ja kirjailija Illarion Pavljuk Helsingin kirjamessuille – Senaatintori-lavalla Ilmari Käihkön kanssa la 23.10.23.9.2026 09:17:00 EEST | Tiedote
Illarion Pavljukin teos Näen että teitä kiinnostaa pimeys on Kalevala-eepoksesta – romaanin joen nimikin on Tuoni. Puolustusministeriössä työskentelevä Pavljuk on saanut valtiolta matkustusluvan Suomeen. Pavljuk esiintyy perjantaina 23.10. Rosebudissa ja lauantaina 24.10. Helsingin kirjamessujen Senaatintori-lavalla Ilmari Käihkön haastateltavana.
Ennakkotiedote: pappi ja kirjailija Vehka Kurjenmiekka kirjoittaa feelgoodia, jossa käsitellään myös hyväksikäyttöä15.9.2026 16:02:19 EEST | Tiedote
Millaista on kirjoittaa feelgoodia, jossa käsitellään traumoja ja hyväksikäyttöä? Pappi ja kirjailija Vehka Kurjenmiekan maailma on kuin Gilmoren tyttöjä ja Bridget Jonesia yhdistettynä tummiin puoliin. Kirja julkaistaan 24.9. Rosebud-kirjakaupassa ja on esillä myös muun muassa 26.9. Idän kirjamessuilla sekä Helsingin kirjamessuilla. Kurjenmiekka on myös jälleen ehdolla Kuvastaja-palkinnon saajaksi.
Uusi teoria Lockerbien lento-onnettomuudesta Jan Stocklassan uutuuskirjassa7.9.2026 13:00:00 EEST | Tiedote
Jan Stocklassa, joka oli jo kerran vannonut jättävänsä salaliittoteoriat taakseen, esittää uutuuskirjassaan Mies joka putosi taivaalta uuden teorian Lockerbien vuoden 1988 suuronnettomuuden syistä. 34 vuotta iskun jälkeenkin moni suostui puhumaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme





