Murha paremmissa piireissä aloittaa hurmaavan cozy crime -dekkarisarjan
23.3.2023 07:30:19 EET | Kustannusosakeyhtiö Aula & Co | Tiedote

Murha paremmissa piireissä muistuttaa Richard Osmanin ja S. J. Bennetin kirjoja, jotka ovat olleet suosittuja myös Suomessa. Cozy crime -lajityypin hengessä kirja ei mässäile verisillä yksityiskohdilla, vaan rikoksia ratkotaan lempeässä hengessä. Lynn Messina itse vertaa kirjojaan myös Jane Austenin kirjoihin, sillä niissä on aikakauden tapainkuvausta.
Murha paremmissa piireissä sijoittuu viktoriaanista aikaa edeltävään Englantiin 1800-luvun alkuun eli niin kutsuttuun regency-aikakauteen. Kirjan päähenkilö Beatrice Hyde-Clare on nokkela ja sinnikäs nuori nainen, joka rakastaa arvoituksia ja niiden ratkaisemista. Hänen innokkuutensa ja peräänantamattomuutensa herättää huomiota myös ylimielisessä Kesgraven herttuassa.
Englannin järvialueella sijaitsevassa kartanossa tapahtuu murha. Ruumiin löytänyt Beatrice Hyde-Clare haistaa palaneen käryä, mutta Kesgraven herttua julistaa, että kyseessä on ilmiselvästi itsemurha. Täysin eriparinen kaksikko lyöttäytyy yhteen ratkaistakseen arvoituksen.
Nähdessään eleen Kesgrave hymyili kuivasti ja ravisti päätään.
”Ymmärrän huolenne, neiti Hyde-Clare. Tilanne on hitonmoinen sekä teille että minulle. Minä löysin ruumiin, mutta te löysitte aseen. Teillä ei ole sen enempää syytä uskoa minun viattomuuteeni kuin minulla teidän, mutta olen rationaalinen olento. Tarkasteltuani todisteita voin päätellä, ettette ole vastuussa Otleyn epäonnisesta tilasta.”
Mies puhui tyynesti ja pehmeästi kuin olisi päättänyt olla hermostuttamasta kuninkaallisen eläintarhan villipetoja.
”Luotan siihen, että myös te olette rationaalinen olento, joka pystyy niin ikään todisteiden valossa päättelemään, etten minäkään ole syypää.”
Koska Bea ei ollut sen enempää Lontoon Towerin leopardi kuin harmaakarhukaan, miehen sävy loukkasi häntä. ”Todisteet?” hän kysyi päätään kallistaen.
”Olen Kesgraven herttua”, mies vastasi yksinkertaisesti.
Lynn Messina: Murha paremmissa piireissä
Aula & Co 2023
Suomentanut Nelli Hietala.
Kirja julkaistaan painettuna sekä e- ja äänikirjana.
Äänikirjan lukija on Rosanna Kemppi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Nora VarjamaKustantaja, viestintä ja markkinointi
Lisätiedot, materiaalit, haastattelupyynnöt
Pelkät arvostelukappalepyynnöt: info@aulakustannus.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Kustannusosakeyhtiö Aula & CoKalevankatu 34
00180 HELSINKI
info@aulakustannus.fihttps://aulakustannus.fi/
Aula & Co on kasvava keskisuuri kirjankustantamo. Nuoren kustantamon hittikirjoja ovat muun muassa Heather Morrisin Auschwitzin tatuoija, maailman tunnetuimman tähtitieteilijän Neil DeGrasse Tysonin Tähtitiedettä kiireisille, Ison-Britannian tunnetuimman nykykirjailijan Matt Haigin teokset sekä kulttimaineeseen noussut Lucia Berlinin Siivoojan käsikirja.
Aula & Co on Storytel Booksin omistama itsenäinen yhtiö.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Aula & Co
Murhia, mindfulnessia ja pyhiinvaellusta alkukesän dekkareissa27.5.2026 15:12:33 EEST | Tiedote
Karsten Dussen kuoliaaksi naurattaja Murhat ja mindfulness saa jatkoa ja sarjaan perustuva suosittu tv-sarja toisen kauden. Lynn Messinan 1800-luvulle sijoittuvan dekkarisarjan uutuudessa ollaan murhaillallisilla. Abigail Deanin Kun me kuolimme luotaa sitä, mitä tapahtuu rakkaudelle, kun sarjamurhaaja tunkeutuu kotiin.
Matkapäiväkirja Taiwanista voitti Booker-palkinnon20.5.2026 09:28:09 EEST | Tiedote
Matkapäiväkirja Taiwanista voitti maailman arvostetuimpiin kirjallisuuspalkintoihin kuuluvan International Bookerin. Palkinto julkistettiin viime yönä. Kirja voitti myös National Book Awardin. Teoksen on suomentanut Rauno Sainio.
Ukrainalaiskirjailija Jevhenija Kuznetsova lähes loppuunmyytyyn Helsinki Lit -tapahtumaan11.5.2026 15:36:42 EEST | Tiedote
Tunnettu ukrainalainen kirjailija Jevhenija Kuznetsova saapuu Helsinki Lit -kirjallisuustapahtumaan lauantaina 23.5. Hän esiintyy myös Akateemisessa kirjakaupassa perjantaina 22.5. Uusin romaani Niin kauan kuin on elämää on ihmissuhderomaani Ukrainan sodan keskellä. Se oli ehdolla BBC:n Vuoden kirjaksi. Kuznetsovan haastattelijana toimii ajankohtainen dokumentaristi ja kirjailija Elina Hirvonen.
"Ruotsin sydänkäpysen" Björn Natthiko Lindebladin Avoimin käsin ilmestyy postuumisti6.5.2026 12:56:10 EEST | Tiedote
Aula & Co julkaisee vuonna 2022 ALS-tautiin kuolleen menestyskirjailija Björn Natthiko Lindebladin postuumin teoksen Avoimin käsin – levollisia viisauksia. Hänen muistelmansa Saatan olla väärässä oli merkittävä myyntimenestys niin Ruotsissa kuin Suomessa.
Tapio Kotkavuori oli suomalainen maagikko, joka nousi kansainvälisen esoteerisen liikkeen vaikuttajaksi, mutta julkaisi oman kuolinilmoituksensa27.4.2026 08:39:00 EEST | Tiedote
Onko omaan minuuteen keskittyminen sittenkään vastaus elämän suuriin kysymyksiin? Suurelle yleisölle tuntemattoman esoteerisen vaikuttajan erikoisen elämäkerran kirjoitti tietokirjailija, teologi Matti Rautaniemi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

