Perustuslakivaliokunnan varapuheenjohtaja Vestman: EU:n pakkoremonttidirektiivi on Suomen perustuslain vastainen – ”Osa suomalaismepeistä polki omaisuudensuojaa”

17.3.2023 11:56:17 EET | Kokoomuksen eduskuntaryhmä | Tiedote

Jaa
Perustuslakivaliokunnan varapuheenjohtaja, Kokoomuksen kansanedustaja, energiajuristi Heikki Vestman sanoo, että EU-komission ajama rakennusten energiatehokkuusdirektiivi on nykymuodossaan Suomen perustuslain vastainen. Hän pitää käsittämättömänä, että osa Suomen mepeistä äänesti suomalaisten omaisuudensuojaa rikkovan direktiiviehdotuksen puolesta Euroopan parlamentissa.
Heikki Vestman. Kuvaaja: Mikko Mäntyniemi.
Heikki Vestman. Kuvaaja: Mikko Mäntyniemi.

Perustuslakivaliokunnan varapuheenjohtaja, Kokoomuksen kansanedustaja, energiajuristi Heikki Vestman sanoo, että EU-komission ajama rakennusten energiatehokkuusdirektiivi on nykymuodossaam Suomen perustuslain vastainen. Perustuslakivaliokunta on linjannut asian.

”Direktiivin remonttivelvoite loukkaa suomalaisten omaisuudensuojaa ja on siten Suomen perustuslain vastainen. Perustuslakivaliokunta totesi, että komission ehdotus rakennusten energiatehokkuusdirektiiviksi näyttää mahdollistavan puuttumisen olemassa olevien rakennusten yksityisten omistajien omaisuuden suojaan tavalla, joka muodostuu perusoikeusrajoitusten oikeasuhtaisuusvaatimuksen kannalta ongelmalliseksi”, Vestman sanoo.

Perustuslakivaliokunta kiinnitti nimenomaan huomiota pakkoremonttien kalleuteen. Rakennus energiatehokkuusdirektiivin on arvioitu aiheuttavan kymmenien tuhansien eurojen kustannukset sadoille tuhansille yksityisille kodille.

”Perustuslakivaliokunta kiinnitti huomiota myös siihen, että remonttivelvoite koskee rakennuksia, joihin ei muutoin kuin energiatehokkuusvelvoitteen näkökulmasta kohdistu korjaustarpeita. Nämä seikat tekevät direktiiviehdotuksesta perustuslain kannalta suhteettoman ankaran. Ja reaalimaailman kannalta järjettömän”, Vestman toteaa.

Euroopan parlamentti hyväksyi tällä viikolla osaltaan rakennusten energiatehokkuusdirektiivin. Osa suomalaismepeistä äänesti esityksen puolesta.

”On käsittämätöntä, että osa Suomen mepeistä halusi polkea suomalaisten perusoikeuksia. Perustuslakivaliokunnan päätös oli meppien tiedossa, mutta he valitsivat äänestää Suomen perustuslain kanssa ristiriidassa olevan esityksen puolesta. Pidän tällaista oikeusvaltion vastaista toimintaa mepeiltä valtiosääntöpoliittisesti erittäin ongelmallisena”, Vestman sanoo.

Energiatehokkuusdirektiiviehdotus siirtyy seuraavaksi EU:n jäsenmaiden neuvoston pöydälle, jossa se voi vielä muuttua.

”Hallituksen on perustuslakivaliokunnan linjauksen vuoksi äänestettävä rakennusten energiatehokkuusdirektiivin velvoitteita vastaan jäsenmaiden neuvostossa. Suomen tulisi koota koalitio vastustamaan suhteetonta energiatehokkuusvaatimusta. Suomalaisten omaisuudensuojaa pitää tiukasti puolustaa EU-pöydissä”, Vestman päättää.

Perustuslakivaliokunnan lausunto asiasta:
https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Lausunto/Sivut/PeVL_30+2022.aspx

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Heikki Vestman. Kuvaaja: Mikko Mäntyniemi.
Heikki Vestman. Kuvaaja: Mikko Mäntyniemi.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Kokoomuksen eduskuntaryhmä



http://www.kokoomus.fi

Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti.

Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta.

Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 38 kansanedustajallaan toiseksi suurin eduskuntaryhmä. 

Lue lisää eduskuntaryhmästä.

Tutustu myös puolueen uutishuoneeseen.

Tutustu kokoomuksen kuvapankkiin.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kokoomuksen Sarkomaa: Miten oppositio edistäisi areenan saamista yhteistyöllä Helsinkiin?21.7.2026 16:25:27 EEST | Tiedote

Kokoomuksen helsinkiläiskansanedustaja Sari Sarkomaa muistuttaa, ettei Garden Helsingin ehdollisesta tuesta ole maksettu euroakaan ja että hanke olisi arvioitu uudelleen joka tapauksessa. Valtion rahoituksen kariutuminen johtui hankeen viivästymisestä ja epäselvästä rahoituksesta. Sarkomaa haastaa oppositiota kertomaan, miten se edistäisi kansainvälisen tason tapahtuma-areenan saamista Helsinkiin.

Kokoomuksen Limnell: Politiikan tehtävä ei ole repiä jokaista erimielisyyttä railoksi – vaalit näkyvät jo läpi monesta Garden-puheenvuorosta21.7.2026 15:02:48 EEST | Tiedote

Kokoomuksen kansanedustaja Jarno Limnell peräänkuuluttaa malttia Garden Helsinki -keskusteluun. Limnellin mukaan valtion rahaa ei ole hankkeeseen maksettu euroakaan, ja avoin kritiikki on eri asia kuin vihjailu ja ajojahti. Yksittäistä hanketta tärkeämpänä hän pitää sitä, että Suomeen valmistellaan yhtenäinen ja läpinäkyvä malli suurten tapahtuma-areenoiden arviointiin.

Kokoomuksen Kopra: Garden Helsingin päätöksessä ei ole mitään salattavaa – valtio ei ole maksanut euroakaan21.7.2026 12:19:24 EEST | Tiedote

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jukka Kopran mukaan ehdollisesta tuesta Garden Helsingille oli kyse oli valinnasta Suomen kasvun, työpaikkojen ja pysyvän vetovoiman puolesta. Yhtään euroa ei ole liikkunut, sillä valtio ei ole maksanut hankkeeseen senttiäkään. Kopra muistutti, että kun muut Pohjoismaat porskuttavat edellä, Suomen on uskallettava rakentaa ja houkutella suuria tapahtumia rajojensa sisälle.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye