Kaupunki jakoi kulttuuriavustuksia vuodelle 2023
Tänä vuonna kulttuurijaoston jakama summa kulttuuriavustuksiin oli 190 500 euroa. Avustuspotti on aiempia vuosia suurempi, sillä siihen yhdistettiin ensimmäistä kertaa myös kaupunginhallituksen jakamat toiminta-avustukset.
–Erityisesti ilahdutti hakemuksissa huomioitu Uumajan ja Vaasan kulttuuriyhteistyö, joka oli tämän vuoden avustusten painopiste. Lisäksi kulttuurin saavutettavuus nousi esille erilaisten yleisöä osallistavien tai kaikille kaupunkilaisille avoimien tapahtumien myötä. Avustuksia myönnettiin myös kulttuurin esteettömyyttä tukeville hankkeille, sanoo kulttuuripäällikkö Jenni Niemi Vaasan kaupungilta.
Hakijoita enemmän
Eri toimijoille jaetaan kohdeavustuksia yksittäisiin projekteihin ja toiminta-avustuksia taide- ja kulttuuriyhdistysten säännöllisen toiminnan tukemiseen. Viime vuoteen verrattuna hakijoita oli selvästi enemmän ja erityisesti kohdeapurahaa haettiin tänä vuonna ahkerasti. Myös haettu kokonaissumma oli jälleen edellisvuosia suurempi.
– Katukulttuuri ry sai viime vuodesta korotetun toiminta-avustuksen, joka toivottavasti mahdollistaa konseptin jatkuvuuden uusissa tiloissa Vaasan kaupungin alueella. Useille avustuksen hakijoille pystyttiin tarjoamaan myös tilatukea tapahtuman järjestämiseen maksutta kaupungin tiloissa, kuten Fanny-talolla, Draama-salissa tai Kaupungintalolla, jatkaa Niemi.
Avustushakemuksia saapui yhteensä 108 kappaletta, joista 69 hakemusta koski kohdeapurahaa ja 37 hakemusta 1-vuotista toiminta-avustusta ja kaksi hakemusta 3-vuotista toiminta-avustusta. Haettu kokonaissumma oli 494 533 euroa. Avustukset olivat haettavissa tammikuun aikana sähköisen avustusjärjestelmän kautta.
Kulttuuriavustusta saaneet toimijat
Kohdeavustuksia saivat:
- Cederberg Moa, tekstiilitaidetyöpajoihin, 800 €
- Damberg Ann-Louise, näyttelyn valmisteluun ja materiaaleihin, 800 €
- Furu Fredrik, levynjulkaisukonsertteihin Vaasassa ja Uumajassa, 800 €
- Junolainen Mariam, konsertin järjestämiseen Uumajassa, 500 €
- Hautala Tiina, Kasarmialueen aavekävelyn suunnittelutyöhön, 1000 €
- Herlevi Janika, materiaalikustannuksiin, 700 €
- Kádár György, kuorolauluun liittyvän teoksen julkaisuun, 800 €
- Luoma Pasi, levyn julkaisuun ja konserttiin, 500 €
- Männi Maano, konsertin järjestämiseen Vaasassa ja Uumajassa, 500 €
- Nestorova Elena, taiteelliseen työskentelyyn, 700 €
- Nyberg Aimo, kirjan julkaisuun, 500 €
- Palosaaren asukasyhdistys ry, Palosaaren karnevaalin järjestämiseen, 800 €
- Pohjanmaan tanssi ry, Yhteistyöhön Vaasan ja Uumajan välillä, 1000 €
- Saunala Juha, oman musiikin julkaisuun, 500 €
- Strandman Lotta, taiteelliseen työskentelyyn ja näyttelyyn, 500 €
- Suomen kirjastomuseoyhdistys ry, kesätapahtuman järjestämiseen, 600 €
- Tamminen Mikko, sävellystyöhön, 1000 €
- Tiihonen Jari, Epic Emotions G10- tapahtumaan, 500 €
- Vaasan Karjalaseura ry, jäsenlehden ääniversion tuottamiseen, 500 €
- Vaasan Orkesteriyhdistys ry, konsertteihin Vaasassa ja Uumajassa, 1000 €
- Vaasa-Mustasaari Oppaat ry, taiteeseen liittyvien teemaopastusten järjestämiseen, 600 €
- Vaasan Taidekerho ry, Uumajan näyttely-yhteistyöhön, 700 €
- Vähäkyrö-seura ry, museon avoinnapitoon, 3000 €
Toiminta-avustuksia saivat:
- Dots: förening för audiovisuell konst rf, 1000 €
- Edvininpolun perinneseura ry, 600 €
- Elokuvakeskus Botnia, 6000 €
- Föreningen Brage i Vasa rf, 5000 €
- Katukulttuuri ry, 6500 €
- Korsholman Musiikkijuhlat, 38 000 €
- Kpanlogo Yede ry, 1500 €
- Nukketeatteriyhdistys Pikku Aasi, 6000 €
- Partitura di Kuula ry, 600 €
- Platform rf, 5000 €
- Pohjanmaan maanpuolustuskilta, 5000 €
- Pohjanmaan tanssi ry, 8000 €
- Ristinummen musiikkikoulu ry, 4000 €
- Skafferiet rf, 6000 €
- Sundom bygdeförening rf, 6000 €
- Tanssimajakka ry, 3500 €
- The Doo-Bop Club rf, 2000 €
- Unga Scenkompaniet rf, 3000 €
- Vaasa Hacklab ry, 1000 €
- Vaasa Jazz Club ry, 1000 €
- Vaasan Kalevalaiset ry, 500 €
- Vaasan Kamarimuusikot ry, 2000 €
- Vaasan Merihistorian yhdistys ry, 4000 €
- Vaasan Taidegraafikot ry, 1000 €
- Vaasan Taiteilijaseura ry, 2000 €
- Vaasan Ylioppilasteatteri Ramppi ry, 5000 €
- Valokuvayhdistys IBIS ry, 1000 €
- Vasa Baroque, 37 000 €
- Österbottens Hantverk rf, 8000 €
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kulttuuripäällikkö Jenni Niemi, Vaasan kaupungin kulttuuri- ja kirjastopalvelut, p. 040 628 9347, jenni.niemi@vaasa.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa on helppo olla onnellinen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad
Kammarmusik och bakelser till mors dag – specialerbjudande gläder konsertbesökare5.5.2025 13:37:16 EEST | Pressmeddelande
På mors dagen den 11 maj får vi höra kammarmusik i stadshuset med musiker ur Vasa stadsorkester. Vi bjuder på ett specialerbjudande dagen till ära; konsertbiljett med kaffe och bakelse i pausen för 25 €.
Äitienpäivän kunniaksi kamarimusiikkia ja herkkuja – erikoistarjous ilahduttaa konserttivieraita5.5.2025 13:33:46 EEST | Tiedote
Äitienpäivänä 11.5. Vaasan kaupunginorkesteri soittaa kamarimusiikkia kaupungintalolla. Juhlan kunniaksi yleisölle on tarjolla erikoistarjous: konserttilippu sekä väliajalla tarjoiltavat kahvi ja leivos yhteishintaan 25 €.
Finlands Järnvägsmuseum samlar in minnen om Vasabanan - en berättarverkstad i Kuntsi museum för modern konst 10.5 kl. 12–155.5.2025 13:26:35 EEST | Pressmeddelande
Som ett nationellt ansvarsmuseum samlar Finlands Järnvägsmuseum in material relaterat till järnvägar, inklusive immateriellt kulturarv som minnesberättelser. Finlands Järnvägsmuseum ordnar en berättarverkstad om Vasabanan i Kuntsi museum för modern konst lördagen den 10.5 kl. 12–15.
Suomen Rautatiemuseo kerää Vaasan rataan liittyvää muistitietoa – tarinatyöpaja Kuntsin modernin taiteen museossa 10.5. klo 12–155.5.2025 13:26:32 EEST | Tiedote
Suomen Rautatiemuseo valtakunnallisena vastuumuseona kerää kokoelmiinsa rautateihin liittyvää aineistoa, myös aineetonta kulttuuriperintöä, kuten muistitietoa, ja toteuttaa Vaasan rautatiehen liittyvän tarinatyöpajan Kuntsin modernin taiteen museon tiloissa lauantaina 10.5 klo 12–15.
Fortfarande oklart vem som blir den nya caféföretagaren i Metviken5.5.2025 12:24:54 EEST | Pressmeddelande
Vasa stad fattade i slutet av april beslut om den nya företagaren för caféet i Metviksparken. Efter beslutet upptäcktes det emellertid oklarheter i anbudsförfrågan och staden bestämde sig för att avbryta upphandlingen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme