Uusi Avaa suu -kampanja kannustaa elinikäiseen suunterveyteen
Hyvä perusta elinikäiselle suunterveydelle on jokaisen lapsen oikeus. Huoltajat ovat tärkein vaikuttaja terveystottumusten ja asenteiden muodostumiseen. Kodeilla on päävastuu oikeiden suunhoidon päivittäisten rutiinien ja terveellisten elintapojen opastamisesta.
– Jo odottavan perheen tulisi huomioida syntyvän lapsen suunterveys. Syntymän jälkeen huoltajien tulisi huolehtia pienokaisen suunterveydestä ja lapsen kasvaessa näyttää esimerkkiä hyvistä suunterveystavoista, sanoo asiantuntijahammaslääkäri Aija Hietala-Lenkkeri Hammaslääkäriliitosta.
Lisäksi elinikäisen suunterveyden perustan luomiseen ja ylläpitoon tarvitaan neuvolan, suun terveydenhuollon, varhaiskasvatuksen ja koulun hyvää yhteistyötä huoltajien kanssa.
Tietoa suunterveydestä
Muista suunterveys. Harjaa kunnolla, fluorihammastahnalla, vähintään kaksi minuuttia kerralla. Kaksi kertaa päivässä. Tee ainakin se. Tee suulle hyvää. Ole rohkea. Avaa suu! Hammaslääkäriliiton uusi Avaa suu -kampanja kannustaa elinikäiseen suunterveyteen.
– Suunnittelimme kampanjan erityisesti lapsiperheiden ja odottavien perheiden tueksi, koska lapset oppivat huoltajiensa esimerkistä. Kampanjan sivuilta löytyy tietoa, testejä ja tietoiskuvideoita suunterveydestä. Sisältöjä jaetaan Avaa suun sosiaalisen median kanavissa Facebookissa ja Instagramissa, Hietala-Lenkkeri kertoo.
Suunterveyspäivänä 20. maaliskuuta alkava Avaa suu -kampanja on keväällä käynnissä viikot 12 ja 13. Ensi syksynä on tulossa toinen kampanja-jakso.
Avaa suu -kampanjasivut
Suomen kansallista Suunterveyspäivää vietetään vuosittain 20.3. Teemapäivä muistuttaa suunterveyden merkityksestä. Päivä on osa Maailman Suunterveyspäivää (World Oral Health Day), jonka järjestää Maailman hammaslääkärijärjestö FDI (World Dental Federation). Tavoitteena on jakaa tietoa hyvästä suuhygieniasta ja edistää suunterveyttä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Henna VirtomaaToiminnanjohtajaSuomen Hammaslääkäriliitto
Puh:09 6220 2535henna.virtomaa@hammaslaakariliitto.fiAija Hietala-LenkkeriAsiantuntijahammaslääkäriSuomen Hammaslääkäriliitto
Puh:050 576 0142aija.hietala-lenkkeri@hammaslaakariliitto.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Malminkatu 30
00100 Helsinki
09 622 0250http://www.hammaslaakariliitto.fi
Suomen Hammaslääkäriliitto on hammaslääkärien ja hammaslääketieteen opiskelijoiden akavalainen asiantuntija- ja edunvalvontajärjestö. Liittoon kuluu noin 7400 jäsentä eli yli 90 prosenttia ammattikunnasta. Olemme mukana kehittämässä suun terveydenhuoltoa ja edistämässä suomalaisten suunterveyttä. Liiton tehtävänä on myös vaalia hammaslääkärien eettisiä arvoja ja edistää ammattikunnan eettistä keskustelua. www.hammaslaakariliitto.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Hammaslääkäriliitto ry
Suun terveydenhuollossa uuden Kela-korvausmallin tulee kannustaa hoidon jatkuvuuteen17.9.2024 10:07:12 EEST | Tiedote
Uuden Kela-korvausmallin pohjaksi Hammaslääkäriliito ehdottaa mallia, joka kannustaa vaikuttavaan, säännölliseen ja ennalta ehkäisevään hoitoon sekä hoidon jatkuvuuteen. Tavoitteena on myös lisätä hoidon saatavuutta ja turvata entistä suuremmalle osalle väestöä mahdollisuus hakeutua yksityiseen suun terveydenhuoltoon.
Uuden Kela-korvausmallin tulee turvata potilaille vaikuttavat suun terveydenhuollon palvelut19.6.2024 12:40:36 EEST | Tiedote
Uutta Kela-korvausmallia tulee Hammaslääkäriliiton mukaan kehittää niin, että se kannustaa vaikuttavaan, säännölliseen ja ennalta ehkäisevään hoitoon sekä edistää suunterveyttä ja vähentää hoidon tarvetta. Mallin tulee parantaa hoidon saatavuutta ja helpottaa julkisen puolen hoitojonoja. Potilasturvallisuuden varmistamiseksi hammaslääkärin tulee jatkossakin päättää potilaan hammaslääketieteellisestä tutkimuksesta, taudinmäärityksestä ja siihen liittyvästä hoidosta.
Hammaslääkäriliitto muistuttaa suunterveydestä eurovaalitavoitteissa6.5.2024 14:13:27 EEST | Tiedote
Hampaiden reikiintyminen on saatava kuriin, epäterveellisten elintarvikkeiden markkinointia on rajoitettava ja on vähennettävä runsaasti sokeria sisältävien tuotteiden kulutusta, painottaa Suomen Hammaslääkäriliitto eurovaalitavoitteissaan.
Avaa suu -kampanja kannustaa nuoria aikuisia huolehtimaan suunterveydestä18.3.2024 12:38:48 EET | Tiedote
Nuorten aikuisten suunterveyteen vaikuttavat elämänvaiheen monet muutokset, kuten itsenäistyminen ja muutto omaan kotiin, varusmiespalvelu, opiskelijaelämä ja perheen perustaminen. Hammaslääkäriliiton Avaa suu -kampanja kannustaa erityisesti nuoria aikuisia pitämään huolta suunterveydestä. Kevään kampanja-aika on 18.–31.3. Suunterveyspäivää vietetään vuosittain 20. maaliskuuta.
Hammaslääkärin vastaanotto on kaikkien tarvitsema sote-palvelu24.1.2024 13:14:46 EET | Tiedote
Suomalainen suun terveydenhuolto on jokaisen tarvitsema peruspalvelu, jota noin kaksi miljoonaa suomalaista aikuista käyttää joka vuosi. Tulevien vuosien avainkysymys on, miten tarvittavat palvelut saadaan turvattua ihmisille läpi elämän.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme