Antti Häkkänen: SDP vie Suomea syvemmälle velkakierteeseen
19.3.2023 17:12:41 EET | Kansallinen kokoomus | Tiedote

”Suomi velkaantuu yli kymmenen miljardia euroa vuodessa ja korkomenot syövät hyvinvointia toisesta päästä. Tutkimuslaitokset varoittavat, että nykyisellä velkalinjalla hyvinvointiyhteiskunta ajautuu haaksirikkoon. Suomalaiset ovat tästä huolissaan. Monet Euroopan maat pilasivat tulevaisuutensa holtittomalla velkapolitiikalla. Suunta on pakko muuttaa näissä vaaleissa, hälytysmerkit ovat ilmassa”, Häkkänen sanoo.
”Silti Marin ei edelleenkään esitä konkreettisia omia korjausliikkeitä, vaan tänäänkin keskittyi haukkumaan Kokoomusta. SDP:n ohjelma on täynnä kauniita toiveita ja julistuksia. Konkretia puuttuu, joten lopputuloksena suomalaiset saavat entistä pahemman velkakierteen ja veronkorotuksia. Tällä johdolla Suomi ei voi jatkaa seuraavaa vaalikautta. Suunta on pakko muuttaa”, Häkkänen sanoo.
Puheessaan Marin jätti SDP:n omat linjaukset vähemmälle ja keskittyi vääristelemään Kokoomuksen linjauksia. Häkkänen ihmettelee Marinin halua rakentaa virheellisiä viholliskuvia, vaikka Suomi on erittäin vaikeassa tilanteessa.
”Kokoomus on esimerkiksi esittänyt asumistuen reformia, jolla tuet kohdistetaan niitä eniten tarvitseville. Hoitajien irtisanomissyytöksissä Marin ylittää hyvän maun rajan. Meiltä puuttuu tällä hetkellä lähes 17 000 hoitajaa ja jokainen puolue kannattaa resurssien ja hoitajien määrän kasvattamista. Kyse on johtamisen ja toimintatapojen parantamisesta, jotta kustannukset eivät kasva niin kovaa vauhtia. Haluamme, että hoitoalalla voitaisiin keskittyä ihmisten hoitamiseen”, Häkkänen sanoo.
”Kokoomuksen työllisyysreformien tavoitteena on, että useampi eläisi omalla työllään tukien sijaan. Työn kautta syntyy elintaso ja rahat palveluihin. Joskus viime vuosikymmeninä tämä on ollut työväenpuolueenkin tavoite. SDP sivuuttaa kokonaan sen tosiasian, että sen tavoittelemaan 80 prosentin työllisyysasteeseen ei voi päästä tulonsiirtojen kannustinloukkuihin puuttumatta”, Häkkänen sanoo.
Häkkänen muistuttaa, että esimerkiksi hallituksen itsensä nimeämä talouspolitiikan arviointineuvosto ja valtiovarainministeriö suosittelevat julkisen talouden vahvistamista kuudella miljardilla eurolla tulevan vaalikauden aikana. Julkisen talouden vahvistaminen kuudella miljardilla tulevalla kaudella on Kokoomuksen kynnyskysymys.
”Kokoomukselle hyvinvointiyhteiskunnan velkakierteen katkaisu on niin tärkeä tavoite, ettemme siitä voi tinkiä. On käsittämätöntä, että demarit eivät pysty sitoutumaan välttämättömään talouden pohjan vahvistamiseen. Jos kuuden miljardin sopeutuksessa ei onnistuta, Suomi ajautuu vielä pahempiin ongelmiin. Velaksi eläminen ei ole vaihtoehto, vaan se on luovuttamista”, Häkkänen päättää.
Yhteyshenkilöt
Tuomas TikkanenPuoluejohdon erityisavustaja
Puh:+358 40 523 5768tuomas.tikkanen@kokoomus.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti.
Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta.
Kokoomus on paljon muutakin kuin kansanedustajamme ja meppimme – me olemme kansanliike. Teemme arjen pieniä tekoja kukin omalla tavallamme.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kansallinen kokoomus
Puolueet sopivat yhteisistä pelisäännöistä tekoälyavusteiseen viestintään25.6.2026 11:00:00 EEST | Tiedote
Puolueet ovat tehneet yhteisen tahdonilmauksen, jonka tavoitteena on vahvistaa luottamusta poliittiseen viestintään ja turvata reilut pelisäännöt tekoälyn käytölle vaalikampanjoinnissa ja yhteiskunnallisessa keskustelussa.
Kokoomus nimitti Karoliina Partasen sosiaaliturvaministeriksi11.6.2026 15:43:57 EEST | Tiedote
Kokoomuksen puoluehallitus ja eduskuntaryhmä päättivät asiasta kokouksissaan torstaina. Partanen hoitaa tehtävää Sanni Grahn-Laasosen perhevapaan ajan. Karoliina Partanen on kuopiolainen ensimmäisen kauden kansanedustaja ja varatuomari. Hänet valittiin toiselle kaudelle kokoomuksen varapuheenjohtajistoon viime viikonlopun puoluekokouksessa. Partanen on myös Kuopion kaupunginvaltuutettu, Pohjois-Savon hyvinvointialueen aluevaltuutettu ja aluevaltuuston varapuheenjohtaja.
Kokoomuksen puoluekokous hyväksyi puolueen uudistetun tavoiteohjelman7.6.2026 16:48:04 EEST | Tiedote
Kokoomuksen puoluekokous on tullut päätökseensä Jyväskylässä. Kokouksessa puolueelle valittiin uusi puheenjohtajisto, käsiteltiin puoluekokoukselle jätettyjä aloitteita, sekä hyväksyttiin uudistettu tavoiteohjelma. Tavoiteohjelma kantaa nimeä “Vapaus onnistua, vastuu huolehtia”.
Kokoomuksen puoluekokous valitsi puolueelle varapuheenjohtajiston7.6.2026 12:14:29 EEST | Tiedote
Kokoomuksen puoluekokous on käynnissä Jyväskylän Paviljongissa. Puoluekokous valitsi varapuheenjohtajiksi kaksivuotiskaudelle Karoliina Partasen, Antti Häkkäsen ja Sari Multalan.
Kokoomuksen puoluekokous valitsi Arto Satosen puoluevaltuuston puheenjohtajaksi ja uuden puoluevaltuuston vuosille 2026–20287.6.2026 11:18:54 EEST | Tiedote
Kokoomuksen puoluekokous on käynnissä Jyväskylän Paviljongissa. Puoluekokous valitsi puoluevaltuuston puheenjohtajaksi Arto Satosen. Lisäksi puoluevaltuustoon valittiin 60 jäsentä ympäri Suomen jokaisesta piiristä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
